Suomalainen maalivahtilupaus Katriina Talaslahti lähti aikoinaan jo erittäin nuorena ulkomaille jalkapallouraansa rakentamaan. Hän oli vain 13-vuotias siirtyessään Nürnbergiin, ja on viettänyt useita vuosia absoluuttisten huippuseurojen Bayern Münchenin ja Lyonin organisaatioissa.

Täksi kaudeksi Talaslahti vaihtoi Naisten Mestarien Liigaa vuosien ajan dominoineesta Lyonista Ranskan pääsarjan toiseen seuraan FC Fleury 91:een. Siirto on ollut sikäli onnistunut, että nyt 21-vuotias Talaslahti on päässyt oikein toden teolla pelaamaan kovatasoisia huippuotteluita.

Espoosta lähtöisin oleva Talaslahti on ollut vaihtopenkillä kovissa otteluissa Ranskan pääsarjassa ja Mestarien liigassa ennenkin, mutta varsinaisen pääsarjadebyyttinsä hän teki 12. syyskuuta pelatussa ottelussa Bordeaux’ta vastaan. Ura FC Fleury 91:ssä alkoi kolmen ottelun voittoputkella ja niinpä hän vakiinnuttikin nopeasti paikkansa joukkueensa ykkösmaalivahtina. Nyt pelattuja otteluita on kertynyt peräkkäin jo kahdeksan.

Talaslahti on pitänyt maalinsa puhtaana kolmessa ottelussa kahdeksasta ja on sillä Ranskan liigan nollapelitilastossa jaetulla kolmannella sijalla. Edellä ovat vain Lyonin chileläismaalivahti Christiane Endler, joka on yksi viidestä ehdokkaasta The Best -palkinnon saajaksi vuoden 202i parhaaksi maalivahdiksi, sekä Paris FC:n nigerialaismaalivahti Chiamaka Nnadozie.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

Sunnuntaina Talaslahti joutui luultavasti tähän asti kaikkein kovimman testinsä eteen, kun FC Fleury 91 kohtasi vieraskentällä suomalaisen entisen seuran Lyonin. Maailmantähtiä vilisevä ennakosuosikki piti pintansa ja otti odotetusti selkeän 4-0-voiton.

Vastassa Talaslahdella joukkuetovereineen oli todellinen alansa eliitti, sillä siitä kielii jo maalintekijöiden luettelo. Avausmaalin teki vuonna 2018 naisten historiallisen ensimmäisen Ballon d’Orin voittanut norjalainen Ada Hegerberg. Ensimmäisellä puoliajalla Talaslahden ohittivat vielä belgialaishyökkääjä Janice Cayman ja puolustaja Griedge Bathy, Hegerbergin esityöstä.

Toisellakin puoliajalla Talaslahti sai antautua kerran. Tällöin maalin teki 32-vuotias Amandine Henry, Ranskan maajoukkueen kapteeni. Henry on 12-kertainen ranskanmestari ja kuusinkertainen Mestarien liigan voittaja, jolle ottelu oli 200. Ranskan pääsarjaottelu Lyonin paidassa.

Lyon johtaa kymmenen sarjakierroksen jälkeen sarjaa saatuaan peleistään täydet 30 pistettä. PSG on vain kolme pistettä perässä, mutta myös Fleury 91:n syyskausi on ollut hieno. Joukkue on neljäntenä vain neljä pistettä sarjakolmosen Paris FC:n takana.

Katriina Talaslahti

@KTalaslahti
Good week behind and tomorrow away game in Lyon ❗️
Let’s go❤️‍🔥

@FCFleury91

Anne-M Talaslahti

@AMTalaslahti
Great #teamwork ⚽️ Good actions to go forward @FCF91_feminines @KTalaslahti You did really good work 💪 took the ⚽️ many times..... While the other team OL was trying to find themselves...

FC Fleury 91 Féminines

@FCF91_feminines
Journée 10

@OLfeminin 4️⃣-0️⃣ @fcf91feminines