Ensimmäinen Ykköseen nousija selvillä – muissakin lohkoissa ratkaisut jo lähellä
Kakkosen sarjakausi 2021 alkaa lähestyä loppuaan. Pelit ovat edenneet jo sen verran pitkälle, että tänään sunnuntaina ratkesi ensimmäinen ensi kaudeksi Ykköseen nouseva joukkue. Tuo joukkue on SJK Akatemia, joka varmisti Kakkosen C-lohkon voiton kukistamalla kotikentällään FC Vaajakosken 2-0.
Nousun tuoneet maalit tekivät ensimmäisellä puoliajalla Nooa Laine, 18, ja Kingsley Ofori, 19. Laine teki kauden ensimmäisen sarjamaalinsa Kakkosella hienolla kaukolaukauksella, mutta yhden maalin hän on tehnyt myös Veikkausliigassa. Ofori puolestaan on 12 maalillaan SJK Akatemian ja koko Kakkosen C-lohkon paras maalintekijä.
SJK Akatemialla on vielä kolme ottelua pelaamatta, mutta lohkossa toisena oleva Hercules on jäänyt jo 13 pisteen päähän. Herculesin teoreettisetkin nousuhaaveet olivat haihtuneet jo aiemmin, mutta teoreettinen sauma oli olemassa yhä JJK:lla, joka oli ennen sunnuntaita SJK:sta 13 pisteen päässä. Jyväskyläläiset pelaavat vielä viisi peliä ottelusiirtojen takia. Nyt takamatka kasvoi kuitenkin tavoittamattoman pitkäksi.
SJK Akatemia on voittanut kauden 19 ottelustaan 15. Ainoat kaksi tappiota ovat tulleet vieraskentällä, toukokuussa JBK:ta ja kesäkuussa OTP:tä vastaan. SJK Akatemia putosi viime kauden päätteeksi Ykkösestä Kakkoseen, ja palaa nyt siis saman tien takaisin.
Juttu jatkuu alla olevien twiittien jälkeen.
tulospalvelu.palloliitto.fi/category/M2!sp…
Onnittelut koko joukkueelle ja taustaryhmälle!
sjk.fi/raportit/sjk-a…
#ykkönen #veikkausliiga #suomifutis #sjkfi #SJKAkatemia
Kovin kaukana eivät ratkaisut ole muissakaan Kakkosen lohkoissa. A-lohkossa nousutaistelu on enää kahden kauppa. Kun kolme kierrosta on pelaamatta, johtaa Järvenpään Palloseura sarjaa neljän pisteen erolla ennen lappeenrantalaista PEPO:a. Keskinäisiä kohtaamisia joukkueilla ei ole enää jäljellä. Aikaisimmillaan JäPS voi varmistaa nousunsa 2.10., kun se kohtaa vieraissa KuFu-98:n.
B-lohkossa teoreettiset mahdollisuudet nousuun on yhä peräti seitsemällä joukkueella, sillä erinäisten koronaviruksesta johtuvien ottelusiirtojen takia sarjataulukko on kovin repaleinen. Seitsemäntenä olevalla Honka Akatemialla on otteluita jäljellä vielä seitsemän, kun kärkikolmikolla enää 4-5.
Käytännössä nousussa on kuitenkin vahvasti kiinni PIF, joka on voittanut viisi ottelua peräkkäin ja johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla ennen Jazzia, joka on pelannut vieläpä yhden ottelun enemmän. Kolmantena oleva HJS on kahdeksan pisteen päässä, niin ikään pelin paraislaisia enemmän pelanneena. PIF kohtaa ensi viikolla Honka Akatemian ja TPV:n, ja jos voittokulku jatkuu, saatetaan Paraisilla juhlia ensi viikolla nousua Ykköseen.
Yksikään Kolmoseen putoava joukkue ei ole vielä täysin varmistunut.
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- Fiorentinalta päivitys sairaskohtauksen saaneen Edoardo Boven tilasta
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai
- Edoardo Bove, 22, kiidätettiin sairaalaan – järkyttävä tilanne keskeytti Serie A -ottelun
- Harry Kane loukkaantui – Bayernilta tiedote
- PSG vaarassa jäädä ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Enrique pitää tilannetta epäreiluna: ”Emme todellakaan ansaitse tätä”
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- PSG vaarassa jäädä ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Enrique pitää tilannetta epäreiluna: ”Emme todellakaan ansaitse tätä”
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- Harry Kane loukkaantui – Bayernilta tiedote
- Bayern-tähti jäi kiinni rattijuopumuksesta
- Roberto Mancini myönsi tehneensä virheen saudimiljoonien vuoksi: ”Se oli väärä päätös”
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai