Tasan 44 vuotta sitten maailma menetti melkoisen taiteilijan. Kirjailija Vladimir Nabokov kuoli 78-vuotiaana Montreux’ssä Sveitsissä. Jälkeensä hän jätti mittavan perinnön, jonka tärkein artikkeli on Lolita. Vuonna 1955 julkaistua romaania monet kirjailijat pitävät 1900-luvun merkittävimpänä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen noin kaksikymppisellä Nabokovilla oli kuitenkin vielä aikaa ja virtaa muillekin harrastuksille.

Noihin aikoihin amerikanvenäläinen kirjailijantaimi kirjoittautui kolmeksi vuodeksi Trinity Collegeen Cambridgessa. Siellä hän nousi esiin paitsi akateemisen myös urheilullisen osaamisensa ansiosta. Nabokov pärjäsi mainiosti tenniksessä ja nyrkkeilyssä, mutta vielä enemmän glooriaa hän sai nauttia jalkapallossa.

Pelipaikkana hänellä oli maalivahti.

Noin 30 vuotta myöhemmin, Puhu, muisti -omaelämäkertaansa varten Nabokov muisteli veskarin toimen yksinäisyyttä ja jaloutta, jotka hän silloin nuorena tunsi. Hän oli omien sanojensa mukaan ollut hulluna maalin vartioimiseen.

Venäjällä ja Latinalaisessa Amerikassa maalivahteja pidettiin ”herrasmiestaiteilijoina”, joita ympäröi sädekehä. Näin hän kirjoitti. Pelkästään jo heidän puseronsa ja lippalakkinsa erottivat heidät kenttäpelaajista. He olivat ”mysteerimiehiä”, joita rakastivat niin pikkupojat kuin valokuvaajatkin.

Silti Nabokov väitti, ettei hän koskaan ollut ollut järin pidetty joukkuetoveri. Kirjassaan hän vakuutti olleensa täysin välinpitämätön pelien tapahtumiin silloin, kun hänen oma joukkueensa oli hyökkäämässä. Silloin hän oli saattanut jopa sulkea silmänsä ja vain kuunnella sydämensä sykettä.

Kaikestä välittyy se, ettei Nabokovia niinkään ollut viehättänyt laji, vaan sen helppous ja sen pelaajiin kohdistuva ihailu. Juuri tuon saman ihailun ansiosta hänen ikätoverinsa olivat 1910-luvulla, kymmenen vuotta aiemmin, hyväksyneet hänet pietarilaisessa eliittikoulussa, jossa muuten ei ollut osattu arvostaa hänen yksilöllisyyttään.

Nabokov kirjoitti runonkin myöhemmistä kokemuksistaan Cambridgen opinahjon pelikentällä. Jos Albert Camus ihaili jalkapalloilijoiden yhteistyötä ja joukkuehenkeä, oli Nabokov ollut toista maata. Hänestä sellainen oli vain tylsää.

Tulevan kirjallisuuden ikonin futisinnostus ei suinkaan simahtanut opiskeluaikoihin; vielä 1930-luvun alussa hän potki Berliinissä palloa muiden venäläisten maahanmuuttajien seurassa.

Pelit kiehtoivat häntä muutenkin läpi hänen elämänsä. Milloin hänen kirjoissaan törmätään shakkiin, milloin jääkiekkoon. Jo pelkästään itse kirjailijuus oli hänelle yhtä peliä. Ja siitä hän lopulta sai kaipaamansa arvostusta.

Muokattu 3.7. klo 11.11: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Tätä et tiennyt todellisesta merkkikirjailijasta – oli myös kelpo jalkapallomaalivahti”.

Aiheet Artikkelit Kuuluisuudet jalkapallokentillä Nabokov Vladimir