HELSINKI. Eteenpäin on menty. EOM. Kliseinen lausahdus suomalaisen futisväen keskuudessa.

Lopussa saatiin kulma. Pientä naureskelua silmäkulmassa.

Sitä se tähän asti on vähän ollut. Uutta toivoa aina karsintataipaleen alkaessa. Uskon loppumista jo hyvissä ajoin ennen karsintojen päättymistä. Futisväen vakuuttelua irvailijoille, että kyllä tässä seistään omien tukena ja että aurinko vielä jonain päivänä paistaa risukasaan.

Tuli Riven aika, ja alkoi nousu. Suomi pääsi historiallisesti EM-lopputurnaukseen. Siellä jatkopaikka oli vielä ennen viimeistä ottelua omissa käsissä, mutta toisaalta kritiikkiäkin tuli peliesityksistä. Ehkä se jo kertoi jotain positiivista koko suomalaisesta futisyhteisöstä pelaajia, kannattajia ja mediaa myöten.

Kirjoja on kirjoitettu, yhä analyyttisempiä ja syvällisempiä juttuja laadittu. Suomalainen (maajoukkue)-futis on noussut merkittävään asemaan eri puolilla yhteiskuntaa.

Samaan aikaan myös joukkueesta – sekä kokeneista että uusista pelaajista – huokuu uudenlainen asenne. Ei olla vain osallistumassa, vaan halutaan voittaa.

Suomi pelasi itsensä yhden suosiollisen tuloksen päähän MM-jatkokarsinnasta. Viimeisessä pelissä tuli takkiin Ranskalta, hallitsevalta maailmanmestarilta. Huuhkajat yritti kaikkensa, mutta nyt ei vain riittänyt.

Yleisö ei hylännyt. Takaiskumaalien jälkeen kannustus raikasi kahta kovemmin. Se on merkki jostain sellaisesta, mihin suomalaisessa futiskulttuurissa ei ehkä takavuosina ole totuttu. Eikä se ole mitään sääliä. Tiedetään, että nykyjoukkue voi vielä nousta, vaikka se jäisi tappiolle. Takaiskumaali ei ole enää automaattisesti tappio.

Teemu Pukki sanoi jo peliä edeltävänä päivänä lehdistötilaisuudessa, että tätä nykyä maajoukkue lähtee voittamaan karsintoja ja kisoja (Nations League). Ranska-pelin jälkeen Pukki puolestaan sanoi olevansa ennen kaikkea pettynyt, kun MM-jatkokarsintapaikka jäi haaveeksi. Rima on tätä nykyä korkeammalla kuin joskus aiemmin.

– EM-kisat oli meidän kaikkien iso unelma. Se on koettu ja nälkää jäi paljon siitä. En päässyt parhaalle mahdolliselle tasolle siellä, mutta sielläkin viimeisessä pelissä taisteltiin jatkopaikasta. Se kertoo paljon tästä joukkueesta.

Saman muutoksen futisyhteisön asenneilmapiirissä on nähnyt Markku Kanerva, joka sanoi Ranska-pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa näin:

– Itseluottamus on kasvanut, peli on kehittynyt. On menty eteenpäin. Mielestäni olemme oikealla tiellä.

Nyt voidaan sanoa, että viime vuosien aikana eteenpäin on todella menty. Tällä kertaa ihan oikeasti.

LUE MYÖS: