UEFA:lta historiallinen päätös – naistuomari mukana kesän EM-kisoissa
Ranskalainen Stéphanie Frappart on nimetty yhdeksi ensi kesän EM-kisojen tuomareista. Hänestä tulee täten jalkapallohistorian ensimmäinen miesten EM-kisoissa esiintynyt naistuomari.
37-vuotias Frappart on jo historian ensimmäinen Ranskan pääsarjan, Mestarien liigan, UEFA Super Cupin ja MM-karsintojen ottelun viheltänyt naistuomari miesten ammattilaistasolla.
Ensi kesän lopputurnauksessa Frappart nähdään neljännen erotuomarin ja varatuomarin roolissa.
LUE MYÖS: Super Cupin naistuomaristo sai isot kehut suorituksestaan historiallisessa ottelussa
[readmore from=Frappart-Stephanie]
UEFA on nimennyt yhteensä 18 päätuomaria ensi kesälle siirrettyihin kisoihin, joissa nähdään esimerkiksi kaksi Valioliigasta tuttua oikeudenjakajaa Anthony Taylor ja Michael Oliver. Kullakin päätuomarilla on mukanaan oma taustatiiminsä.
Ensimmäistä kertaa koskaan mukana on myös erotuomari Etelä-Amerikasta. Argentiinalainen Fernando Rapallini ja hänen avustavansa tulevat ottamaan ohjat joistain EM-kisaotteluista, kun espanjalainen Jesús Gil Manzano saa puolestaan viheltää ensi kertaa kesän 2021 Copa Américassa. Rapallinia ei kuitenkaan ole nimetty kisojen päätuomareiden joukkoon.
UEFA:n päätuomarit kesän 2021 EM-kisoihin
Felix Brych (Saksa)
Cüneyt Çakır (Turkki)
Carlos Del Cerro Grande (Espanja)
Andreas Ekberg (Ruotsi)
Orel Grinfeeld (Israel)
Ovidiu Alin Hategan (Romania)
Sergei Karasev (Venäjä)
Istvan Kovacs (Romania)
Bjorn Kuipers (Hollanti)
Danny Makkelie (Hollanti)
Antonio Miguel Mateu Lahoz (Espanja)
Michael Oliver (Englanti)
Daniele Orsato (Italia)
Artur Manuel Ribeiro Soares Dias (Portugali)
Daniel Siebert (Saksa)
Anthony Taylor (Englanti)
Clément Turpin (Ranska)
Slavko Vinčić (Slovenia)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradeckyn loistava vuosi päättyi suureen merkkipaaluun
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”