The Best kuittasi taas Robert Lewandowskin Ballon d’Or -pettymyksen, Cristiano Ronaldolle erikoispalkinto – tässä kaikki vuoden parhaat jalkapalloilijat
FIFA järjesti maanantaina Zürichissä historian kuudennen The Best FIFA Football Awards -gaalansa, koronapandemia-ajalle jo tuttuun tapaan virtuaalisena show’na. Suomalaisittain erityisen komeaa oli, että Suomen ja Tanskan fanit palkittiin upeasta yhteishengestään EM-kisaottelussa The Best -fanipalkinnolla, mutta paljon muitakin palkintoja jaettiin.
Vuoden parhaaksi naispelaajaksi valittiin Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen Alexia Putellas, joka voitti viime kauden jälkeen myös UEFA:n vuoden pelaaja -palkinnon, Ballon d’Orin ja oikeastaan kaikki mahdolliset muutkin henkilökohtaiset palkinnot. Kärkikolmikon täydensivät Sam Kerr ja Putellasin joukkuekaveri Jenni Hermoso.
Parhaan miespelaajan palkinnon puolestaan pokkasi Bayern Münchenin puolalaishyökkääjä Robert Lewandowski. The Best kuittasi jo toisena vuonna peräkkäin Lewandowskin pettymyksen hänen jäätyä ilman Ballon d’Oria. Kultainen pallo meni viime joulukuussa Lionel Messille, ja sitä edellisenä vuonna se jätettiin kokonaan jakamatta.
The Best -äänestyksessä Lewandowskia kuitenkin rakastetaan, ja hän nousi nyt kahdella voitollaan Cristiano Ronaldon rinnalle historiatilaston kärkeen. Kerran pystin voittanut Messi oli jo kolmannen kerran The Best -äänestyksen kakkonen. Mohamed Salah täydensi kärkitrion.
Juttu jatkuu twiittien jälkeen.
#TheBest FIFA Women’s Player Award 2021 goes to @alexiaputellas!
| #AlexiaPutellas
Thank you for your votes and your support
#TheBest @FIFAWorldCup @FIFAcom
Chelsea juhli tällä kertaa valmentajavalinnoissa. Miesten joukkueen Mestarien liigan voittoon valmentanut Thomas Tuchel valittiin vuoden miesjoukkueen valmentajaksi ja Chelsean naisten Emma Hayes vuoden naisjoukkueen valmentajaksi. Molemmille voitto oli uran ensimmäinen.
Vuoden parhaiksi maalivahdeiksi valittiin Chelsean ja Senegalin Édouard Mendy ja Chilen ja Lyonin Christiane Endler. Mendy voitti palkinnon ensimmäisenä afrikkalaismaalivahtina ja jätti taakseen Gianluigi Donnarumman ja Manuel Neuerin.
Vuoden pelaajat, maalivahdit ja valmentajat valitaan äänestyksellä, jossa neljällä ryhmällä – faneilla, median edustajilla, maajoukkueiden kapteenilla ja maajoukkuevalmentajilla – on yhtäläinen painoarvo.
Kaksi erikoispalkintoakin jaettiin, armoitetuille maalitykeille. Kanadalaislegenda Christine Sinclair on naisten maaotteluiden kaikkien aikojen paras maalintekijä (188 maalia 308 ottelussa), ja Cristiano Ronaldo puolestaan valloitti saman tittelin miesten maaotteluissa (115 maalia 184 ottelussa).
Puskas-palkinnon vuoden hienoimmasta maalista sai Tottenhamin Érik Lamela, joka suoritti upean ujutuksen ”rabonalla” Pohjois-Lontoon derbyssä Arsenalia vastaan. Palkinto meni jo toisena vuonna peräkkäin Tottenhamin pelaajalle, sillä viime vuonna sen sai Spursin Heung-Min Son. Nykyisin Lamela edustaa Sevillaa.
Christian Eriksenin sairauskohtaus oli fanipalkinnon lisäksi läsnä myös fair play -palkintokategoriassa, sillä se ojennettiin Tanskan maajoukkueelle ja sen lääkäritiimille, joka auttoi pelastamaan Eriksenin hengen.
Myös vuoden 2021 tähdistöjoukkueet, ”FIFA FIFPRO XI:t”, julkaistiin maanantaina. Joukkueet valitaan kansainvälisen pelaajayhdistyksen FIFPRO:n järjestämässä pelaajien äänestyksessä.
Miesten tähdistöjoukkue on varsin mielenkiintoinen ultraoffensiivinen 3-3-4. Hyökkääjänelikkoon kuuluvat Cristiano Ronaldo, Lionel Messi, Robert Lewandowski ja Erling Braut Håland. Maalintekovoimaa kyllä löytyy, mutta puolustamisella ei taideta tässä tähdistössä paljon päitä vaivata.
Messi ja Cristiano Ronaldo ovat olleet tähdistössä kaikkina kuutena vuonna, mutta Hålandille valinta oli ensimmäinen. Lewandowskille paikka tähdistöjoukkueessa oli toinen, aivan kuten myös Leonardo Bonuccille, Kevin De Bruynelle ja N’Golo Kantélle.
Naisten tähdistöjoukkue valittiin niin ikään kuudennen kerran, ja Messin ja Cristiano Ronaldon tavoin kaikkiin kuuten tähdistöön on mahtunut Lyonin puolustaja Wendie Renard. Lucy Bronze, Marta ja Alex Morgan valittiin mukaan neljännen kerran. Kiinnostavaa on, että yhtään olympiakultaa voittaneen Kanadan pelaajaa ei tähdistöjoukkueeseen mahtunut. Ja vielä sitäkin kiinnostavampaa, ettei tähdistössä ole yhtään vuoden pelaaja -kolmikosta Putellas, Kerr, Hermoso.
FIFA FIFPRO Men’s World 11:
Maalivahti: Gianluigi Donnarumma (AC Milan/Paris Saint-Germain)
Puolustajat: David Alaba (FC Bayern München/Real Madrid CF), Leonardo Bonucci (Juventus FC) ja Rúben Dias (Manchester City FC)
Keskikenttäpelaajat: Kevin De Bruyne (Manchester City FC), Jorginho (Chelsea FC) ja N’Golo Kanté (Chelsea FC)
Hyökkääjät: Cristiano Ronaldo (Juventus FC/Manchester United FC), Erling Håland (BV Borussia 09 Dortmund), Robert Lewandowski (FC Bayern München) ja Lionel Messi (FC Barcelona/Paris Saint-Germain)
FIFA FIFPRO Women’s World11:
Maalivahti: Christiane Endler (Paris Saint-Germain/Olympique Lyonnais)
Puolustajat: Millie Bright (Chelsea FC Women), Lucy Bronze (Manchester City WFC), Magdalena Eriksson (Chelsea FC Women) ja Wendie Renard (Olympique Lyonnais)
Keskikenttäpelaajat: Estefanía Banini (Levante UD/Atlético de Madrid Femenino), Barbara Bonansea (Juventus FC Women) ja Carli Lloyd (NJ/NY Gotham FC)
Hyökkääjät: Marta (Orlando Pride), Vivianne Miedema (Arsenal WFC) ja Alex Morgan (Tottenham Hotspur FC Women/Orlando Pride/San Diego Wave FC)
@gigiodonna1
@David_Alaba
@bonucci_leo19
@rubendias
@DeBruyneKev
Jorginho
@nglkante
@lewy_official
Lionel Messi
@Cristiano
@ErlingHaaland
By the players, for the players.
@FIFAWorldCup
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö