Seurajoukkueiden MM-turnaus siirtyy vuoden 2022 alkuun – isäntämaa vaihtui koronatilanteen vuoksi
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA tiedotti keskiviikkona, että seurajoukkueiden MM-turnaus pelataan Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa vuoden 2022 alussa.
Turnaus oli alun perin määrä pelata Japanissa tämän vuoden joulukuussa, mutta se luopui isännyydestä maan heikon koronatilanteen vuoksi.
– Seurajoukkueiden MM-kisat pelataan vuoden 2022 alussa. Tarkkaa ajankohtaa ei olla vielä sovittu, mutta turnauksen isäntänä toimii Yhdistyneet arabiemiirikunnat, FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino kertoi tiedotteessa.
10 joukkueen turnauksessa Eurooppaa edustaa viime kauden Mestarien liigan voittaja Chelsea. Paikkansa turnaukseen ovat varmistaneet myös egyptiläisseura Al Ahly ja uusiseelantilainen Auckland City.
Etelä-Amerikan edustaja ratkeaa ensi kuussa pelattavassa Copa Lipertadoresin finaalissa. Finaalissa kohtaavat brasilialaisseurat Flamengo ja Palmeiras.
Eurooppalaisseurat ovat juhlineet turnauksen voittoa jo kahdeksana vuotena peräkkäin. Viime kaudella seurajoukkueiden maailmanmestariksi kruunattiin Bayern München, joka kaatoi finaalissa meksikolaisseura Tigersin 1-0-lukemin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä