Ykkösen kausiennakko 2021, sijat 7-12: Kaksi jää kyydistä järisyttävän kovassa kilpailussa – viimeisestä säilyjän paikasta armoton taistelu
Miesten Ykkösen kauden 2021 alkua päätettiin alkukeväällä siirtää koronapandemian vuoksi kolmella kierroksella. Näin otteluita tarvitsee toivottavasti pelata vähän vähemmän tyhjille katsomoille, vaikka aivan kauden alussa tähän oltaneenkin pakotettuja.
Ennakkopaketin sisällysluettelo
- Sivu 1: Johdanto (olet tällä sivulla)
- Sivu 2: Jaro
- Sivu 3: MuSa
- Sivu 4: PK-35
- Sivu 5: MP
- Sivu 6: HJK Klubi 04
- Sivu 7: JIPPO
LUE MYÖS: Ykkösen kausiennakko – sijat 1-6
Vihdoin 5. toukokuuta sarja alkaa, ja heti kättelyssä todellisella trillerillä. Ottelussa TPS-VPS on heti vastakkain kaksi perinteikästä palloseuraa ja samalla kaksi kauden suurinta nousijasuosikkia. Muut joukkueet aloittavat kautensa 9.5. tai 12.5.
Kauden lyhentämisen takia karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä putosivat ohjelmasta pois. Loppusarjat pyritään kuitenkin viime kaudesta poiketen pelaamaan. Kaudella 2020 pelattiin vain kaksinkertainen 22 kierroksen sarja, mutta tänä vuonna kauden on määrä jatkua tuon jälkeen yksinkertaisilla loppusarjoilla.
Yläloppusarjan voittaja nousee kauden päätteeksi suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2022 ja kakkonen karsii liigapaikasta Veikkausliigan toiseksi viimeisen kanssa. Alaloppusarjan kolme viimeistä putoavat Kakkoseen.
Uutuutena tälle kaudelle kaikki Ykkösen pelit nähdään suorina lähetyksinä ja suomeksi selostettuina Ruutu+ -palvelussa. Kaikki kotimaisen jalkapalloilun tärkeimmät sarjat Veikkausliiga, Kansallinen liiga ja Ykkönen löytyvät nyt siis samasta osoitteesta. Tämä on vuorenvarmasti omiaan lisäämään myös Ykkösen näkyvyyttä suurelle yleisölle merkittävästi.
Tällä kaudella sarjassa pelaa seitsemän viime vuonnakin mukana ollutta joukkuetta. Uusina mukaan tulivat Veikkausliigasta pudonneet RoPS ja TPS sekä Kakkosesta nousseet PK-35, HJK Klubi 04 ja JIPPO.
AC Oulu ja KTP kokeilevat tänä vuonna tasonsa riittävyyttä pääsarjassa. Ykkösestä putosivat viime kauden päätteeksi AC Kajaani, SJK Akatemia ja MYPA. AC Kajaani pani sittemmin pillit kokonaan pussiin, eikä pelaa kaudella 2021 missään sarjassa.
Pärjääminen Ykkösessä on yleensä valttia myös sarjatasoa ylempänä, sillä kaikki viime kaudella pelipaikkojensa parhaina palkitut pelaavat tänä vuonna Veikkausliigaa. Paras puolustaja Rafinha (AC Oulu), paras maalivahti Anton Lepola (KTP) ja paras keskikenttäpelaaja David Ramadingaye (KTP) nousivat joukkueineen, mutta maalikuninkuuden voittanut ja sarjan parhaana pelaajana palkittu Darren Smith värvättiin EIF:stä Honkaan. Kuudesta yli kymmenen maalia tehneestä pelaajasta Ykkösessä jatkaa vain kokenut Juuso Aalto.
Lähtökohtaisesti sarjasta voi odottaa erittäin tasaista, ja noususta kamppaileekin ainakin neljästä viiteen joukkuetta. Jotkut Ykkösen valmentajat arvioivat kärkitaiston vieläkin laajemmaksi. Selkeitä heittopusseja sarjassa tuskin on. Suomen Cupista ei silti kannata liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä, sillä monet joukkueista olivat tuolloin vielä rakennusvaiheessa.
– Veikkaan, että kausi tulee olemaan tasaisin Ykkösessä pitkään aikaan. Uskon jopa 8–10 joukkueen taistelevan sijoituksista neljän parhaan joukossa. Moni joukkue on kertonut halustaan nousta, ja sarjasta tulee todella mielenkiintoinen, Jaron valmentaja Jimmy Wargh arvioi Palloliiton Ykkösen mediapaketissa.
– Aina puhutaan kaikkien aikojen Ykkösestä, mutta tänä vuonna tasaisuus voi tehdä sarjasta sellaisen. Nousijajoukkueet ovat tänä vuonna vahvempia kuin aikaisempina kausina, ja liigasta pudonneet joukkueet taistelevat varmasti kärkipäässä. Veikkaan, että tasoero mestarin ja sarjajumbon välillä tulee olemaan pienempi kuin viime vuosina, KPV:n Niko Kalliokoski komppaa.
– On poikkeuksellisen vaikeaa asettaa joukkueita järjestykseen. Yläloppusarjaan menee todella kovat kuusi joukkuetta, ja päästäkseen sinne täytyy pelata vahva kausi. Sarjassa on paljon perinteikkäitä liigaseuroja – uskon, että Ykkönen on kovempi sarja kuin moni osaa ajatellakaan, MuSa:n Ville Ulanen jatkoi.
Jaamme tässä ennakkopaketissa joukkueet kahteen eri osioon sen mukaan, miten me oletamme niiden menestyvän. Tässä osassa käsitellään sijoille 7-12 eli alaloppusarjaan ennakoimamme joukkueet, ja toisessa osassa sijoille 1-6 eli yläloppusarjaan povaamamme ryhmät.
[pagination next-text=”Seuraavalla sivulla Jaron joukkue-esittely”]
7) Jaro
Veikkausliigan maratontaulukossa edelleen kymmenentenä oleva perinteikäs FF Jaro aloittaa jo kuudennen perättäisen kautensa Ykkösessä. Kaksi viimeistä kautta ovat päättyneet kolmossijaan, eikä Jaro jäänyt viime kaudella kuin kuusi pistettä nousukarsintoihin edenneestä KTP:stä.
Nousuhaaveet kariutuivat loppusuoralla, kun Jaro voitti viimeisistä viidestä pelistään vain yhden. Viimeinen sinetti oli toiseksi viimeisen kierroksen 2-3-kotitappio KTP:lle.
Uusi kausi alkaa uudessa valmennuksessa, sillä Niklas Käcko väistyi ja teki tilaa Jarossa 179 veikkausliigaottelua pelanneelle Jimmy Warghille. Warghin aisaparina aloittaa toinen seuran entinen pelaaja, serbitoppari Pavle Milosavljevic. Wargh ja Milosavljevic valmensivat viime kaudella yhdessä Jaron yhteistyöseura JBK:ta.
Vaikka kausi 2020 sujuikin suhteellisen hyvin, ovat odotukset lähtökohtaisesti nyt matalammalla. Ei ole mikään pikkujuttu, kun joukkueen neljä parasta maalintekijää poistuu ruodusta.
Loistokauden pelanneet nuoret Severi Kähkönen (AC Oulu) ja Anthony Olusanya (HJK) saivat ansaitun tilaisuuden Veikkausliigassa, ja Topi Järvinen (Gnistan) ja Will Inalien (JIPPO) siirtyivät Ykkösen kilpailijaseuroihin. Kvartetti teki yhteensä 32 Jaron kaikkiaan 50 maalista.
Nyt tehoja odotetaan etenkin kahdelta kolmekymppiseltä, MuSa:sta tulleelta Juuso Aallolta ja nigerialaiselta Macaulay Chrisantusilta. Aalto teki viime kaudella komeat 14 maalia sijoittuen Ykkösen maalitilastossa toiseksi.
HJK:ssa kaudella 2018 käväissyt Chrisantus on puolestaan pelannut aiemmin hyvillä tehoilla sekä Saksan että Espanjan toisilla sarjatasoilla (molemmissa 19 maalia 73 ottelussa). Viimeksi Chrisantus pelasi iranilaisessa Zob Ahan Esfahanissa.
Keskikentällä muutokset olivat pienempiä. Brasilialaisen Torón jatko Pietarsaaressa oli erittäin tärkeä juttu. Kokeneen Patrick Byskatan paluu tekee Jaron keskikentän pitävyydelle hyvää.
Entinen poikamaajoukkuepelaaja Samuel Haglund palaa ulkomaan kierrokseltaan Suomeen ja on kiinnostava seurattava. Keskikentän pohjalla pelaa myös päävalmentajan 18-vuotias poika Marcel Wargh.
Alakerrassakin muutoksia on. Laitapuolustajista Stanley Amuzie lähti KPV:hen ja Jean Mabinda HIFK:hon. Toppari Toni Takamäki jatkaa Kakkosen FC Vaajakoskessa.
Argentiinalaisen Guillermo Sotelon jatko Jarossa on varmasti pietarsaarelaisyleisön mieleen. 30-vuotias vasen laitapakki tuli Jaroon keskikesällä ja teki 15 ottelussa kaksi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä.
Sotelo räväytti syyskuussa pelatussa AC Oulu -ottelussa oikein kunnolla, kun hän kosi maalijuhlinnan yhteydessä katsomossa ollutta naisystäväänsä. Ensimmäistä kertaa urallaan Argentiinan ulkopuolella pelaava Sotelo on jo tehnyt Suomen Cupissa kaksi maalia.
Englannista Jaroon löytyi Manchester Unitedin ja Arsenalin akatemioissa juniorina pelannut wingback Tyler Reid ja Latviasta entinen juniorimaajoukkuetoppari Krists Gulbis. Tyler Reid pelasi Unitedin junioreissa yhdessä nykyisen supertähden Marcus Rashfordin kanssa, ex-pelaaja Nicky Buttin valmennuksessa.
Puolustuksen tuttu johtohahmo on Jaron seuraikoni Johan Brunell, jonka viime kausi päättyi jo avauskierroksella vakavaan loukkaantumisen, törkeän taklauksen seurauksena. Nyt 29-vuotias Brunell on taas täydessä kunnossa.
Jaron uusi ykkösvahti on yhdysvaltalainen Thomas Olsen, joka on pelannut hyvällä tasolla Pohjois-Amerikan toiseksi korkeinta sarjaa USL:ää synnyinkaupungissaan, Las Vegas Lightsin joukkueessa. Nyt Olsen kokeilee ensi kertaa siipiensä kantavuutta kasinokaupungin ja Nevan naapuriosavaltioiden ulkopuolella, Suomen länsirannikon Pietarsaaressa.
Jaron joukkueessa on paljon rutinoituneita, jo tasonsa osoittaneita konkareita, jotka antavat joukkueelle tukevan selkänojan. Lisäksi moni pohjanmaalaisjuniori tavoittelee jälleen Kähkösen ja Olusanyan tavoin läpimurtoa kansalliseen tietoisuuteen.
– Pelaajistoon on tullut isoja muutoksia. Meiltä lähti kuusi avauksen pelaajaa, mutta meillä on tälläkin kaudella laadukas nippu. Joukkueesta löytyy sekä nuorempia että vanhempia pelaajia, ja kilpailutilanne on hyvä. Valmentajalle se on aina mukava asia, uusi käskyttäjä Jimmy Wargh sanoo.
Joukkue vaikuttaa silti materiaaliltaan melko kapealta, ja hyökkäyspään menetykset ovat armottoman kovia. Jaro löytyneekin tällä kaudella nousutaistelun sijaan sarjan keskikastista. Alempi loppusarjakin saattaa kutsua.
- Stadion: Pietarsaaren keskuskenttä (5 000 paikkaa)
- Valmentaja: Jimmy Wargh, 45 (1. kausi)
- Avainpelaajat: Guillermo Sotelo, Johan Brunell, Toró, Juuso Aalto
- Tulevat tähdet: Samuel Uusitalo, Simon Uusitalo
- Pelaajabudjetti kaudella 2021: 150 000 euroa
[pagination next-text=”Seuraavalla sivulla MuSa:n joukkue-esittely”]
8) MuSa
Porilainen Musan Salama on kuulunut kahdella edellisellä kaudella Ykkösen pirteimpiin ilmestyksiin. Sekä vuonna 2019 että 2020 sille povattiin paikkaa putoamistaistelussa, mutta MuSa venyikin kummallakin kaudella aina sarjan viidennelle sijalle asti. 38-vuotias lastentarhanopettaja Ville Ulanen, Ykkösen pitkäaikaisin valmentaja nykyisessä seurassaan, on tehnyt joukkueensa kanssa erinomaista työtä.
– Vuosi oli erinomainen. Kaksi peräkkäistä viidettä sijaa on seuran historian kannalta hienoja suorituksia. Olemme saaneet kummallekin edelliselle kaudelle hyvän alun, mikä on ollut todella tärkeää. Sen myötä olemme voineet keskittyä pelaamiseen, eikä meidän ole tarvinnut jännittää sarjapaikan puolesta, jo ennen päävalmentajapestiään kolmen kauden ajan MuSa:n kakkosvalmentajana toiminut Ulanen sanoo.
MuSa:n lähtötilanne uuteen kauteen on sikäli hyvä, että sen vaihtuvuus on pienimmästä päästä koko sarjassa. Yksi harvoista lähtijöistä oli kuitenkin joukkueen viime kauden tärkein pelaaja, 14 maalillaan sarjan maalipörssissä toiseksi sijoittunut Juuso Aalto. Raumalaislähtöinen Aalto jatkaa uraansa Jarossa.
Muitakin muutoksia toki oli. Hakasta lainatun viime kauden ykkösvahti Joonas Immosen lainapesti päättyi, ja monivuotinen kapteeni, toppari Antti-Pekka Pihlainen lopetti. 22-vuotias Eetu Lindfors kantanee nyt torjuntavastuun. Alakerran pomo on 30-vuotias toppari Jussi Välilä.
19-vuotias oikea laitapuolustaja Joonas Lakkamäki on Porin suurin pelaajalupaus ja jo nyt poikien maajoukkueringissä. Ehkäpä jo ensi kaudella Veikkausliigassa? Mielenkiintoista on sekin, että kesäkuussa vasta 16 vuotta täyttävä hyökkäävä keskikenttäpelaaja Niilo-Olavi Puustinen sai jo sopimuksen MuSa:n edustukseen ja pelasikin jo parissa Suomen Cupin ottelussa.
Huhtikuun loppupuolella MuSa:lla oli iloista kerrottavaa. Kahdeksan maalia tehneen färsaarelaiskolossi John Frederiksenin terveystilanne huolestutti helmikuussa, kun julkisuuteen tuli tieto hänen aivokasvaimestaan. Frederiksen kuitenkin toipui, ja vain pari viikkoa ennen kauden alkua MuSa tiedotti Frederiksenin jatkosopimuksesta.
– Tarina jatkuu kaikkien kannalta onnellisesti, kun John palaa pelikentille vaikeiden vaiheiden jälkeen. Nyt on terveen paperit kädessä, uskon että tämä on kaikkien kannalta oikea paikka paluulle. Ympäristö tukee Johnia täysillä ja mies viritetään kovaan iskuun. Pelitapamme kaipaa kokoa kärkeen kaiken teknisen osaamisen ympärille, valmentaja Ulanen kommentoi uutista.
MuSa on tehnyt ennenkin kelpo pelaajalöytöjä Japanista, ja nousevan auringon maahan katsottiin nytkin. Naoki Maedalta ja Mitsuru Tanidalta odotetaan paljon. Laitalinkki Yutaka Abe vakuutti jo viime kaudella syötettyään seitsemän maalia.
MuSa on ylittänyt useimpien odotukset kahdella edellisellä kaudellaan Ykkösessä. Joukkueen kollektiivista osaamista ja valmentaja Ville Ulasta pitäisi arvostaa paljon nähtyä enemmän. MuSa lähtee kuitenkin tähänkin kauteen altavastaajana, sillä suurelle yleisölle tuttuja tähtiä joukkueessa on vähän.
Jos on joukkueita, jotka ovat vähemmän kuin osiensa summa, niin MuSa:sta voi sanoa oikeastaan päinvastaista. Porilaisryhmä tullee yllättämään tälläkin kaudella monia suosikkeja. Sarjapaikan pitäisi säilyä helposti, mutta syksy taitaa mennä kuitenkin alaloppusarjassa.
- Stadion: Porin Stadion (12 000 paikkaa)
- Valmentaja: Ville Ulanen, 38 (4. kausi)
- Avainpelaajat: Jussi Välilä, Yutaka Abe, John Frederiksen
- Tuleva tähti: Joonas Lakkamäki, Niilo-Olavi Puustinen
- Pelaajabudjetti kaudella 2021: 95 000 euroa
[pagination next-text=”Seuraavalla sivulla PK-35:n joukkue-esittely”]
9) PK-35
Viipurissa vuonna 1935 perustetulla Pallokerholla on pitkä ja vaiherikas historia. On muuttoa sodan alta Helsinkiin, on nousua Kolmosesta Veikkausliigaan ja aina europeleihin ja Suomen Cupin loppuotteluun Pasi Rautiaisen valmennuksessa, ja on seuran dramaattista uudelleenorganisointia.
1990-luvun lopussa seuran edustusjoukkueesta tuli FC Jokerit Hjallis Harkimon ostettua sen. ”Vanha PK-35” jatkoi tuolloin pelejään Kolmosessa reservijoukkueen sarjapaikalla.
Toinen suuri muutos nähtiin vuonna 2009, kun PK-35:n miesten ja naisten edustusjoukkueet eriytyivät emoseurasta ja muuttivat Vantaalle. PK-35 Vantaa dominoi Naisten Liigaa mielin määrin 2010-luvulla, ja kävi miehissäkin lyhyesti Veikkausliigassa.
Nyt Kansallisesssa Liigassa pelaavat sekä PK-35 että PK-35 Vantaa, mutta vantaalainen miesten joukkue meni konkurssiin veikkausliigakauden päätteeksi marraskuussa 2016.
Helsingin Pihlajamäessä kotipaikkaansa pitävä PK-35 on puolestaan tehnyt määrätietoista jälleenrakennustyötä. Uusi tuleminen on edistynyt vahvasti pitkän linjan huippuvalmentaja Sixten Boströmin aloitettua PK-35:n valmennuspäällikkönä vuoden 2019 alussa.
PK-35 pelasi vielä kaksi kautta sitten Kolmosessa, mutta on juhlinut sarjanousua kahtena peräkkäisenä vuonna. Viime vuonna se voitti Kakkosen A-lohkon viiden pisteen erolla ennen lappeenrantalaista PEPO:a. PK-35 oli lohkossaan sekä eniten maaleja tehnyt että vähiten päästänyt joukkue.
PK-35:n viime kauden joukkueessa oli lukuisia pelaajia, joilla oli allaan runsaasti Veikkausliigan kokemusta muun muassa HIFK:n ja Hongan riveistä. Kauden varsinainen sensaatio oli kuitenkin loppukesällä vasta 18 vuotta täyttänyt hyökkääjä Jonathan Muzinga, joka teki 11 ottelussa 11 maalia, voitti lohkonsa maalitilaston ja pokkasi myös parhaan pelaajan palkinnon. Muzinga pelasi vain 543 minuuttia, joten verkot heiluivat huikeasti keskimäärin 49 minuutin välein!
Toinen hyvästä kaudestaan henkilökohtaisen palkinnon saanut pelaaja oli 33-vuotias Esa Terävä, joka valittiin lohkon parhaaksi keskikenttäpelaajaksi. Kolmen veikkausliigakauden konkari Terävä palasi kasvattajaseuraansa PK-35:een kaudeksi 2019, kun joukkue pelasi Kolmosessa. Hän toimii myös joukkueen kapteenina.
PK-35:n laadukas viime kauden pelaajarunko on pysynyt hyvin koossa. Ainoastaan vuosina 2008-2019 kaikkiaan 12 kauden ajan Ykköstä ja Veikkausliigaa tahkonut Joni Korhonen päätti ripustaa nappikset naulaan, keskittyä siviiliuraan ja antaa aikaa perheelleen.
Päävalmentajaksi nousi täksi kaudeksi seuran entinen pelaaja Kim Raimi. Raimi on valmentanut jo vuosien ajan PK-35:n junioreita ja toimi viime kaudella edustusjoukkueen apuvalmentajana, mutta nyt hän aloittaa ensimmäisen kautensa aikuisten tasolla päävalmentajana perittyään pestin Jarkko Siikavalta.
– Olen toiminut yhdessä Jarkon kanssa jo pidempään ja vastuuni on kasvanut vuosittain. Viime vuonna harjoitusten suunnittelu ja vetäminen olivat pitkälti vastuullani, mutta Jarkko teki päävalmentajana viimeiset linjaukset. Keskustelemme tietenkin valmennustiimin kanssa, mutta nyt langat ovat selkeämmin omissa käsissäni, Raimi kertoo taustoistaan valmentajana.
Vaikka Joni Korhonen lopettikin, tuo PK-35 takaisin Ykkösen tasolle monta korkeammilta sarjatasoilta tuttua pelaajaa. Esa Terävän ohella runsaasti veikkausliigakokemusta on laitapuolustaja Patrick Aaltosella ja Otto-Pekka Jurvaisella, keskikenttäpelaaja Jaakko Lepolalla ja hyökkääjä Ville Salmikivellä.
Lisääkin veikkausliigakokemusta PK-35 on ryhmäänsä haalinut. Oikeaksi laitapuolustajaksi saatiin Matias Hänninen, joka oli pelannut peräti 11 kautta putkeen HIFK:ssa. Hänninen on muodostanut Esa Terävän kanssa toimivan oikean laidan tandemin Tähtirinnoissa. Nyt tämä yhteistyö voi poikia paljon hyvää PK-35:lle.
11 veikkausliigaottelua on pelannut toukokuussa 23 vuotta täyttävä keskikenttäpelaaja Daniel Rantanen, joka palasi kasvattajaseuraansa AC Oulusta. Jo 3-vuotiaana PK-35:ssä aloittanut Rantanen on pelannut Ykköstä Oulun lisäksi EIF:ssä ja HIFK:ssa.
Perheen voi sanoa olevan taas koossa, sillä PK-35:n naisjoukkueessa pelaa Danielin kaksossisko, Helmarien hyökkääjä Amanda Rantanen, ja naisten joukkuetta valmentaa kaksosten isä, entinen maajoukkuepelaaja Rami Rantanen.
Vaasasta keskikentälle hankittiin vantaalaislähtöinen Eetu Puro, joka pelasi isossa roolissa VPS:ssä. Runsaita peliminuutteja tavoittelee myös FC Lahdesta tullut Arttu Auranen. Hän pelasi viime kaudella kolmessa ottelussa jäännösminuutit Veikkausliigaa, ja sai hyvin vähäisestä peliajastaan huolimatta maalitilinsäkin pääsarjatasolla auki.
VJS:stä saapunut 20-vuotias Charles Katashira kärkkyy myös suurta läpimurtoa. Ruandassa syntynyt Katashira teki viime kaudella Kolmosessa 19 maalia vain 14 ottelussa.
Muutama ulkomaalaisvahvistuskin PK-35:n miehistöstä löytyy. Hyökkäystä vahvistettiin viime kauden kilpailijan Mikkelin Kissojen riveissä kymmenen maalia 16 ottelussa tehneellä yhdysvaltalaisella Gerald Benillä. Aivan kauden alla värvättiin vasemmaksi laitapuolustajaksi japanilainen Itsuki Kurata, joka on pelannut viimeksi Moldovassa.
PK-35 haali suunnitelmallisesti vahvistuksia viime kaudella samassa lohkossa pelanneista joukkueista, joten keskinäiset ottelut ovat toimineet selvästi myös hyvinä pelaajatarkkailutapahtumina. Nurmijärveläisestä NJS:stä hyökkäykseen tuli viime kaudella seitsemän maalia tehnyt Tony Lehtimäki, joka teki Suomen Cupissa PK-35:lle jo kolme maalia.
Yksi varmasti tärkeimmistä uusista vahvistuksista on 35-vuotias toppari Pauli Kuusijärvi, joka rekrytoitiin paikalliskilpailija Gnistanista. Kuusijärvi teki sopimuksen PK-35:n kanssa pian kauden päätyttyä, ja tuo seuraan 85 veikkausliigaottelun kokemuksen.
PK-35:n kenttäkoostumus vaikuttaa hyvin tasapainoiselta sekoitukselta kokeneita pääsarjatasonkin sarjajyriä ja nuoria vahvaa nousua tekeviä pelaajia. Laajuutta on melko hyvin jokaisella kentän osa-alueella.
Jonkinlainen arvoitus on maalivahtipeli, sillä 27-vuotias ykkösvahti Toni Korkiakoski on suurelle yleisölle vielä tuntematon nimi. Korkiakoski nousi PK:n mukana Kolmosesta Ykköseen, mutta Ykkösestä hänellä on kokemusta vain kahdeksan ottelun verran kahdeksan vuoden takaa. Kilpailua tarjoaa 21-vuotias Hongan kasvatti Atte Paunio, joka pelasi viime kaudella EsPa:ssa.
Vaikka PK-35:n pelaajabudjetti on kolminkertaistunut 60 000 euroon, on lukema silti Ykkösen toiseksi pienin. Seura on kuitenkin onnistunut houkuttelemaan omia poikia kotiin ja tarjoamaan muutenkin pääkaupunkiseudun kokeneille pelimiehille viihtyisän ympäristön pelata futista. Nousijajoukkueen kokemuksesta kertoo sekin, että PK-35 on jopa selvällä erolla Ykkösen vanhin joukkue (keski-ikä 25,8 vuotta).
Joukkue on paljon kilpailukykyisempi kuin sen budjetti antaisi ymmärtää, ja monissa arvioissa PK-35:n ennustetaan yltävän aina yläloppusarjaan ja lähelle nousupaikkoja. Vaikka seuran oma tavoitekin on ”kärkikahinoihin” sekaantuminen, me ennustamme sille silti alaloppusarjapaikkaa.
- Stadion: MagneCit Areena (Pihlajamäen tekonurmi, 1 045 paikkaa)
- Valmentaja: Kim Raimi, 36 (1. kausi)
- Avainpelaajat: Matias Hänninen, Pauli Kuusijärvi, Esa Terävä
- Tulevat tähdet: Arttu Auranen, Charles Katashira, Jonathan Muzinga
- Pelaajabudjetti kaudella 2021: 60 000 euroa
[pagination next-text=”Seuraavalla sivulla MP:n joukkue-esittely”]
10) MP
1970-luvulla kaksi Suomen Cupia ja kaksi SM-hopeaa voittanut MP on pelannut Veikkausliigassa viimeksi vuonna 1996. Vahvana kasvattajaseurana tunnettu mikkeliläisseura on viettänyt viime vuosikymmeninä aikaa enimmäkseen Kakkosessa, mutta nousi jälleen kaudeksi 2020 neljän vuoden tauon jälkeen Ykköseen.
Kaksi edellistä Ykkösen visiittiä olivat kestäneet vain yhden kauden, ja putoamistaisteluun MP:tä povattiin nytkin. Sarjapaikka kuitenkin säilyi kuuden pisteen erolla, ja sijoitukseksi kirjattiin mukavasti seitsemäs.
MP ei siirtomarkkinoilla revittele, vaan rakentaa joukkuettaan maltilla ja paikallisuutta korostaen. Viime kauden runko on pysynyt erittäin hyvin koossa, joten sen varaan on hyvä rakentaa. Merkittävin menetys on 28-vuotiaana uransa lopettaneen laitapuolustajan Jiri Haikosen vetäytyminen työuraan keskittymisen takia. Haikonen pelasi koko uransa MP:ssä ja toimi viime kaudella joukkueen kapteenina.
– En tiedä, onko meillä vielä Jirin kaltaisia pelaajia, mutta moni johtava pelaajamme on ottanut askelia eteenpäin viime kaudesta. Pitkään palvelleen pelaajan poisjäänti on aina hankala tilanne, mutta ymmärrän hänen päätöksensä, MP:n valmentaja Juha Pasoja toteaa.
Maalilla jatkaa 25-vuotias Mikkelin oma poika Jonne Uronen, joka pelasi hyvän viime kauden. Joukkueen puolustus on melko nuori, mutta suoritti viime kaudella erittäin hyvällä tasolla. Tarkasti kannattaa seurata etenkin 20-vuotiasta laitapuolustajaa Yassin Daoussia.
Keskikentän avainpelaajiin kuuluvat Antti-Ville Räisänen, Jonathan Dunyin ja Aatu Manninen jatkavat joukkueessa. Räisänen oli viidellä maalillaan MP:n viime kauden paras maalintekijä ja syötti lisäksi kolme maalia. Myös 18-vuotias Topi Keskinen sai jo viime kaudella mukavasti vastuuta.
MP:n hyökkääjistä oikein kukaan ei innostunut maalitehtailuun, joten nyt tehoja odotetaan esimerkiksi EIF:stä hankitulta Antti Ulmaselta. Vaikka Ulmanen on vasta 21-vuotias, on hän pelannut Ykkösessä jo 50 ottelua. Alku Mikkelissä on ollut lupaava, sillä Ulmanen osui kahdesti kolmessa Suomen Cupin ottelussa.
Läpimurtoa kärkkyy 18-vuotias MP:n oma kasvatti, poikien maajoukkuehyökkääjä Eero Ylönen. Ylönen pelasi viime kaudella Kakkosta JJK:ssa. Maaleja toivotaan myös 21-vuotiaalta nigerialaiselta keskikenttäpelaajalta Samson Ebuka Obiohalta, joka teki viime kaudella Kemi City FC:lle Kakkosessa kymmenen maalia.
Kaksi täsmähankintaa MP teki Kakkoseen pudonneesta MYPA:sta. Laitapuolustaja Nuutti Laaksonen ansaitsi ehdottomasti jatkaa Ykkösessä ja sovittelee itselleen Haikoselta jääneitä saappaita. 21-vuotias Laaksonen on lahtelaislähtöinen pelaaja, joka kuului kahden edellisen kauden ajan MYPA:n profiilipelaajiin Ykkösessä.
Toinen MYPA:sta tullut pelaaja on keskikenttäpelaaja Arjan Goljahanpoor. Hän teki kaudella 2018 Kakkosen GBK:ssa 12 maalia, mutta ei ole vielä äitynyt Ykkösessä samanlaiseen tehoiluun. Veikkausliigan Interistä MP lainasi vasenjalkaisen keskikenttäpelaajan Roope Kantolan.
Keski-iältään sarjan toiseksi nuorin joukkue MP vaikuttaa ehdottomasti vain vahvistuneen viime kaudesta, joten siinä mielessä tuntuu hieman oudolta ennustaa sitä putoamistaisteluun. Ykkönen vaikuttaa kuitenkin yleisesti ottaen viime kautta tasokkaammalta ja tasaisemmalta. PK-35 tuo sarjaan hyvin kilpailukykyisen joukkueen, ja MP:n viime kaudella taakseen jättämät Gnistan ja KPV ovat vahvistuneet vielä enemmän.
Entinen maajoukkuepuolustaja Juha Pasoja on tehnyt tähänastisella valmentajaurallaan hyvää työtä, mutta hyvin pitää onnistua nytkin, jotta Mikkelissä pelataan Ykköstä myös kaudella 2022.
- Stadion: Mikkelin Urheilupuisto (7 000 katsojaa)
- Valmentaja: Juha Pasoja, 44 (2. kausi)
- Avainpelaajat: Antti-Ville Räisänen, Jonathan Dunyin
- Tulevat tähdet: Yassin Daoussi, Samson Ebuka Obioha, Topi Keskinen
- Pelaajabudjetti kaudella 2021: 140 000 euroa
[pagination next-text=”Seuraavalla sivulla HJK Klubi 04:n joukkue-esittely”]
11) HJK Klubi 04
Veikkausliigan suurimman mestarisuosikin HJK:n kakkosjoukkue HJK Klubi 04 nousi Ykköseen Kakkosen viime kauden heittämällä ylivoimaisimpana joukkueena. ”Klubi-junnut” voittivat 17 ottelustaan 16 ja pelasivat kerran tasan. Maalieroksi muodostui musertava 56-14, ja eroa Kakkosen B-lohkon toiseksi sijoittuneeseen Ilveksen reservijoukkueeseen tuli peräti 15 pistettä.
Klubi 04:n off-seasonin merkittävin muutos oli se, että valmentajat Joonas Rantanen ja Mika Väyrynen vaihtoivat organisaation sisällä paikkojaan. Rantanen nousi kakkosjoukkueesta HJK:n edustusjoukkueen apulaisvalmentajaksi Toni Koskelan rinnalle, ja Koskelan viime kauden kakkosmies Mika Väyrynen aloittaa Klubi 04:n päävalmentajana. Päävalmentajapesti on 63 A-maaottelua pelanneelle ja TV-kommentaattorinakin hyvin tutuksi tulleelle ”Väykälle” uran ensimmäinen.
Kuten arvata saattaa, muovautuu HJK Klubi 04:n kokoonpano tarpeen vaatiessa pitkälti edustusjoukkueen intressien mukaan. Kakkosjoukkue on seuran kaipaama linkki juniorien ja lippulaivan välillä, ja nousu Ykköseen teki HJK:n päämäärille epäilemättä erittäin hyvää.
HJK on hurjastellut siirtomarkkinoilla, ja Veikkausliigan miehistössä on todella runsaasti laajuutta. On selvää, ettei kaikille kovillekaan pelaajille riitä Veikkausliigassa säännöllistä peliaikaa, joten Klubi 04:n riveissä saatetaan nähdä kauden aikana todella koviakin pelaajia. Toisaalta loukkaantumissuman iskiessä paikkaajia nostetaan reserveistä.
HJK:n edustusjoukkueen mukaan nousi viime kauden joukkueesta vain 17-vuotias Casper Terho, joka onnistui maalinteossa jo heti Veikkausliigan avauskierroksella. Kakkosen B-lohkon parhaaksi pelaajaksi valittu 18-vuotias Kai Meriluoto sai jo viime kaudella tilaisuuksia edustusjoukkueessa, mutta ainakin toistaiseksi nuori hyökkääjälupaus jatkaa virallisesti Klubi 04:n riveissä.
Onnistujia Klubi 04:n joukkueessa viime kaudella totisesti riitti. Meriluoto, keskikenttäpelaaja Saku Heiskanen ja maalivahti Mathias Ahlblad valittiin omilla pelipaikoillaan lohkonsa parhaiksi pelaajiksi. Ahlblad täytti helmikuussa vasta 18 vuotta, mutta pelasi jo viime kaudella 11 ottelua Kakkosta – ja hyvin pelasikin. 19-vuotias Heiskanen puolestaan teki keskikentältä yhdeksän maalia.
Kaksi viime kaudella väläytellyttä pelaajaa lähti hakemaan jalansijaa muista seuroista: laitalinkki Elmeri Hirvonen RoPS:sta ja 18-vuotias pelintekijä Nooa Laine SJK:sta. Sekin kielii osaltaan HJK:n asemasta Suomessa.
Vain harvoille lupaaville junioreille aukeaa maan suurimmassa organisaatiossa ja pelaajahautomossa polku kohti HJK:n edustusjoukkuetta, kun maan valtaseura virvelöi joukkueeseensa nimivahvistuksia ulkomailta tai muista veikkausliigaseuroista.
Suurin osa Klubi 04:n pelaajistosta on häthätää parikymppisiä pelaajan alkuja ja jotkut jopa selvästi nuorempia. Vaan mahtuupa joukkueeseen yksi ”isähahmokin”, 33-vuotias keskikenttäpelaaja, Uuden-Seelannin entinen maajoukkuemies Chris James. James on varmasti valmentaja Väyryselle oiva välikäsi joukkueessa ja luotettava tuutori nuorille pelaajille.
Muutama täsmävahvistuskin on joukkueeseen hankittu. 21-vuotias toppari Johannes Kytilä on pelannut Ykkösessä jo 59 ottelua. Kaudella 2018 hän pelasi Klubi 04:ssä, ja kaksi edellistä kautta MYPA:ssa ja AC Kajaanissa, kunnes nyt koitti taas paluu Helsinkiin. Kytilä valittiin saman tien joukkueen kapteeniksi.
Paluun HJK-organisaatioon teki myös 21-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja Tommi Jäntti, joka pelasi viimeisten kahden kauden aikana RoPS:ssa 26 ottelua Veikkausliigaa. Honka Akatemiasta puolestaan värvättiin laitahyökkääjä Robbie Azodo. Kiinnostava seurattava on myös 20-vuotias norsunluurannikkolainen keskikentän lupaus Didí.
Veikkausliigaseurojen reservijoukkueet ovat piipahtaneet Ykkösessä yleensä aika pikaisilla visiiteillä. Klubi 04:nkin osalta yläloppusarja vaikuttaa liian kaukaiselta tavoitteelta, ja putoaminen on varmasti lähellä.
HJK:n edustusjoukkueen kannalta oma ”farmi” Ykkösessä olisi kuitenkin tärkeä juttu, joten voi hyvin olla, että tilanteen käydessä tukalaksi – ja tilanteen Veikkausliigassa ollessa hyvä – vahvistuksia nähdään Klubi 04:ssä loppukauden aikana enemmänkin.
Mika Väyrysen pelaajakehitys- ja valmennusosaamisesta kausi tulee myös kertomaan paljon. ”Väykkä” on pidetty ja sanavalmis kaveri, ja tarjosi Suomen maajoukkueen faneille pelaajaurallaan monia ikimuistoisia hetkiä.
Valmentajaurallaan hän on kuitenkin vasta ensimetreillä. On aivan eri asia valmentaa HJK:ta Veikkausliigassa tai Klubi 04:ää Kakkosessa kuin viimeksimainittua Ykkösessä, jossa sen osa on olla haastaja useimmissa otteluissaan.
Jos Väyrynen tekee reservijoukkueen kanssa kunnolla tulosta, on hänelle tie auki tähtiin myös valmentajana ehkä yllättävänkin pian. Lähtötilanteessa sarjan ylivoimaisesti nuorin joukkue (keski-ikä 19,5 vuotta) lukeutuu kuitenkin putoajakandidaatteihin.
- Stadion: Bolt Arena (10 500 paikkaa)
- Valmentaja: Mika Väyrynen, 39 (1. kausi)
- Avainpelaajat: Johannes Kytilä, Tommi Jäntti
- Tulevat tähdet: Matias Ahlblad, Rico Finnäs, Saku Heiskanen, Kai Meriluoto
- Pelaajabudjetti kaudella 2021: Ei ilmoitettu
[pagination next-text=”Seuraavalla sivulla JIPPOn joukkue-esittely”]
12) JIPPO
Joensuulainen JIPPO viettää 20-vuotisjuhlavuottaan. Historiansa 20 sarjakaudesta JIPPO on pelannut tasan puolet Ykkösessä. Ensimmäiset yhdeksän nähtiin vuosina 2006-2014, ja kymmenes on edessä nyt, kun JIPPO nousi seitsemän vuoden tauon jälkeen Ykköseen.
Kauteen lähdetään urheilutoimittajana ja jalkapalloasiantuntijanakin tunnetun Jussi Leppälahden johdolla. Espoolainen Leppälahti on valmentanut JIPPO:a Kakkosessa jo kaksi vuotta, ja on tehnyt joukkueessa hyvää työtä.
Erityisesti puolustuspeli on ollut uomissaan. Kaudella 2019 JIPPO:n päästettyjen maalien määrä 18 oli koko Kakkosen kolmanneksi pienin lukema, ja viime kaudella alakerta oli entistäkin tiiviimpi. Omiin meni 17 ottelussa vain kymmenen maalia – vähemmän kuin millään muulla Kakkosen joukkueella. Jokseenkin kaikki meni viime vuonna nappiin, sillä JIPPO juhli myös Kakkosen Cupin voittoa.
Kun vielä kaudella 2019 JIPPO pelasi tasapelin yli puolissa otteluistaan (13/25), onnistui se viime kaudella kääntämään tasaisia pelejä niukoiksi voitoiksi. Tappioita tuli koko kauden aikana vain yksi, ja C-lohkon kakkonen Hercules jäi lopulta neljän pisteen päähän. Kaudella 2019 JIPPO pelasi peräti yhdeksän 0-0-tasapeliä, mutta viime kaudella niitä nähtiin enää yksi.
Pitävä puolustus on tietysti sarjanousijalle turvallinen selkänoja ja menestyksen ehto. JIPPO lähtee itsestäänselvästi kauteen altavastaajana, ja jokainen piste päävastustajilta on sille ehdottoman tärkeä.
JIPPO:n pelaajabudjetti 55 000 euroa on koko sarjan pienin (ja vain reilu kuudesosa suurimmasta VPS:n budjetista). Se on myös ainoa joukkue, joka ei ilmoittanut tavoitteekseen yläloppusarjan paikkaa [HJK Klubi 04 ei tavoitetta eikä pelaajabudjettia Ykkösen mediapaketissa ilmoittanut].
Muutokset JIPPO:n joukkueessa ovat melko pieniä. Joukkueen viime kauden kapteeni, kokenut toppari Antti Åke jatkaa pelejään Kakkosessa siirryttyään JJK:hon. Åken veivät Jyväskylään opinnot liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Hyökkäyspäästä ovat poistuneet Aleksis Lehtonen ja Pavel Nazimov.
Uutena pelaajana hyökkäystä vahvistaa yhdysvaltalainen Will Inalien, joka pelasi viime kaudella Jarossa. 22-vuotias kärkimies teki toissa vuonna Kakkosen JBK:ssa peräti 20 maalia, eikä huonosti mennyt Ykkösessäkään.
188-senttinen Inalien oli Jaron avauksessa vain seitsemässä ottelussa, mutta 17 ottelun saldoksi tuli hienot seitsemän maalia ja kolme maalisyöttöä. Inalienistä odotetaan joensuulaisten selkeää ykköspyssyä, ja jos tarjoilu pelaa, voi hän olla yksi sarjan yllättäjistä.
Keskikenttä on pysynyt käytännössä entisellään viime kauteen verrattuna. 21-vuotiaiden KuPS-taustaisten Hiltusen kaksosten Joonan ja Jeren jatko Joensuussa oli erittäin tärkeää. Joona Hiltunen oli kymmenellä maalillaan JIPPO:n paras maalintekijä, ja hänet valittiin myös C-lohkon parhaaksi pelaajaksi.
Puolustus on siis ollut JIPPO:n vahvin osa-alue. Yhteispeli ja kemiat ovat varmasti kunnossa, sillä läpi koko viime kauden yhdessä urakoinut nelikko Topi Pasi, Tommi Tainio, Nuutti Tykkyläinen ja Timo Tahvanainen jatkaa Leppälahden alaisuudessa edelleen.
Pohjois-Karjalasta ponnistava Tahvanainen pelasi Jarossa ja SJK:ssa kuusi kautta Veikkausliigaa, voitti viimeksi mainitussa suomenmestaruuden ja Suomen Cupin ja palasi menestystä maistaneena takaisin kotiin kaudeksi 2018. Peli maistuu edelleen, sillä kesäkuussa 35 vuotta täyttävä Tahvanainen valittiin viime kaudella Kakkosen C-lohkon parhaaksi puolustajaksi.
Uutena pelaajana puolustukseen liittyy oikealla laidalla viihtyvä kaarinalaislähtöinen Jens Harju, joka pelasi JIPPO:ssa Ykköstä jo vuosina 2012-2014. Sen jälkeen Harju on pelannut Ykköstä Jazzissa sekä Kakkosta PEPO:ssa.
Suurta roolia takalinjoilla on tarjolla myös viime kauden kilpailija Herculesista tulleelle topparille Samuli Höltälle, joka on ilmoittanut selkeäksi tavoitteekseen Veikkausliigassa pelaamisen parin vuoden sisällä.
Uuden maalivahdin JIPPO sai KuPS:sta lainatusta 20-vuotiaasta Aleksi Honka-Hallilasta. Viime kaudella kaikki ottelut pelannut Jirko Sorsa sai siis hyvin potentiaalisen kilpailijan.
Leppälahti on rakentanut JIPPO:sta erittäin hyvin ja kurinalaisesti puolustavan joukkueen, ja pitävä alakerta oli sarjanousun tae. Todennäköisesti puolustuksen murtaminen ei ole vastustajille Ykkösessäkään helppoa, joten JIPPO napsinee pisteen sieltä, toisen täältä.
Suuri kysymysmerkki on kuitenkin hyökkäyspelin toimiminen. JIPPO ei järjestänyt maalijuhlia Kakkosessakaan, ja nyt vaatimustaso on paljon korkeampi. Onko joukkueen ainoan ulkomaalaispelaajan Will Inalienin onnistumisen varaan laskettu liikaakin?
Ykkösessä on tällä kaudella monta erinomaista joukkuetta. Vaikka JIPPO:lla on yhtenäinen, yhteen hiileen puhaltava paikallisuuteen vahvasti nojaava joukkue, niin katsoipa asiaa miten päin tahansa, on se myös putoajasuosikki numero yksi. Hyvä startti kauteen olisi menestyksen kannalta erittäin tärkeää.
Jo ennakkokommenteissa on kuitenkin annettu ymmärtää, ettei putoaminenkaan olisi katastrofi, sillä vauhtisokeudesta ei Joensuussa ole mitään viitteitä. Nyt seuraa kehitetään maltilla.
- Stadion: Mehtimäen Urheilupuisto (1 000 paikkaa)
- Valmentaja: Jussi Leppälahti, 34 (3. kausi)
- Avainpelaajat: Timo Tahvanainen, Joona Hiltunen, Will Inalien
- Tulevat tähdet: Samuli Hölttä, Nuutti Tykkyläinen
- Pelaajabudjetti kaudella 2021: 55 000 euroa
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- Fiorentinalta päivitys sairaskohtauksen saaneen Edoardo Boven tilasta
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai
- Edoardo Bove, 22, kiidätettiin sairaalaan – järkyttävä tilanne keskeytti Serie A -ottelun
- Harry Kane loukkaantui – Bayernilta tiedote
- PSG vaarassa jäädä ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Enrique pitää tilannetta epäreiluna: ”Emme todellakaan ansaitse tätä”
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- PSG vaarassa jäädä ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Enrique pitää tilannetta epäreiluna: ”Emme todellakaan ansaitse tätä”
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- Harry Kane loukkaantui – Bayernilta tiedote
- Bayern-tähti jäi kiinni rattijuopumuksesta
- Roberto Mancini myönsi tehneensä virheen saudimiljoonien vuoksi: ”Se oli väärä päätös”
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai