FC Inter hankki Veikkausliigan entisen mestarivahdin – ”Viime kausi jätti paljon hampaankoloon”

FC Inter on tehnyt kahden vuoden sopimuksen maalivahti Walter Viitalan kanssa.
Viitala, 29, siirtyy Interiin Seinäjoen Jalkapallokerhosta, jota hän edusti kahden viime kauden ajan. Aiemmin urallaan Viitala on pelannut myös FC Hongassa, HIFK:ssa, IFK Mariehamnissa, tanskalaisessa Viborg FF:ssä, ruotsalaisessa Malmössä ja norjalaisessa Sandefjordissa.
IFK Mariehamnissa Viitala voitti Veikkausliigan mestaruuden kaudella 2016, jonka aikana hän piti maalinsa puhtaana peräti 18 ottelussa. Hänet valittin tuolloin sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Vuotta aiemmin hän torjui ahvenanmaalaiset myös Suomen Cupin mestariksi.
– Viime kausi jätti paljon hampaankoloon. Luvassa oli iso rooli SJK:ssa, mutta loukkaantuminen keväällä juuri Interiä vastaan vesitti käytännössä koko kauden, kommentoi Viitala Interin sivuilla.
– Olen todella innoissani tulevasta kaudesta. Mieli on kirkas ja tavoitteet korkealla. Hieno mahdollisuus päästä nousemaan taas omalle tasolle.
Interin urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen kuvailee, että turkulaisseura halusi maalivahdin, ”jolla on kokemusta voittamisesta ja kansainvälisestä jalkapallosta”.
– ”Wade” on voittanut Suomessa kaiken ja pelannut myös ulkomailla. Hän pystyy varmasti omalla tekemisellään tuomaan ammattimaisuutta ja korkean vaatimustason tänne. Tämä on tärkeää joukkueen ikärakenne huomioon ottaen.
Viime viikolla Inter julkisti kaksivuotisen sopimuksen 19-vuotiaalle maalivahtilupaukselle Matias Riikoselle, joka on aiemmin pelannut Ilveksessä ja käynyt lainalla tanskalaisen FC Kööpenhaminan organisaatiossa.
– Kv-kokemusta omaava kaksikko täydentää erinomaisesti toisiaan. Kokeneempi kaveri, joka hakee uutta nousua uralleen parin haastavamman vuoden jälkeen ja lopullista läpimurtoa hakeva nuorukainen. Kumpikin pyrkii selkeästi eteenpäin urallaan, Meriläinen kommentoi.
”Mieli on kirkas ja tavoitteet korkealla. Hieno mahdollisuus päästä nousemaan taas omalle tasolle.”
Tervetuloa Interiin @WViitala!
Lue lisää:
fcinter.fi/walter-viitala…
#fcinterturku #veikkausliiga
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin