Lauantai: FC Honka-IFK Mariehamn, 265 katsojaa.

Sunnuntai: FC Lahti-KTP, 543 katsojaa. HJK-SJK, 1 017 katsojaa.

Me puhumme tässä nyt yleisömääristä pääsarjatason jalkapalloilussa. Kauden loppusuoralla. Aikana, jolloin katsomorajoitukset olivat juuri poistuneet käytännössä kokonaan. Lukemat ovat kerta kaikkiaan häpeällisiä, eivätkä kuulu pääsarjatason jalkapalloiluun.

Koko kauden yleisökeskiarvot eivät vertailukelpoisia

Sen paremmin tämän kuin viime kaudenkaan katsojakeskiarvoista ei tietenkään kannata vertailuja aiempiin vuosiin vetää, koronapandemiasta johtuvista syistä. Kauden 30 ensimmäisestä veikkausliigaottelusta puolet pelattiin täysin tyhjille katsomolle, ja väljää oli pakotetusti muissakin. Vain kuuteen otteluun näistä sallittiin yli satapäinen katsojamäärä ja tuhannen katsojan raja ylittyi vain Seinäjoella 22.5. pelatussa HJK-ottelussa (1 612 katsojaa).

Vaikean kevään jälkeen kuitenkin rokoteohjelmat ovat edenneet vauhdilla ja tautitilanne Suomessa on parantunut sitä mukaa. Katsomorajoituksia on höllennetty pikkuhiljaa, ja jo juhannuksesta lähtien useimmilla paikkakunnilla yleisömäärää ei enää suoranaisesti rajoitettu.

Pisimpään määräyksillä on rajattu katsomoon pääsijöiden määrää Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla – jossa koronatilanne on alusta lähtien ollut vaikein – mutta vihoviimeisetkin jo kesällä lieviksi muuttuneet yleisötapahtumarajoitukset poistuivat lokakuun alusta alkaen. Eli siis juuri ennen mennyttä viikonloppua.

Toukokuun kuuden, 200 tai 400 katsojan yleisölukemat ovat välttämätön paha, jotka jäävät historiaan koronarajoitusten vuoksi. Sille, että tällä kaudellakin europelejä pelannut Veikkausliigan kestomenestyjä Honka ei saa kauden kolmanneksi viimeiseen kotiotteluunsa edes kolmeasataa katsojaa, ei hyväksyttävää selitystä yksinkertaisesti ole. Huonoja selityksiä kyllä on, ja niitä käymme nyt läpi.

Mukavuudenhalu

Yleisömääriä analysoidessa on pakko pohtia pitkälti ihmisten sosiologisia ja psykologisia käyttäytymismalleja. Kurja sää, heikot katsomopalvelut, huonot liikenneyhteydet tai vaikeudet pysäköidä kulkuneuvoa ovat kaikki aiemmilta vuosilta tuttuja selityksiä. Osin varmasti perustelujakin juttuja, mutta osin laiskaa tekosyyn hakemista. Useimmilla seuroilla esimerkiksi viihtyvyys katsomotiloissa on kuitenkin varmasti vaikkapa Tapiolassa pelaavaa Honkaa paremmalla tolalla.

Varmaan jokainen meistä on katsomossa mieluummin silloin, kun lämpömittari näyttää 25 astetta eikä viittä. Suomessa asuvina jalkapallon ystävinä kuitenkin tiedostamme, ettei jalkapallo ole vain kesälaji. Pitkään odotettu sarjakauden alku ajoittuu jokainen vuosi koleille maalis-huhtikuun kevätkeleille ja kausi päättyy loka-marraskuun viileässä harmaudessa. Jalkapalloonkin voi soveltaa itsevarman yltiöpositiivista sanontaa: Ei ole olemassa huonoa säätä, vaan ainoastaan vääriä varusteita.

Kun viikonlopun surkeita yleisömääriä voivotellaan, pitää lisäksi muistaa, että koko maassa vallitsi käytännössä täysin tavanomainen lokakuun sää. Honka pelasi alkukauden aikana kolme kotipeliään tyhjille katsomoille, mutta lauantain 265 oli huonoin yleisölukema sitten katsomoiden aukeamisen. Katsojakato on kuitenkin piinannut koko kauden ajan. Tuhannen katsojan rajan Honka ylitti vain 19.9. pelatussa HJK-ottelussa (1 191 katsojaa). Tapiolan Urheilupuistoon mahtuisi parhaimmillaan 3 000 katsojaa.

Honka on toki matkalla tuoreimman veikkausliigataipaleensa huonoimpaan sarjasijoitukseen. Mukavuudenhaluun kuuluu sekin, että katsoja haluaa nauttia näkemästään ja nähdä joukkueen voittavan. Tällä kaudella Honka on hävinnyt useammin kuin voittanut, joten yleisön houkuttelemisesta on tullut vaikeampaa.

Yksi selittävä tekijä on varmasti, ettei otteluita mainosteta ja markkinoida riittävällä tarmolla. Vähemmän asiaan vihkiytymättömät jalkapallon ystävät lienevät vasta totuttelemassa toista kertaa pelattaviin loppusarjoihin (viime vuonna loppusarjat jäivät pelaamatta), joten ottelutapahtumista tiedottaminen ja pelien markkinoiminen olisi erittäin tärkeää. Koronakriisin aiheuttamat talousvaikeudet näkynevät tosin myös markkinoinnin saralla – vaikka juuri nyt se olisi entistäkin tärkeämpää.

Eikä yleisömääräjuttua voi tietenkään kirjoittaa koronavirusta käsittelemättä. Vaikka rajoitukset ovatkin höllentyneet ja sittemmin poistuneet kokonaan, vaikuttaa Covid-19 varmasti yhä ihmisten käyttäytymiseen. Monet vieroksunevat suurien yleisömassojen keskelle menemistä turvallisuussyistä edelleen – ja se on täysin hyväksyttävää. Olemme oppineet pitämään huolta turvaväleistä itsemme ja muiden takia, ja jos joku kokee nykyisetkin tartuntaluvut yhä liian huolestuttaviksi, on sekin vastuullinen päätös.

Samalla on varmasti kuitenkin myös heitä, jotka ovat päässeet ”vieraantumaan” jalkapallosta koronapandemian aikana. Kun katsomot ovat olleet pitkään kiinni ja yleisötapahtumat pannassa, voi vaikutus ulottua kauemmaskin.

Voi olla, että liiankin monelta on jalkapallo päässyt ”unohtumaan” tai futista on tottunut katselemaan televisiosta. Jos ja toivottavasti kun vuodesta 2022 tulisi jo pandemiamielessä täysin ”normaali”, on seurojen markkinointiväellä haastava, mutta ehkä mieluisakin urakka houkutella paluumuuttajia takaisin katsomoihin.

Tuliko europlayoffeja ikävä?

Hongan ja Lahden surkeita yleisölukuja ajatellessa pitää huomioida myös yksi tärkeä tekijä. Molemmat joukkueet (kannattajineen) saivat pettyä karvaasti runkosarjan viimeisillä kierroksilla, kun ne jäivätkin ylemmän loppusarjan sijaan alempaan loppusarjaan. Kun haastajasarjan parhaiden joukkueiden kausi päättyy tänä vuonna viimeiseen kierrokseen, ei Hongalla ja Lahdella ole loppukauden peleissään enää mitään varsinaista pelattavaa. Kunnia, voittamisen ilo ja sopimusta varten annettavat näytöt ovat toki tärkeitä juttuja nekin.

Kun kunnon panos puuttuu, muuttuvat pelit tavallaan harjoitusotteluiksi, eikä yleisöäkään ole helppo lämmittää. Kaksi vuotta sitten Veikkausliigassa pelattiin kauden päätteeksi europlayoffit, jotka tarjosivat Haastajasarjan kahdelle parhaalle, FC Lahdelle ja HIFK:lle vielä takaportin eurokentille. Surkean kauden 2019 pelanneen HJK:n kannattajat eivät europlayoffeista innostuneet, mutta Maarianhaminassa yleisö löysi mukavasti katsomoihin ja Tapiolaankin saapui finaaliotteluun lähes 2 000 katsojaa.

Suomalaisten sanotaan olevan ”gloryhunter”-kansaa, ja Hongan tämän kauden menestyksemättömyyden ja yleisömäärien korrelaatio alleviivaa tätä hypoteesiä. Kun panosta ei ole, jää kansa koteihinsa odottamaan jo ensi kautta.

Juuri tässä piilee kaikkein keskeisin ongelma. Se, että yleisömäärät pysyisivät säännöllisesti korkealla tai edes tyydyttävällä tasolla, edellyttäisi sitoutumista ja seurauskollisuutta. Halua nähdä omien suosikkien pelaavan illasta toiseen. Toivoa siitä, että pääsisi juhlimaan jälleen oman joukkueensa tekemää maalia. Tahtoa nähdä kaikki oman jengin maalijuhlat livenä ja osoittaa arvostusta ja kunniaa seuran pelipaitaa kantaville pelaajille. Ryhtiä tulla hyvästelemään joukkueesta lähtijät kauden päätteeksi.

Vaikka tämän kauden ohjelmasta koronan takia pudotetut europlayoffit ovatkin näyttäneet tavallaan tarpeellisuutensa, ovat ne silti keinotekoinen konstruktio luoda lisäjännitystä kauden loppumetreille. 20 joukkueen Valioliigassa tai 18 joukkueen Bundesliigassakin pelaa kauden viimeisillä kierroksilla ehkä kolmannes joukkueista ilman konkreettista pelillistä panosta, mutta emme näe koskaan kitinöitä otteluiden tylsyydestä tai siitä, että kansa jäisi kotiin ”höntsäpelien” vuoksi.

Otteluihin mennään kunnioituksesta ja rakkaudesta omaa joukkuetta kohtaan, olipa panoksena europaikkaa tai ei. Lauantain lukema sai puolestaan vakavasti miettimään, ansaitseeko Espoo veikkausliigajoukkuetta lainkaan.

Hylkäsikö suuri yleisö HJK:n?

Oma lukunsa on tietenkin sitten HJK. Mestaruudesta palaava Helsingin Jalkapalloklubi, Suomen suurin ja kaunein. Joka nyt yrittää kiilata Hongan ohi häpeäpaalujonossa.

Kyllä, HJK:lla on takanaan monta hienoa europeliä ja vielä ainakin kaksi edessä. Samaan aikaan Klubi käy kuitenkin taistelua myös Veikkausliigan mestaruudesta. Sunnuntainen tappio SJK:lle antoi KuPS:lle jo kolmen pisteen etumatkan sarjassa, ja jos kurssi ei pian käänny, saattaa ensi kaudella Konferenssiliigan lohkovaiheen pelejä pelatakin HJK:n sijaan KuPS.

HJK:lla on ollut viime aikoina vaikeaa, sitä ei käy kiistäminen. Edellisestä kotivoitosta missään kilpailussa on aikaa jo yli puolitoista kuukautta (15.8. kaatui IFK Mariehamn 1-0), ja nyt veikkausliigakauden lopusta uhkaa tulla pannukakku.

Juuri tällaisina aikoina joukkue tarvitsee kannattajiaan eniten, mutta reaktio vaikuttaakin olevan päinvastainen. Kiihkeimmät fanit saapuvat katsomoon tietenkin aina, mutta suuri massa näyttää hylänneen HJK:n hädän hetkellä ja jääneen kenties kotiin katsomaan Valioliigaa. Tuhat katsojaa viikonloppuottelussa keskellä kiihkeintä mestaruustaistelua on hallitsevalta mestarilta suorastaan farssi.

Vaikka Suomen kahdessa suurimmassa kaupungissa onkin ollut vaikeuksia saada jalkapalloihmisiä liikkeelle, on onnistujiakin ollut. Sarjapaikkansa puolesta koko kauden taistelleet Haka ja AC Oulu ovat saaneet jatkuvasti melko vakiintuneen määrän kannattajia katsomoihinsa ja ovat siten osoittaneet, ettei yleisön kiinnostus ole riippuvainen menestyksestä. Ilves on puolestaan puhkaissut kotipeleissään 3 000 katsojan rajan jopa kolme kertaa. HJK on pystynyt samaan vain Stadin Derbyssä.

Suomessakin on surkuteltu pitkään koronapandemian aiheuttamia yleisörajoituksia. Sitten, kun vihreää valoa katsomoiden avaamiselle näytettiin, on katsojien houkuttelu tuottanut kuitenkin yllättäviä vaikeuksia. Neljän jäljellä olevan kierroksen aikana nähdään, jäikö päättynyt viikonloppu pohjakosketukseksi, vai vieläkö lukemat putoavat samaa vauhtia elohopean kanssa.

Aiheet FC Honka HJK Näkökulmat Veikkausliiga yleisömäärät