Dani Olmo siirtyi Dinamo Zagrebista RB Leipzigiin tammikuussa 2020.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on noussut RB Leipzigin avainpelaajaksi ja pelasi hienon viime kauden. 46 ottelussa syntyi seitsemän maalia ja 12 maalisyöttöä.

Olmo oli mukana Espanjan EM-kisajoukkueessa ja sai turnauksessa huomattavasti peliaikaa. 23-vuotias Olmo on kärsinyt alkukaudella loukkaantumisista ja on siten päässyt pelaamaan vain muutamassa ottelussa.

Barcelona halusi hankkia oman kasvattinsa takaisin kesän siirtoikkunan lopussa, mutta RB Leipzig ei päästänyt irti kultakimpaleestaan. Barcelona oli valmis lainaamaan Olmon ja maksamaan hänestä ensi kesänä noin 75 miljoonaa euroa.

Mundo Deportivon mukaan Barcelona on edelleen Olmon kintereillä. Olmo haluaisi palata entiseen seuraansa.

Lehden mukaan RB Leipzig ei kuitenkaan aio päästää Olmosta irti tammikuun siirtoikkunassa. On mahdollista, että Olmo voi jättää RB Leipzigin kuluvan kauden jälkeen, sillä Olmon sopimus seuran kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.

Olmo vietti seitsemän vuotta Barcelonan junioriorganisaatiossa ennen siirtoaan Dinamo Zagrebiin.