K18-meininkiä: Seksin puute vaivasi Chilen tähtiä – hankkivat seksityöntekijöitä hotelliin kesken turnauksen

Serie A -seura Internazionalea edustava Arturo Vidal, 34, on taas keskellä häväistysjuttua, vaikka hänen pitäisi olla vain edustamassa Chileä Copa Américassa.
Turnaus itsessään on alkanut maalla kiitettävästi: ensimmäisestä ottelusta irtosi tasapeli Lionel Messin, 33, Argentiinaa vastaan, toisesta voitto ja täydet kolme pistettä Bolivialta lauantaina.
Vidal on kuitenkin tässä välissä vaihtanut vapaalle tavalla, joka ei turnauksessa pelaavalle Julio Encisolle, 17, edes olisi ollut mahdollista. Monet lähteet tietävät kertoa, että Bolivia-ottelun jälkeen muutamat chileläispelaajat kutsuivat prostituoituja huoneisiinsa Gran Hotel Odara -hotelliin.
Tempaus toteutettiin Vidalin johdolla.
Maajoukkueen valmentaja Martin Lasartea ei rientoihin kutsuttu eikä hän tempusta innostunut: chileläisen lehdistön mukaan hän suunnittelee lähettävänsä rikkurit takaisin Chileen.
Lasarte on joutunut aiemminkin turnauksen aikana vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin.
Tämä ei nimittäin ollut Vidalin ensimmäinen kerta, kun hän rikkoo kisojen koronasääntöjä. Jo ennen Bolivia-ottelua hän ja Gary Medel, 33, ilmeisesti olivat niin huolissaan ulkonäöstään, että he näkivät tarpeelliseksi kutsua kampaajan hotelliin.
Pelaajat saivat tästä hyvästä 30 tuhannen dollarin sakot, mutta se ei ollut tarpeeksi laajentamaan Vidalin aivokapasiteettia.
[readmore from=Vidal-Arturo]
Lasarte ja joukkueen kapteeni Claudio Bravo ovat jo joutuneet myöntämään lehdistölle, että koronarajoituksia on tosiaan toistamiseen rikottu. Naisseuraa he eivät suoraan hennoneet mainita.
– Me maksamme hinnan. Toivottavasti voimme oppia tästä tapauksesta. Millaisen vaikutuksen tämä jättää? Sen näemme seuraavan ottelun jälkeen, Lasarte totesi.
Hän ei kuitenkaan kertonut, kenelle he hinnan maksavat.
Chile pelaa seuraavan ottelunsa keskiyöllä Suomen aikaa, kun se saa vastaavansa Uruguayn.
Muokattu 16.7.2022 klo 18.08: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”K18-meininkiä: Seksin puute vaivasi Chilen tähtiä – hankkivat prostituoituja hotelliin kesken turnauksen”.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- James Rodríguez tyrmistyi FIFA:n kohupäätöksestä: ”Jalkapallo olisi tahrattu”
- Maajoukkuevahti asetettiin kilpailukieltoon syytettynä ottelumanipuloinnista – arkaluontoinen video levisi
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella