Kylian Mbappé löylytti neljällä maalilla murskavoitossa! Lepuuttaako kisamatkansa varmistanut Ranska tähtiään Suomea vastaan?

Uran ensimmäisen hattutemppunsa viimeistellyt Kylian Mbappé laittoi juhlat pystyyn, kun Ranska varmisti paikkansa Qatarin ensi vuoden MM-turnauksessa. Tähtihyökkääjän neljä maalia johdattivat Les Bleus’n murskaavaan 8-0-voittoon kotiottelussa Kazakstania vastaan.
Mbappé maalasi ensimmäisen kerran jo kuudennella minuutilla sijoitettuaan pallon vasempaan alanurkkaan Karim Benzeman syötöstä. Ranskalainen osui kuusi minuuttia myöhemmin toistamiseen tuplaten isäntien johdon.
Hattutempun aika oli 32. minuutilla. Kingsley Coman lähetti keskityksen boksiin, josta vartioimatta jätetty Mbappé puski pelivälineen ylänurkkaan.
Ranska jatkoi maalitehtailuaan toisen puoliskon alussa Benzeman kahden maalin kasvattua eroa, joista toinen oli Mbappén syöttämä. Hyökkääjän neljäs osuma syntyi ottelun viimeisenä kolme minuuttia ennen täyttä aikaa kruunaten Ranskan murskaavan esityksen.
Isännillä maalinteossa onnistuivat myös rangaistuspotkusta osunut Antoine Griezmann ja Adrien Rabiot.
Ranska kohtaa vielä lohkon päätösottelussa tiistaina vieraissa Suomen. Huuhkajat nousi kaksi pistettä Ukrainan edelle toiseksi lyötyään vieraskentällä Bosnian ja Hertsegovinan.
On mahdollista, että kisapaikkansa varmistanut Ranska lepuuttaa ykkösmiehistöään tiistaina Helsingin olympiastadionilla.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa