Belgia – Kreikka: Katseet Belgiaan

Harjoitusottelu
Belgia – Kreikka
Torstai 03.06. klo 21:45
Suomen lohkon ennakkosuosikki Belgia avaa harjoitusottelut Kreikkaa vastaan kotona, joten luvassa on oppitunti, millainen vastus Suomella on edessä. Pienen suvantovaiheen jälkeen Belgiassa käärittiin hihat ja satoa korjataan nyt, kun maajoukkueessa on kultainen sukupolvi kukkeimmillaan. Vuoden 2004 yllätysmestari Kreikka ei tällä kertaa selvinnyt EM-kisoihin, joten joukkueelle jää tässä ottelussa sparraamisen riemu.
Voittajakertoimissa Belgia on EM-kisojen kolmossuosikki Ranskan ja Englannin vanavedessä. Roberto Martinezin suojatit selvittivät EM-karsinnat leikiten. Maaliskuun MM-karsintapeleissä Belgian tulivoiman koki karvaalla tavalla Valko-Venäjä, joka poistui pukusuojaan härski 8-0 tappio niskassaan. Tässä ottelussa joukkueen ykköstykki Kevin De Bruyne ei ole mukana, sillä mies parantelee Mestarien liigan finaalissa kasvoihinsa saamiaan kolhuja.
Kreikan tähtäin on tässä vaiheessa syksyn MM-karsintapeleissä. Joukkue ei ole selviytynyt arvokisoihin 2014 jälkeen, joten tämänhetkinen projekti vaatii kärsivällisyyttä. Suomen karsintalohkossa pelanneet helleenit pilasivat EM-karsintansa jo alkumetreillä. Tällä hetkellä on havaittavissa nousua, sillä kreikkalaiset ovat selvittäneet viimeiset kahdeksan otteluaan tappioitta – joukossa Espanjaa vastaan pelattu vierastasapeli MM-karsinnoissa.
Lyö vetoa ottelusta:
Belgian kertoimet on painettu odotetusti alas, joten vetopuolelta kaivetaan iloa maalimääristä. Belgian tulivoima tiedetään, mutta myös Kreikka on ollut ilahduttavasti maalisarakkeella viime ajat. Veto lyödään vähintään kolmesta maalista: Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,72.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on ensitalletuksesta peräti 200%. Myös toisella talletuksella saat etuja!
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bayernin ex-pelaaja kummastelee Joshua Kimmichin tilannetta: ”Se huolestuttaa minua”
- Philipp Lahm kertoi miksi Vincent Kompany menestyy Bayern Münchenin peräsimessä: ”CV ei tehnyt hänestä kandidaattia, mutta…”
- Huippuiskussa oleva Naatan Skyttä iski maalin Ranskassa
- Toni Koskelan Kalmar putosi Ruotsin cupista – Anthony Olusanya teki maalin
- Pep Guardiola valitti FA Cupin pallosta – nyt tuli vastaus
- IFK Mariehamn hankki tutun vahvistuksen ulkomailta
- Veikkausliiga julkisti uuden ilmeensä – tältä näyttää muuttunut logo
- Joel Pohjanpalon tulikuuma alku uudessa seurassa sai jatkoa
- Huippuvalmentaja raivosi tuomarille – jättimäinen kilpailukielto uhkaa
- Juho Lähteenmäki, 18, kellotti taas täydet minuutit Tanskan pääsarjassa
- IFK Mariehamn hankki tutun vahvistuksen ulkomailta
- Joel Pohjanpalon tulikuuma alku uudessa seurassa sai jatkoa
- Pep Guardiola valitti FA Cupin pallosta – nyt tuli vastaus
- Huippuiskussa oleva Naatan Skyttä iski maalin Ranskassa
- Toni Koskelan Kalmar putosi Ruotsin cupista – Anthony Olusanya teki maalin
- Huippuvalmentaja raivosi tuomarille – jättimäinen kilpailukielto uhkaa
- Jani Honkavaaran Djurgården putosi Ruotsin cupista
- Philipp Lahm kertoi miksi Vincent Kompany menestyy Bayern Münchenin peräsimessä: ”CV ei tehnyt hänestä kandidaattia, mutta…”
- Veikkausliiga julkisti uuden ilmeensä – tältä näyttää muuttunut logo
- Suomalaiskolmikon ADO Den Haag hurjassa iskussa – pisteen päässä suoran nousijan paikasta