Komean rajapyykin Walesia vastaan saavuttanut huuhkajatähti avasi vaikeaa seurajoukkuetilannettaan – ”Ikinä en luovuta”
HELSINKI. Huuhkajien monikäyttöinen luottopuolustaja Jukka Raitala, 32, pelasi hienon ottelun keskiviikkona Walesia vastaan. Kyseessä oli harjoitusottelu, mutta Raitalalle se oli jälleen yksi saavutettu rajapyykki hänen upealla urallaan, koska Raitala puki Suomen A-maajoukkueen pelipaidan ylleen 60. kerran.
– Olen äärettömän ylpeä ja pitääkin olla, koska niin pitkän uran olen maajoukkueessa pelannut sekä saanut olla mukana, Raitala sanoo.
– Hienojen ihmisten ja pelaajien kanssa olen saanut tehdä töitä ja totta kai olen ylpeä myös omista suorituksistani. Ei kuuteenkymmeneen A-maaotteluun ihan jokainen pääse.
Minuutit ennen tärkeää Kazakstan-ottelua tulivat silti tarpeeseen, koska seurajoukkuepuolella Raitalalla on ollut omat haasteensa kesän EM-kisojen päätyttyä.
Minnesota Unitedissa Yhdysvaltojen MLS-liigassa pelaava kokenut puolustaja on istunut pitkälti penkillä joukkueensa ottelut. Tarkemmin sanottuna kahdeksan perättäistä peliä ja yli puolitoista kuukautta yhtäjaksoisesti.
Viimeisessä ottelussaan ennen maajoukkuetaukoa Houston Dynamoa vastaan Raitala pelasi 12 minuuttia tultuaan vaihdosta kentälle.
– Toki joukkue on pelannut aika hyvin, niin siihen on vaikea tietysti hirveästi sanoa vastaan. Katsotaan nyt, miten tämä syksy menee ja sen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Raitala vastasi SuomiFutis-sivuston esittämään kysymykseen.
– Jatkan työntekoa ja se kuuluu luonteeseeni, että ikinä en luovuta ja olen myös todella hyvässä kunnossa.
Raitala sanoo olevansa erittäin iloinen omasta suorituksestaan Walesia vastaan kaiken pelaamattomuuden ja matkustelun jälkeen.
Hänen on syytäkin olla, sillä Raitala oli keskiviikkona oikealla laidallaan Huuhkajien parhaimmistoa. Hän myös todennäköisesti on erittäin tärkeässä roolissa tulevissa MM-karsintaotteluissa Kazakstania ja Ranskaa vastaan.
Lauantaina 4. syyskuuta pelattavasta Kazakstan-ottelusta puhutaan pakkovoittona ja tämän maajoukkuetauon tuloksellisesti tärkeimpänä koitoksena. Raitala saattaa jopa levätä tuon ottelun ainakin osittain, ellei kokonaan.
Hän pysäytti omalla laidallaan noin kymmenen vuotta sitten Osasunan paidassa Pep Guardiolan valmentaman FC Barcelonan.
Kenties ensi viikon tiistaina on Didier Deschampsin Ranskan vuoro.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta