HJK-Inter 2-1: Japanilaistähti palasi pelikentille – turkulaisten kokenut toppari vaikutti loukkaantuneen pahasti
HJK voitti FC Interin kotonaan lukemin 2-1. Samalla helsinkiläiset säilyivät mestaruustaistossa mukana. Varsinkin, kun KuPS pelasi 0-0-tasapelin lauantaina Helsingin IFK:ta vastaan.
Mestaruustaistelussa olevan kaksikon välinen piste-ero on nyt yhden pisteen suuruinen. Voitto oli Klubille henkisesti varmasti valtava, koska alla oli hirvittävä nöyryytys Konferenssiliigan puolelta.
Helsinkiläiset hävisivät Maccabi Tel Aviville kotonaan peräti 0-5. Nyt HJK palasi voittokantaan ja katkaisi samalla hämmentävän pitkän voitottoman putkensa kotikentällään Bolt Arenalla.
Edellisen kerran joukkue voitti kotiottelunsa elokuun puolivälissä IFK Mariehamnia vastaan.
Sunnuntaina HJK tuli kamppailuun kovalla asenteella ja hallitsi varsinkin avausjaksoa selvästi. Viimeistä kauttaan pelaava turkulaisten maalivahti Henrik Moisander otti avausnelivitosella muutamia todella komeita torjuntoja.
Riku Riskin laukaukselle edes kokenut Inter-vahti ei mahtanut mitään.
Laituri pääsi sijoittamaan pallon tarkasti puolustajan jalkojen välistä alakulmaan.
Jos alla oleva twiitti maalista ei toimi, klikkaa tästä.
HJK siirtyy Riku Riskin maalilla Interiä vastaan 1–0-johtoon! Livesarjataulukko näyttää mestaruustaistelun osalta nyt yhtä pistettä KuPSin eduksi.
#HJKINT
Inter koki myös todella ikävän takaiskun avausjaksolla. Kokenut toppari Juuso Hämäläinen loukkasi jalkansa niin pahasti, että tämä ei välttämättä tällä kaudella enää pelaa.
Varmaa tietoa vamman laadusta ei toki vielä ole.
Toisen jakson alussa Roope Riski vei kulmapotkun jälkitilanteesta kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Europeleissä kovaa jälkeä tehneelle Riskille maali oli siitä mielenkiintoinen, että tähtikärki oli osunut edellisen kerran kesäkuun loppupuolella Veikkausliigassa.
Roope Riskin kauden viides liigaosuma alla. Jos twiitti ei näy, klikkaa tästä.
HJK oli myös sunnuntaina ongelmissa kotiottelunsa lopussa. Varsinkin sen jälkeen, kun Timo Furuholm kavensi lukemat maalin edustalta, kun takana oli 74 minuuttia.
Kotijoukkueen maalivahti Hugo Keto antoi huolimattoman avauksen ja turkulaiset pääsivät lopulta iskemään.
Kokeneen turkulaistykin maalin näet alta, jos twiitti ei toimi klikkaa tästä.
Helsingin ilta menee mielenkiintoiseksi, kun vieraat tulevat maalin päähän! 2–1. Timo Furuholm.
#HJKINT
Kamppailu päättyi siis HJK:n voittoon ja toisena ilonaiheena kotiyleisölle oli japanilaistähti Atomu Tanakan paluu loukkaantumiselta. Tanaka pelasi ottelussa noin parikymmentä minuuttia.
Mestaruustaisto menee todella tiukaksi. Sarjaykkönen KuPS matkustaa seuraavaksi SJK:n vieraaksi ja HJK kohtaa Stadin derbyssä HIFK:n.
Viimeisellä kierroksella KuPS ja HJK ottavat toisistaan mittaa Kuopiossa. Saa nähdä ratkeaako mestaruus vasta siellä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen