Järkyttävä selkäsauna – Teemu Pukin Norwich kärsi kauden suurimman tappion Valioliigassa
Valioliigassa viimeisenä majaileva Norwich sai lauantaina kylmää kyytiä, kun se hävisi vieraskentällä Chelsealle 0-7. Kyseessä on Englannin pääsarjan toistaiseksi suurin tappio tällä kaudella.
Kanarialintujen kannalta ottelu oli jo avausjakson jälkeen karmivassa tilanteessa, kun Chelsea johti peliä Mason Mountin, Callum Hudson-Odoin ja Reece Jamesin osumilla. Toisella puoliskolla maalinteossa onnistui myös Ben Chilwell, ja Chelsean viides osuma merkittiin Norwichin Max Aaronsin omaksi maaliksi.
Norwichin ottelu sai reilun tunnin kohdalla taas yhden ikävän käänteen, kun toppari Ben Gibson nappasi toisen keltaisen korttinsa ja sai siten punaisen kortin.
Pelin kuudes osuma syntyi 85. minuutilla Mountin rangaistuspotkusta. Norwichin maalivahti Tim Krul torjui Mountin ensimmäisen yrityksen, mutta hollantilaistorjuja irtosi maaliviivaltaan liian aikaisin, joten pilkku uusittiin, eikä Mount erehtynyt toistamiseen.
Chelsea iski vielä kertaalleen lisäajalla. Ruben Loftus-Cheek pääsi nokikkain Krulin kanssa, mutta hän tarjoili vielä pallon takaviistoon Mountille, jolla oli helppo työ viimeistellä hattutemppunsa.
Huuhkajien tähtihyökkääjä Teemu Pukki urakoi Norwichin piikissä täydet minuutit, mutta jäi vähälle tarjoilulle.
Chelsea jatkaa sarjakärjessä kerättyään yhdeksästä ottelusta yhteensä 22 pistettä. Norwichilla on saman ottelumäärän jälkeen 20 pistettä vähemmän. Sarjanousija hakee yhä kauden avausvoittoaan, ja Norwich on iskenyt Valioliigassa vasta kaksi maalia, joista kummastakin on vastannut Pukki.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut