Hollannin maajoukkuepeluri päätti uransa – Valioliigassa vielä viime keväänä: ”En ole enää kotonani jalkapallon maailmassa”

Hollantilainen keskikenttäpelaaja Davy Pröpper on päättänyt jalkapallouransa 30-vuotiaana.
17 kertaa Oranjea A-maaotteluissa edustanut peluri kertoo päätöksensä syiden olevan henkisellä puolella.
– Ollessani ulkomailla menetin pikkuhiljaa rakkauteni peliin.
Pröpper siirtyi viime kesänä Valioliigan Brightonista kotimaansa suurseura PSV Eindhoveniin. Paluu ei tuottanut toivottua tulosta hänen mielessään.
– Olen kiitollinen siitä, miten PSV toivotti minut tervetulleeksi. Toivoin löytäväni ilon jalkapallon pelaamisesta uudelleen, mutta niin ei käynyt. En ole enää kotonani jalkapallon maailmassa.
Sopimus hollantilaisseuran kanssa olisi jatkunut vielä 18 kuukautta, mutta se päätettiin yhteisymmärryksessä. Koronapandemia ei ainakaan edistänyt Pröpperin pysymistä lajin parissa.
– Se, etten päässyt tapaamaan sukulaisiani ja ystäviäni, ei ole tehnyt minulle hyvää.
Nyt tunnelma on helpottunut.
– Tein päätöksen lopettamisesta ennen joulua, ja tunnen oloni nyt huojentuneeksi. Siitä tiedän että ratkaisu oli oikea.
Pröpperin ensimmäinen aikuisten tason seura oli hänen syntymäkaupinkinsa Arnheimin Vitesse, josta matka jatkui PSV:n riveihin vuonna 2015. Brightonin kirjoilla hän oli vuosina 2017-2021.
Lähde: BBC
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Mestarien liigan välieräparit selvillä
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä