Näkökulma: Missä Joga bonito? Tämä pelillinen suuntaus vei mennessään Ranskan ja Hollannin – viekö se seuraavaksi Englannin?

On ollut silmiinpistävää seurata kuinka suuret maat – entiset ja nykyiset mahdit – ovat pelanneet ja lähestyneet otteluita EM-turnauksessa. Mitä on pragmaattisen trendin takana, joka vallitsee paitsi tässä turnauksessa, mutta myös aiemmissa, kuten vuosien 2018 MM-kisoissa sekä 2016 EM-lopputurnauksessa? Miksi emme enää näe arvokisoissa joga bonitoa?

Maajoukkue toisensa perään nimeää huippupelaajilla varustetut joukkueensa, ja katsojien odotusarvot nousevat. Kannattaja ajattelevat: ”Tällä hyökkäyksellä voitamme mestaruuden varmasti, ja alkulohkon maaliero tulee olemaan ennätyksellisen hyvä”.

Todellisuus on toinen.

Olemme nähneet, että joukkueet saattavat olla niin hyviä, ettei niiden tarvitse hyökätä tai toisin sanoen käyttää koko potentiaaliaan. Joukkueet voivat olla niin hyviä, että ne voivat luottaa vastustajan dominoimiseen laadullisella edulla. Ne voivat luottaa siihen, että huippuyksilöt ja supertähdet ratkaisevat otteluita ja voittoja, eikä tämän saavuttamiseksi välttämättä tarvita kollektiivista toimintaa.

Sensaatiomaisesti Sveitsille pudonnut hallitseva maailmanmestari Ranska on tästä paras esimerkki. Didier Deschamps luotsasi lähes saman joukkueen kiinni jalkapallon suurimpaan pokaaliin Venäjällä kolme vuotta sitten. Ranskan alkulohkovaihe oli vaikea, mutta se sai kasaan tarvittavat tulokset Australiaa, Perua ja Tanskaa vastaan.

Joukkue kohtasi kritiikkiä pelitavastaan, mutta jatkoi pragmaattisella linjalla pudotuspelejä kohti ja lopulta aina mestaruuteen asti. Mukaan mahtui kuitenkin hienoja hetkiä, kuten Argentiinan voittaminen maalein 4-2.

Niiden kisojen Ranskalle tuo taktiikka toimi, mutta Deschamps mokasi näissä kisoissa. Hänellä oli eri joukkue, mutta sama ajatus. Ranska ei voinut menestyä kolme vuotta myöhemmin samalla lähestymistavalla, mutta eri materiaalilla.

Kuten vuosina 2016 ja 2018, niin myös nyt Deschamps yritti peitellä heikkouksiaan luottaen siihen, että yksi kaikkien aikojen laadukkaimmista hyökkäyksistä loisi tulokset yhdessä turnauksen parhaan keskikenttäpelaajan Paul Pogban kanssa.

Olisiko Deschampsin pitänyt palata 2014 Brasiliaan, jolloin Ranskalla ei ollut kaikki palaset kohdallaan, mutta se pelasi silti hyvin ja itsensä puolivälierään Saksaa vastaan?

Ranskan putoaminen herättää niin paljon ”miksi” ja ”mitä” -kysymyksiä. Näimme hetkessä parasta Ranskaa ja lopulta sen oikean Ranskan – näissä kisoissa. Ja se oli valmentajansa näköinen epävarma ja kahlittu kokonaisuus, joka odotti, että se olisi päästetty irti. Me saimme maistiaisia, kun Ranska eteni 3-1-johtoon, mutta ei makeaa mahan täydeltä.

Realiteetti oli, että Ranska oli eksyksissä kuten valmentajansa. 3-4-3-kokeilusta yritys takaisin vanhaan ja tutumpaan 4-2-3-1- tai 4-4-2-ryhmitykseen. Pelaajien turhautuminen kertoi kieltä, jota me kaikki ymmärrämme.

On tärkeää uusiutua. Sitä ei tehnyt Ranska Deschampsin johdolla, ja hinta oli kova. Nämä olivat joidenkin pelaajien viimeiset EM-kisat, ja Deschamps saa todennäköisesti potkut.

Ranska pelasi upeasti Saksaa vastaan, kun se pystyi olemaan mukavuusalueellaan ja puolustamaan hakien nopeita tilanteenvaihtoja hyökkäykseen. Mihin se kaikki katosi? Sen jälkeen Les bleus oli enemmän tärkeilijä kuin mestaruudesta kilpaileva joukkue, hallitseva maailmanmestari.

Miksi Deschamps ja muut pelaavat käsijarru päällä? Hollanti putosi lammasmaisen suorituksen jälkeen Tshekille ottelussa, jossa Frank de Boer möi itsensä, ajattelunsa ja joukkueensa isolla alennustiketillä.

Englanti on luultavasti kisojen hitain ja tylsimmältä näyttävä joukkue. Portugali ja Belgia pelasivat hyvinkin turnauksen huonotasoisimman ottelun, jossa kumpikaan ei halunnut ottaa ottelua haltuunsa.

[readmore from=em2021]

Ilmeisesti lyhyessä turnauksessa ja rajallisella valmistautumisella vaihtoehtojen löytäminen on joillekin vaikeampaa. Ajattelu pelistä on niin erilainen, ja voiton tavoittelu maksimoidaan ennemmin pragmaattisella lähestymistavalla kuin riskejä ottamalla. Toisin sanoen riskejä ei oteta, niitä vältellään.

Tässä turnauksessa esimerkiksi Belgia ja Englanti matkivat Ranskan mallia kolmen vuoden takaa. Kannattaako se? Eikö Ranska voisi pelata tuloksellisempaa peliä olemalla samalla iloisempi ja tasapainoisempi kokonaisuus? Katsokaa Italiaa, katsokaa Espanjaa.

On parempi voittaa 3-2, 4-3 tai 5-4 kuin hävitä 3-1-johtoasemasta tai pelata 1-1 Unkarin kanssa. Näyttää siltä, että pelaamalla syvää tai matalaa 4-4-2-blokkia ei näissä kisoissa menesty, vaan silloin, kun parhaat pelaajat pääsevät pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Le foot, putain – jalkapalloa, hemmetti sentään!