Arsène Wenger ehdottaa: Näin tuomarien päätöksistä aiheutuvasta polemiikista päästään eroon – ”Se olisi hyvä tapa”
Tuomarien päätökset – joskus kyseenalaiset sellaiset – ovat herättäneet suuren määrän puheenaiheita ja keskusteluita jalkapallossa ikuisesti.
Videoerotuomari VAR tuotiin eurooppalaisiin huippusarjoihin 3-4 vuotta sitten.
Se ei ole kuitenkaan poistanut polemiikkia. Nykyään tuomareita kritisoidaan muun muassa siitä, etteivät he aina mene tarkastamaan tilanteita VAR-taululta, vaikka mahdollisuus siihen olisi.
FIFA:n jalkapallon kansainvälinen kehityspäällikkö Arsène Wenger on tuonut avoimesti ideoitaan esiin viime aikoina. Wengerin mukaan muun muassa MM-lopputurnaus pitäisi pelata kahden vuoden välein ja jopa FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino on näyttänyt sille vihreää valoa.
Wengerin mukaan tuomarien pitäisi järjestää otteluiden jälkeen lehdistötilaisuus, jossa he kertoisivat tekemistään päätöksistä.
– Se olisi hyvä tapa välttää polemiikkia ja samalla päästä eroon siitä ennen kuin tuomarin päätöksistä väitellään julkisuudessa. Meidän olisi saatava tuomarien tuki ja en tiedä, mikä heidän ajatusmaailmansa on ottelun jälkeen ja voisivatko he kertoa julkisesti mielipiteensä, Wenger mietti L’Équipen haastattelussa.
Lähde: L’Équipe
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä