Lionel Messin siirto PSG:hen varmistettiin Qatarin kuninkaallisesta perheestä!

Lionel Messin, 34, lähitulevaisuuden suuntaviivat hahmottuvat ripeällä aikataululla. Vasta torstaina Barcelona tiedotti hänen lähdöstään, ja jo perjantaina Khalid bin Hamad Bin Khalifa Al-Thani, PSG:n omistavan emiirin veli, kertoi vahvistetulla Twitter-tilillään, että argentiinalainen nähdään ensi kaudella Paris Saint-Germainin peliasussa.
– Neuvottelut ovat virallisesti päättyneet. Siirto julkistetaan tuonnempana, Al-Thani kirjoitti.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Toisin sanoen PSG on Al-Thanin väitteiden mukaan päässyt Messin leirin kanssa jo sopuun siirron henkilökohtaisista ehdoista. Toiminta on siis ollut huomattavan ripeää Barcelonaan verrattuna. Katalaanit yrittivät koko kevään ja kesän ajan löytää keinoja hyväksyttävän jatkosopimustarjouksen esittämiselle ennen kuin hankkeesta piti pakon edessä luopua.
Kun muut Euroopan huippuseurat ovat oireilleet koronaviruskriisin mukanaan tuomista taloudellisista haasteista, on Pariisissa vain kiihdytetty vauhtia ja käytetty epävarmoja olosuhteita hyväksi.
PSG:hen on kesän aikana hankittu Gianluigi Donnarumman, Sergio Ramosin, Achraf Hakimin ja Georginio Wijnaldumin kaltaisia osaajia. Kaikkia näitä pelaajia yhdistää se, ettei heidän entisillä seuroillaan ollut enää varaa pitää heitä. PSG on ollut kaikissa spekulaatioissa käytännössä ainut ehdokas, jonka rahallinen kapasiteetti riittää Messinkin työllistämiseen. Hankinnan myötä joukkueen markkinakysyntä kasvanee räjähdysmäisesti.
Al-Thani ehti myös hekumoimaan ajatuksella siitä, että Messi ja Ramos tekevät pian yhteistyötä Ranskan Ligue 1:ssä. He toimivat monien vuosien ajan pelillisinä johtajina Barcelonassa sekä Real Madridissa. Messi pelasi Barçan edustusjoukkueessa vuodesta 2004 vuoteen 2021 saakka, kun taas Ramos puolusti Los Blancosin värejä yhtäjaksoisesti vuodesta 2005 lähtien.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti