Järjetöntä toimintaa! Toinen Englannin epäonniselle kolmikolle omistettu muraali sotkettiin

Jälleen on Englannissa etninen syrjintä nostanut päätään jalkapallon puolella. Marcus Rashfordille, Jadon Sancholle ja Bukayo Sakalle omistettu seinämaalaus sotkettiin myöhään perjantaina. Tällä kertaa näin kävi Darlingtonin kaupungissa. Teon motiivi on rasistinen.
Muraali maalattiin pian viime sunnuntaisen EM-loppuottelun jälkeen. Finaalin tapahtumien myötä Rashfordia, Sanchoa ja Sakaa on häiritty rasistisesti. Heitä on myös tuettu t-paidoilla ja mainostauluilla.
Darlingtonissa tehty maalaus on punavalkoinen, ja siihen on kirjoitettu pelaajien numerot — 25, 17 ja 11. Lauantain vastaisena yönä numeroiden alle raapustettiin: ”Me emme seiso kolmen Mustan leijonan rinnalla.” Luvatta tehdyssä tekstissä pelättiin myös Britannian valkoisen väestönosan joutumista vähemmistöön 2060-luvulla.
Lauantaina paikallinen Stand Up To Racism -ryhmittymä twiittasi laittomuudesta:
– Me tuomitsemme tämän rasismin ja seisomme yhteenkuuluvuutta tuntevasti Arthur Wharton Foundation takana.
– Olemme enemmistö, ja pelkurimaiset rasistit eivät ole tervetulleita.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Overnight a cowardly racist has decided to spread hate. We condemn this racism and we stand in solidarity with the Arthur Wharton Foundation
We are the majority and cowardly racists are not welcome
More TBA
#BLM
Huligaani toteutti ilkivaltansa hyväntekeväisyysjärjestö Arthur Wharton Foundationin tilojen ulkoseinään. Organisaatio on omistettu Whartonille, joka oli todennäköisesti jalkapallohistorian ensimmäinen musta ammattilaispelaaja. Hän aloitti amatööriuransa pelaamalla Darlington FC:ssä maalivahtina.
– Viranomaiset tutkivat ilmiantoja Arthur Whartonin muraaliin tehdyistä vahingoista, sanoi Durhamin konstaapelien edustaja.
Sadat ihmiset paheksuivat rasistista viestiä sosiaalisessa mediassa. Se piilotettiin äkkiä lauantain aikana.
Parlamentin jäsenen Peter Gibsonin mukaan Darlington ”on avoin ja ystävällinen paikka kaikille ihmisille. Graffitista vastuussa olevat henkilöt pitäisi tunnistaa ja heitä pitäisi rangaista.”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Mestarien liigan välieräparit selvillä
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”