Semifinalistit selvillä! Näin omalaatuinen Copa América -turnaus jatkuu – Katso kohokohdat puolivälieristä
Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa Américan neljä parasta joukkuetta on selvillä ja jäljellä on vielä neljä ottelua. Tiistaina kello kahdelta Suomen aikaa pelataan Brasilian ja Perun välinen välierä. (Neymar, 29, lienee tästä mielissään.) Seuraavana yönä neljältä kohtaavat Argentiina ja Kolumbia toisensa.
Häviäjät mittelevät paremmuudesta lauantaina aamuyöllä. Kello kolme sunnuntaina on määrä pelata loppuottelu Maracanãlla.
Peru selvitti vaivoin tiensä välieriin. Ottelussa Paraguayta vastaan koettiin yhteensä kuusi maalia ja kaksi punaista korttia. Ratkaisu saatiin rangaistuspotkukilpailun kautta.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Brasilia päihitti omassa puolivälierässään Chilen, joka voitti kisat viimeksi vuosina 2015 ja 2016. Brasilialaiset joutuivat pelaamaan puolet ottelusta miehen vajaalla Gabriel Jesusin, 24, kammotaklauksen seurauksena.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Kolumbia ja Uruguay puolestaan taistelivat teknisesti maalittoman tasapelin. Edinson Cavani, 34, ja Luis Suárez, 34, lähtivät lauluun vasta häviämällä pilkkukisan. Häviö itsessään ei heistä jäänyt kiinni, sillä he olivat joukkueestaan ainoat, jotka yhdestätoista metristä edes onnistuivat.
Maalivahti David Ospinalle, 32, peli oli eittämättä yksi hänen uransa tähtihetkistä. Hänestä tuli kaikkien aikojen eniten maaotteluita pelannut kolumbialainen. Hän nousi ohi legendaarisen Carlos Valderraman, joka edusti maata 1980- ja 1990-luvuilla.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Viimeisenä paikkansa jatkossa varmisti Argentiina voittamalla Ecuadorin helposti 3–0 varhain sunnuntaiaamuna. Brasilian Goianiassa pelatussa ottelussa Lionel Messi, 33, teki lisäajalla maalin vapaapotkusta ja alusti tyylikkäästi kaksi muuta osumaa Rodrigo De Paulille, 27, sekä Lautaro Martínezille, 23.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Tämän vuoden Copa América -turnauksen formaatti on herättänyt toimittajissa ja katsojissa hieman hilpeyttä. Lohkovaiheessa joukkueet pelasivat yhteensä 40 ottelua. Kilpailuista karsiutui näiden perusteella ainoastaan Venezuela ja heittopussiksi päätynyt Bolivia.
Kisaisäntä Brasilian pelaajat ja valmentajat taas ovat vastustaneet koko turnauksen järjestämistä ja siihen osallistumista. He ovat vedonneet osallistujien sekä katsojien paljouden aikaansaamaan terveys- ja turvallisuusriskiin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradeckyn loistava vuosi päättyi suureen merkkipaaluun
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”