HJK sai pallon jo maaliin sekä tolppaan – tauolle silti maalittomassa tasatilanteessa
HELSINKI. HJK oli tehdä uusinnan Malmö-ottelusta, mutta käsivirhe vei HJK:n maalin Neftçiä vastaan Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen toisessa osaottelussa. Ottelu oli tauolle mentäessä 0-0.
Vain yhdeksän minuuttia oli pelikellossa, kun Töölön jalkapallostadionilla yleisö pääsi juhlimaan ensimmäisen kerran. Juhlinta loppui kuitenkin lyhyeen, kun saksalaiserotuomari Deniz Aytekin vihelsi tilanteessa käsivirheen.
Kumottu osuma oli kuin toisinto Malmö-ottelusta, jossa Miro Tenho puski HJK:n johtoon Lucas Lingmanin kulmapotkusta heti ottelun alussa. Tällä kertaa Tenho teki osuman jalallaan kulmapotkun jatkotilanteesta, mutta sitä ennen pallo osui Tenhoa käteen.
HJK:lla oli ensimmäisen puoliajan vaarallisimmat tekopaikat ja se hallitsi palloa 53-prosenttisesti. Neftçi osoitti kuitenkin vaarallisuutensa muutamaan kertaan, mutta boksin takaa lähteneet laukaukset eivät tuottaneet suurempia ongelmia. Maalintekoyritykset menivät ensimmäisellä jaksolla Neftçille 8-4, laukaukset maalia kohti 2-1.
Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Jakob Tånnander joutui kertaalleen todella venymään Sabir Bougrinen laukauksen eteen.
Vain hetki ennen Tånnanderin venymistä Jair pääsi seinäsyötön kautta laukomaan keskustasta, mutta laukaus kimposi tolpasta ulos.
Neftçi pääsi kuusi kertaa kulmalipulla HJK:n kolmea vastaan. Erikoistilanteissa Neftçillä oli isoja miehiä keskustassa, mutta keskitykset jäivät kerta toisensa jälkeen etualueelle, ja HJK selvitti tilanteet kunnialla.
EDIT: Heti ensimmäisen puoliajan alussa vaihdosta sisään tullut Riku Riski vei HJK:n 1-0-johtoon.
Ottelu on kesken.
Muokattu: 12.8. klo 20.09: Lisätty tieto HJK:n 1-0-johdosta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä