Huuhkajien maalivahti avasi Skotlannin siirtonsa motiiveja: ”Hyvä onnistuminen antoi eväitä”
Carljohan Eriksson on avannut siirtoaan Skotlannin Valioliigassa pelaavaan Dundee Unitediin. Huuhkajien maalivahti on viettänyt seurassa kuukauden solmittuaan sopimuksen loppiaisena.
Eriksson valittiin viime kaudella Mjällbyssä Ruotsin Allsvenskanin parhaaksi maalivahdiksi. Suomalainen jäi vain 16 minuutin päähän sarjan nollaennätyksestä pidettyään maalinsa 792 minuuttia peräkkäin puhtaana.
– Ruotsissa tuli vietettyä neljä vuotta ja tuli sellainen fiilis, että voisi lähteä kokeilemaan jotain uutta sekä jalkapalloilullisesti että elämän kannalta. Tutustua uuteen kulttuuriin ja hakea virikkeitä uudesta ympäristöstä. Hyvä onnistuminen viime kaudella antoi siihen eväitä, että siirtyminen muualle oli mahdollista, Eriksson avasi siirtonsa motiiveja Palloliiton verkkosivuilla.
– Kysyin monilta tarkemmin Skotlannista ja minkä tyyppinen liiga, millainen ympäristö ja maa ovat. Kuulin pelkästään positiivisia asioita. Seura oli tehnyt taustatyönsä ja halusi minut sinne, joten lopulta ratkaisu oli aika helppo tehdä.
Eriksson ei ole vielä toistaiseksi debytoinut Dundeen riveissä. Seura on tällä hetkellä Skotlannin liigassa kuudennella sijalla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa – tässä Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi luotsikseen
- Joel Pohjanpalon kipparoima Venezia teki uuden hankinnan La Ligasta
- Virallista: Borussia Dortmund vahvisti uuden päävalmentajan
- HJK:n uusi hankinta loukkaantui
- Fabrizio Romano: Glen Kamaran siirtosaagassa tapahtumassa merkittävä käänne
- Bayer Leverkusenin hyökkääjän saudisiirto kariutui – Al Nassr sijoitti miljoonat valioliigatähteen
- Mestarien liigan liigavaihe saatiin pakettiin – viimeisellä kierroksella tehtiin yli 60 maalia
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Bayer Leverkusenin hyökkääjän saudisiirto kariutui – Al Nassr sijoitti miljoonat valioliigatähteen
- Fabrizio Romano: Glen Kamaran siirtosaagassa tapahtumassa merkittävä käänne
- HJK:n uusi hankinta loukkaantui
- Mestarien liigan liigavaihe saatiin pakettiin – viimeisellä kierroksella tehtiin yli 60 maalia
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Virallista: Borussia Dortmund vahvisti uuden päävalmentajan
- Bayer Leverkusen -tähti siirtymässä jättisummalla Saudi-Arabiaan
- Belgian entinen maajoukkuepelaaja syytettynä laajassa huumeiden salakuljetustutkinnassa