Vahvistus: KuPS vahvistuu entisellä Veikkausliigan maalikuninkaalla

Veikkausliigassa toisena oleva kevään Suomen Cup -voittaja KuPS vahvistuu Suomen kentiltä hyvin tutulla kärkimiehellä Tim Väyrysellä. 28-vuotiaan hyökkääjän sopimus kattaa loppukauden lisäksi kauden 2022.
KuPS vahvisti hankinnan verkkosivuillaan.
MTV Urheilu uutisoi aiemmin Väyrysen siirron olevan tapahtumassa (juttuun tästä).
– Olen nähnyt urallani paljon Euroopassa, mutta Suomessa olen toistaiseksi pelannut vain pääkaupunkiseudulla. On hienoa päästä nyt näkemään ja kokemaan kuopiolainen jalkapallokulttuuri. Seura ja joukkue haluavat kehittyä ja mennä kaikin tavoin eteenpäin, siihen tarvitsemme myös jokaisen kuopiolaisen tuen, Väyrynen kommentoi siirtoa seuran tiedotteessa.
28-vuotias Väyrynen edusti viimeksi albanialaista KF Tiranaa, jossa peliaika jäi väliin.
Väyrynen teki tammikuussa KF Tiranan kanssa 1,5-vuotisen sopimuksen, mutta hän pelasi joukkueen avauksessa vain kahdesti, eikä silloinkaan täysiä minuutteja. Kaikkiaan Väyrynen pelasi Tiranassa 295 minuuttia yhteensä 14 ottelussa. Maaleja hän ei ole tehnyt, mutta syöttömerkintöjä on yksi.
Hongan kasvatti Väyrynen voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden jo kaudella 2013, kun hän pyssytti Hongalle 17 maalia 24 ottelussa. Sen jälkeen hän lähti noin kuusi vuotta kestäneelle ulkomaankierrokselle, jossa Väyrynen edusti ensin Saksassa Borussia Dortmundin reservijoukkuetta ja sitten Viktoria Kölniä, Dynamo Dresdeniä ja Hansa Rostockia. Väyrynen teki 3. Bundesliigassa 10 maalia 74 ottelussa.
[readmore from=Väyrynen-Tim]
Lopuksi hän käväisi hollantilaisessa Roda JC:ssä ennen kuin palasi HJK:hon kesällä 2019. Viime kaudella Väyrynen teki yhdeksän maalia 21 veikkausliigaottelussa.
Väyrynen on pelannut myös 13 A-maaottelua, ilman tehtyjä maaleja.
Muokattu 2.8.2021 kello 18:35 KuPS vahvisti virallisesti Väyrysen siirron.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lothar Matthäus ei ymmärrä Joshua Kimmichiä: ”Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu”
- Paulo Fonsecalle lätkäistiin yhdeksän kuukauden toimitsijakielto
- Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista
- Interin supertähti teki seurahistoriaa Mestarien liigassa
- Sky: Bayernin tähti sai tarjouksen PSG:ltä
- Tilipäivä! Seurajoukkueiden MM-kisoissa jaossa historiallinen määrä rahaa
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- José Mourinho tunnusti kiinnostuksen valmentamisesta yllättävässä sarjassa – ”Se liiga on täynnä intohimoa”
- Vuoden 2026 MM-finaalissa mukana historiallinen uudistus – Coldplaylla rooli suunnittelussa
- Virallista: VPS julkaisi tärkeän sopimuksen – ”Tuttu pelaaja palaa”
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- José Mourinho tunnusti kiinnostuksen valmentamisesta yllättävässä sarjassa – ”Se liiga on täynnä intohimoa”
- Sky: Bayernin tähti sai tarjouksen PSG:ltä
- Virallista: Jasse Tuominen palaa Veikkausliigaan
- Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista
- Interin supertähti teki seurahistoriaa Mestarien liigassa
- Paulo Fonsecalle lätkäistiin yhdeksän kuukauden toimitsijakielto
- Tilipäivä! Seurajoukkueiden MM-kisoissa jaossa historiallinen määrä rahaa
- Philipp Lahm kertoi miksi Vincent Kompany menestyy Bayern Münchenin peräsimessä: ”CV ei tehnyt hänestä kandidaattia, mutta…”
- Juhani Pikkaraisen poissaolon syy selvisi – kävi leikkauksessa