Lukas Hradecky sai antautua viisi kertaa – Bayer Leverkusen menetti kahden maalin johtonsa maalijuhlissa

Bayer Leverkusen aloitti vahvasti sunnuntain vierasottelunsa, kun Bundesliigan maalipörssin kakkonen Patrik Schick vei Werkselfin 2-0-johtoon jo ennen ensimmäisen jakson puoltaväliä. Toisen maalinsa tshekkihyökkääjä teki sarjan historian 5000. rangaistuspotkusta. Schick on tehnyt nyt 14 maalia 12 pelaamassaan sarjapelissä.
Aikainen kahden maalin johto ei kuitenkaan tuonut Leverkusenille pisteitä, sillä kotijoukkue Eintracht Frankfurt painoi kunnolla kaasua Schickin maalien jälkeen. Brassipuolustaja Tuta teki kavennuksen miltei heti Schickin toisen maalin jälkeen, ja tanskalainen Jesper Lindström tasoitti numeroiksi 2-2 puolen tunnin kohdalla.
Toisella puoliajalla Eintracht teki vielä kolme maalia ja karkasi selvään 5-2-voittoon. Yksikään Eintrachtin pelaaja ei tehnyt kahta maalia pelissä, vaan nimensä maalitilastoon lisäsivät vielä Evan N’Dicka, Kristijan Jakic ja Djibril Sow. Eintracht käänsi bundesliigaottelun kahden maalin tappioasemasta voitokseen ensimmäisen kerran yli 13 vuoteen.
Leverkusenin maalivahti Lukas Hradeckyn maalia kohti ammuttiin kaikkiaan seitsemän kertaa, joten suomalaiselle kirjattiin kaksi torjuntaa. Toinen näistä oli hieno kurotus Filip Kosticin hienoon 56. minuutin kaukolaukaukseen. Maaleille vanhalla kotistadionillaan pelannut Hradecky ei juuri mitään mahtanut, vaan Eintracht oli tänään yksinkertaisesti muutaman askeleen Leverkusenia edellä.
Tappiosta huolimatta Leverkusen jatkaa Bundesliigassa kolmantena. Kauden toisen kotivoittonsa ottanut Eintracht Frankfurt nousi sijalle yhdeksän.
Penalty. #SGEB04
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan