Haikeat jäähyväiset – kansallissankarin komea maajoukkueura päättyy tänään

Arvokisojen ensikertalaisella Pohjois-Makedonialla ei ole enää mahdollisuuksia jatkopaikkaan EM-kisoissa. Pohjois-Makedonia hävisi ensimmäiset ottelunsa Itävallalle ja Ukrainalle, ja tiistaina Hollantia vastaan se pelaa vain kunniasta ja historiansa ensimmäisistä pisteistä arvokisoissa.
Juhlava ja ehkä haikeakin ottelu Pohjois-Makedonialla on joka tapauksessa edessä, sillä maajoukkueen kapteeni Goran Pandev ilmoitti maajoukkueuransa päättyvän maanantain otteluun. 37-vuotias Pandev on paitsi Pohjois-Makedonian eniten maaotteluita pelannut ja eniten maaottelumaaleja tehnyt pelaaja, niin myös kansallissankari, jonka tekemä maali toi Pohjois-Makedonialle maan historian ensimmäisen arvoturnauspaikan.
– Se on minun viimeinen otteluni maajoukkuepaidassa. Uskon, että nyt on oikea hetki astua sivuun, Pandev totesi sunnuntaina.
Kaikkiaan Pandev on pelannut ennen tiistaita 113 A-maaottelua. Niissä hän on tehnyt 31 ja syöttänyt 18 maalia.
– Jokainen peli maajoukkueen paidassa oli minulle tunteikas, mutta tietysti tästä ottelusta tulee hyvin erityinen, myös Pohjois-Makedonian historian ensimmäisen arvokisamaalin viimeistellyt Pandev jatkoi.
Alun perin Pandev suunnitteli pelaavansa maajoukkueessa myös syksyllä, kun Pohjois-Makedonia saa MM-karsinnoissa vieraakseen Saksan, jota se järkytti maaliskuussa 2-1-vierasvoitolla. Epävarmuus seurajoukkueuran jatkumisesta sai Pandevin kuitenkin lopettamaan maajoukkueessa jo nyt.
[readmore from=Pandev-Goran]
– Sopimukseni Genoan kanssa on päättynyt. En tiedä vielä, mitä jatkossa teen. On kuitenkin erittäin todennäköistä, etten enää jatka ammattilaisuraani, Pandev tähdensi.
Vuoden 2010 Mestarien liiga -voittaja Pandev kuvaili pelaamista EM-kisoissa ymmärrettävästi uransa kohokohdaksi ja ”toteutuneeksi unelmaksi”. Heinäkuussa 38 vuotta täyttävä Pandev harkitsi maajoukkueesta vetäytymistä jo vuonna 2015, mutta maajoukkuevalmentaja Igor Angelovski suostutteli hänet jatkamaan.
Pandev on pelannut lähes koko ammattilaisuransa Italiassa. Serie A -kausia on takana jo 17.
Ottelu Pohjois-Makedonia-Hollanti alkaa maanantaina kello 19.
Lähde: Transfermarkt
EDIT: Juttua muokattu 21.6. kello 9.37. Jutun alkuvaiheessa luki, että Pandevin maajoukkueura pelattaisiin tiistaina, mutta ottelu pelataan toki tänään maanantaina.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan