Diego ja kymppipaita – SJK:n hyökkäykseen mielenkiintoinen vahvistus ulkomailta
Seinäjoen Jalkapallokerho on tehnyt sopimuksen hyökkäävän keskikenttäpelaajan Diego Rojasin kanssa.
Chileläinen Rojas, 26, siirtyy Seinäjoelle kotimaastaan, jossa hän on viettänyt koko tähänastisen uransa.
Hän aloitti ammattilaisuransa kasvattajaseurassaan Universidad Católicassa, jossa hän pelasi yhteensä 69 ottelua, voitti kahdesti Chilen mestaruuden, neljä kertaa hopeaa ja pelasi Eurooppa-Liigaa vastaavassa Etelä-Amerikan mantereen seurajoukkuekilpailu Copa Sudamericassa. Hän on myös voittanut Chilen supercupin 2019.
Talvella 2019-2020 Rojas siirtyi toiseen Chilen pääsarjaseuraan, Unión La Caleraan, missä hän ehti pelata vain kolme ottelua, kunnes loukkaantui. Loukkaantumisen jälkeen hän haki pelituntumaa lainasopimuksilla Chilen toisella sarjatasolla pelaavista Deportes Valdiviasta ja San Luisista. Sopimus La Caleran kanssa päättyi viime marraskuussa, ja Rojas siirtyy nyt SJK:hon vapaalla siirrolla ja ottaa itselleen seinäjokisten kymppipaidan.
Rojas on edustanut myös Chilen poika- ja nuorisomaajoukkueita, sekä ollut mukana nuorten Etelä-Amerikan- sekä MM-lopputurnauksessa. Etelä-Amerikan U20-lopputurnauksessa hän ehti olla mukana kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla hän oli siellä pari vuotta muita nuorempana.
– Olen erittäin innoissani ja onnellinen ollessani nyt täällä. Kaupunki vaikuttaa mukavalta ja rauhalliselta, mikä on hyvin erilaista siihen mitä meillä on Chilessä. Minut on myös otettu täällä heti erinomaisesti vastaan, kommentoi Rojas uuden seuransa sivuilla.
– Joukkue vaikuttaa hyvältä ja intensiteetti on joukkueessa hyvä. Tykkään erityisesti siitä, että palloa pyritään pelaamaan maassa. Uskon, että tällä tavoin tulemme saavuttamaan menestystä joukkueen kanssa.
Myös SJK:n valmennuksessa ollaan tyytyväisiä Rojasin liittymisestä joukkueeseen.
– Diegossa saamme joukkueeseen pelaajan, jollaista meillä ei ennestään ollut. Vasenjalkainen kymppipaikan pelaaja, joka pystyy pelaamaan molemmilla keskikentän pelipaikoilla tai ylempänä hyökkäävämmässä roolissa. Hän tasapainottaa joukkuetta hyvin, kuvailee SJK:n päävalmentaja Joaquín Gómez.
– Hänellä on erittäin hyvä pelisilmä viimeisille syötöille, ja uskon, että hän pystyy järjestelemään meille maaleja. Hän pystyy myös ohittamaan pelaajia ja jakelemaan erityylisiä murtavia syöttöjä.
– Kuten Rojasin taustaa katsellessa huomaa, hänellä on hyvä pelaajatausta- ja koulutus, ja hän on voittanut asioita laadukkaissa joukkueissa ja sarjoissa. Uskon, että hän tuo joukkueeseemme paljon lisää taitoa ja kokemusta.
Chileläinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja Diego Rojas siirtyy SJK:n riveihin. Urallaan Rojas on voittanut mm. kahdesti Chilen mestaruuden ja 4 x hopeaa.
Tutustu SJK:n uuteen pelintekijään:
sjk.fi/uutiset/diego-…
#SJKfi #Veikkausliiga
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen