Alex Ringin erikoinen ”hattutemppu” – syntipukki maalista ja maalisyötöstä huolimatta
MLS:n laajennusjoukkue Austin FC:n suomalaiskapteeni Alexander Ring oli näkyvässä roolissa, kun Austin kohtasi sunnuntain vastaisena yönä kotikentällään San Jose Earthquakesin. 30-vuotias Ring sai tililleen paitsi maalin ja maalisyötön, niin myös kaksi varoitusta, kun Austin taipui maalein 3-4.
Tappio oli Austinille viides peräkkäinen, ja kaikkiaan kahdestoista viimeisissä 14 ottelussa.
Austin voitti ensimmäisen puoliajan maalein 3-1. Ringin ensimmäinen tilastomerkintä näki päivänvalon 35. minuutilla, kun hän nousi rangaistusalueen vasenta laitaa ja löysi matalalla poikittaissyötöllä maalin edustalta irlantilaisen Jon Gallagherin. Gallagher viimeisteli kliinisesti kauden kolmannen maalinsa.
45. minuutilla oli Ringin vuoro tuulettaa maaliaan. Ottelun avausmaalin tehnyt argentiinalainen Sebastian Driussi uitti pallon keskialueella vastustajan jalkojen välistä, syötti Ringille ja suomalainen laukoi tarkasti 20 metristä taka-alanurkkaan Austinin taukojohdoksi 3-1.
– Ring on miehemme. Tarvitsemme enemmän pelaajia, jotka näkevät, mitä hän tekee fyysisesti ja henkisesti. Olemme siirtäneet Ringiä vähän ylemmäs, ja hän antaa meille maaleja ja laatua. Hänen peliesityksensä oli ihailtava, Austinin valmentaja Josh Wolff kehui Austin American Statesmanin mukaan.
Vaikka Alex Ring olikin avausjaksolla joukkueensa sankareita, toisella puoliajalla sankaruus karisi. Ensin Earthquakes sai 3-3-tasoitusmaaliin johtaneen rankkarin Ringin käsivirheestä 58. maalilla. Tilanteesta nostettiin Ringille myös varoitus.
Vaikka Earthquakes oli tauolla kahden maalin tappiolla, teki se 63. minuutilla jo ottelun neljännen maalinsa, ja käänsi siten pelin edukseen alle 20 minuutissa. 65. minuutilla Ring sai myöhäisestä taklauksesta toisen varoituksensa, ja niinpä Austinin mahdollinen kiri tyssäsi siihen, että se pelasi viimeiset noin puoli tuntia yhden miehen vajaalla. Enempää maaleja ei nähty, vaan Earthquakes vei pisteet maalein 4-3.
#AustinFC will play the remainder of the match with 10 men.
Valmentaja Josh Wolff oli luonnollisesti pettynyt siihen, että Austin menetti jälleen johtonsa toisella puoliajalla. Ringiä Wolff ei siltikään soimannut, vaan hänen (ja Statesman-lehden) mielestään VAR-tarkistuksen jälkeen tuomittu rankkari ja varoitus käsivirheestä olivat hyvin kyseenalaisia. Päinvastoin Wolff oli siis tyytyväinen suomalaisen peliin.
– Olemme sanoneet sen jo usein, mutta meidän täytyy tulla toiselle puoliajalle paremmin. Earthquakes tuli kentälle energisempänä ja korkeammalla intensiteetillä, emmekä pystyneet vastaamaan siihen. Otan vastuun tekemieni vaihtojen ja hukkaamamme momentumin puolesta. Toisen jakson alun löysyys maksoi meille liian kalliisti, Wolff harmitteli.
Ringin käsivirhetilanteessa pallo pomppasi hänen käteensä miehen omasta polvesta.
– Neljäs erotuomari erehtyi selkeästi siinä, mitä hän sanoi meille. En usko, että se oli käsivirhe – en todellakaan usko. Meillä on ollut tällä kaudella jo joitakuita tuollaisia. Olen ollut tämän lajin parissa jo kauan, ja on vaikeaa sanoa, mikä on käsivirhe ja mikä ei, Wolff muotoili.
Ringin ulosajosta huolimatta Austin hallitsi peliä viimeisten 25 minuutin ajan, mutta tasoitusmaalia se ei pystynyt tekopaikoistaan huolimatta tekemään.
[readmore from=Ring-Alexander]
– Tätä tulosta on vaikea niellä nähtyämme sen, miten hyvin pelasimme viimeiset 25 minuuttia, Wolff jatkoi.
Kahden varoituksen myötä tullut ulosajo oli Ringille kauden toinen, sillä hänellä oli sama kohtalo myös toukokuussa pelatussa ottelussa. Maaleja Ring on tehnyt 23 sarjaottelussa neljä. Maalisyöttö oli hänen kauden ensimmäisensä. Neljä tehtyä maalia sivuaa Ringin pääsarjauran yhden kauden maaliennätystä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä