Helmarit jarrutellutta Georgiaa vastaan lopulta selvään voittoon – täydet pisteet MM-karsintalohkossa

Suomen naisten maajoukkue Helmarit kohtasi torstaina MM-karsinnassa Georgian vieraskentällä.
Valmentaja Anna Signeul lähetti kentälle monet yllättäneen kokoonpanon, silmällä pitäen varmasti myös jo ensi tiistaina odottavaa seuraavaa taistoa Irlantia vastaan.
Peli oli pitkään suomalaisille vaikea, mutta repesi lopulta lukemiin 0-3.
Mikäli oheinen upotus ei aukea, voit katsoa sen sisällön täältä.
Teksti jatkuu upotuksen jälkeen.
Anna Signeul on nimennyt avauksensa illan otteluun, joka alkaa Tbilisissa klo 18.00!
#Helmarit #GEOFIN #FIFAWWC #MeOlemmeSuomi
Georgia oli puuduttanut etukäteen ylivertaista Ruotsia edellisessä karsintapelissään – länsinaapuri toki teki sen verkkoon neljä maalia, kaikkie niistä syntyivät kuitenkin erikoistilanteista.
Erikoistilanteita tarjottiin myös Suomelle, aivan pelin alusta alkaen. Lukuisat vaparit ja kulmapotkut eivät kuitenkaan alussa tuottaneet suurempaa vaaraa Teona Sukhashvilin maalille.
Georgia oli lähtenyt pelaamaan kovaa, ja ensimmäinen varoitus joukkueelle nousi kymmenen peliminuutin kohdalla. Tästäkin tilanteesta vapari hyvältä etäisyydeltä.
Linda Sällström vei Suomen johtoon 17. minuutilla kaukolaukauksella vasemmalle. Maalivahti ei ollut töittensä tasalla tilanteessa, joka syntyi Georgian pidettyä peliä ensimmäistä kertaa ottelussa myös Suomen kenttäpuoliskolla.
Huolimatta siitä että jäi jo suhteellisen varhain tappioasemaan, Georgia piti pakkaansa todella alhaalla, eikä Helmareiden ollut helppoa löytää tietä lisämaalien tekoon.
Kotijoukkueen jarruttelu toimi pitkään
Georgia pyrki pitämään lukemat itselleen siedettävinä, suurin piirtein keinolla millä hyvänsä. Emännät rikkoivat ja viivyttelivät kaikin mahdollisin tavoin, ja onnistuivakin pitämään Suomen edelleen poissa todella hyviltä paikoilta. Muutamiin otteisiin Helmareiden alakerrassa syntyi jopa pientä kiirettä, valkoisissa esiintyneiden vastahyökkäysyritysten kanssa.
Maalieron parantelu tässä ottelussa olisi ollut tarvetta, mutta vaikealta se tuntui, kunnes… 68. minuutilla verkko venyi toistamiseen. Jälleen kyse oli Georgian hyökkäysyrityksen jälkeisestä vastaiskusta, osujana vaihdosta vain hetkeä aiemmin tullut Sanni Franssi.
Hyvin pian toisen maalin jälkeen pallo vietiin pilkulle, mitä ilmeisimmin käsivirheen vuoksi. Lukemiksi Emmi Alasen rangaistuspotkusta 0-3.
Vielä neljän minuutin lisäajalla Suomi sai useita maalintekopaikkoja, mutta varsinkaan erikoistilanteista ei oltu aivan riittävällä terävyystasolla. Loppulukemat varmasti kuitenkin tyydyttävät joukkuetta, joka siis jatkaa saman tien valmistautumista lohkon seuraavaan kohtaamiseen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon
- Glen Kamara avauksessa – katso Huuhkajien kokoonpano Liettua-peliin
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin