HJK:n maalia vartioi tulevalla kaudella Pohjois-Irlannin maajoukkuemies – saapuu skotlantilaisjätti Celticistä

HJK on julkistanut keskiviikkona uuden hankinnan. Helsinkiläiset vahvistavat maalivahtiosastoaan.
Pohjois-Irlannin maajoukkuemies Conor Hazard liittyy Klubin vahvuuteen. 23-vuotias maalivahti saapuu Helsinkiin skotlantilaisjätti Celticistä lainasopimuksella.
Hän pelasi suurseuran tolppien välissä viime kaudella viisi ottelua. Hazard oli tolppien välissä myös kauden 2019/20 Skotlannin Cupin finaalissa. Celtic voitti ottelun.
Maansa vahvuuteen liki kaksimetrinen Hazard on kuulunut alle 16-vuotiaiden joukkueesta asti. Debyytin Pohjois-Irlannin maalilla hän teki vuonna 2018.
Pääsääntöisesti Hazard on kuitenkin varamaalivahti, koska Sheffield Wednesdayn Bailey Peacock-Farrell kantaa päävastuun.
Hazard kommentoi sopimustaan HJK:n verkkosivujen uutisessa.
– Hienoa olla täällä. En malta odottaa, että pääsisin aloittamaan. On kunnia olla näin mahtavassa seurassa, jolla on kovat tavoitteet tälle vuodelle.
– Kun ensimmäisen kerran kuulin siirrosta, sain tietää, että Helsinki on kaunis paikka asua. HJK on Suomen suurin seura. Tämä on hieno mahdollisuus minulle näyttää osaamiseni.
HJK kohtaa harjoitusottelussa seuraavaksi Ilveksen 22.tammikuuta.
Lähde: HJK
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan