KuPSissa loistanut Ilmari Niskanen myöntää: Debyyttikausi ulkomailla meni penkin alle – ”Henkilökohtaisesti iso pettymys”

Huuhkajissa viime syksynä debytoinut laitapelaaja Ilmari Niskanen myöntää, että hänen ensimmäinen kautensa ulkomailla ei mennyt putkeen.
Niskanen, 23, nousi tähtipelaajaksi KuPSissa ja Veikkausliigassa ennen kuin siirtyi viime syyskuussa Saksan kolmannelle sarjaportaalle FC Ingolstadtin riveihin. Alkuun hän sai vastuuta mukavasti, mutta kauden jälkimmäisellä puoliskolla Niskanen seurasi enimmäkseen vaihtopenkiltä ja katsomosta, kun Ingolstadt saavutti sarjanousun.
Suomessa parhaillaan lomaileva Niskanen kertoi KuPS TV:lle avoimesti kuulumisiaan.
– No suoraan sanottuna kyllähän se surkea kausi oli henkilökohtaisesti. Alkuun sain tosi hyvin vastuuta. En onnistunu lähellekään toivotulla tavalla, ja sitten syystä tai toisesta vastuu rupes vähenemään ja loppukausi meni ihan katsomon puolella.
– Kyllähän siinä oli terveysmurheita ja muitakin probleemia, mutta henkilökohtaisesti iso pettymys. Totta kai oli tosi tärkeetä joukkueen kannalta, että saatiin nousu 2. Bundesliigaan. Nyt meillä vaihtui valmentaja, niin ihan varmasti saan ite uuden mahdollisuuden kesällä, mutta se pitää vaan pystyä käyttämään, mutta kyllä minä oon täysin valmis siihen.
Niskanen painotti, että motivaatio ei ole kärsinyt ensimmäisestä kaudesta.
– Nälkää on ihan älyttömän paljon. Jos verrataan fiilistä mitä tuli noususta tai sitten KuPSin mestaruuskaudesta, niin kyllä KuPSin mestaruuskauden jälkeen fiilis oli 20 kertaa siistimpi.
– Totta kai tuokin (nousu) oli tosi hieno homma ja joukkueelle tärkeä, mutta totta kai se syö fiilistä, kun siinä ei ite ole mukana. Kyllä minä kuitenkin elän niistä onnistumisista kentällä ja siinä, että saa olla mukana siellä ja auttaa joukkuetta. Ei se tuolla katsomon puolella hääviä ole. Nälkä on ihan hirmuinen.
Niskanen seuraa yhä KuPSin otteita tiiviisti, mutta paluu Kuopioon ei ole vielä pitkään mielessä.
– Suunnitelmissa ei missään nimessä oo Suomeen paluu. Kyllä ulkomailla tehhään uraa niin pitkään kuin mahdollista. Mitähän se ois… 2033 ehkä uudella stadikalla sitten takaisin, naureskeli Niskanen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”

- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”