Valioliigan tähtipelaaja on avoin ajatukselle MM-kisojen uudistamisesta – ”Idea ei ole huono”
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on viime aikoina ilmaissut halukkuutta muuttaa MM-kisat pelattavaksi jatkossa kahden vuoden välein. Asiaa eteenpäin on vahvasti ajanut FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino. Myös Arsène Wenger, joka työskentelee nykyään FIFA:n alaisuudessa, on puhunut uudistuksen puolesta.
Suunnitelma uudistuksesta on saanut yleisesti ottaen kylmän vastaanoton. Etelä-Amerikan maanosaliitto CONMEBOL on jo uhannut boikotilla, samoin kuin UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferin. Myös kaikki valioliigaseurat ovat olleet suunnitelmaa vastaan.
Mutta myös eriäviä mielipiteitä on kuultu muun muassa takavuosien huippupelaajilta Ronaldolta sekä Javier Mascheranolta. Ideaa vastaan ei ole myöskään Manchester Cityn sekä Belgian maajoukkueen tähtipelaaja Kevin de Bruyne.
– Ennen kauden alkua minulla oli tapaaminen FIFA:n ja Arsène Wengerin kanssa. Wenger selitti meille, mitä he haluavat tehdä. Jotta jotain tuollaista [viitaten suunnitelmaan] voidaan tehdä, jokaisen maan jalkapalloliiton, UEFA:n sekä FIFA:n täytyy tehdä yhteistyötä, belgialainen totesi Belgalle.
– Mutta sanoin myös heille, että pelaajien riittävästä levosta tulee huolehtia kauden päätyttyä. Idea ei ole huono, kunhan kaikki toimivat yhdessä, hän jatkoi.
Lähde: Sky Sports
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä