Pettyneet Juventus-fanit vaativat seurajohdolta isoja muutoksia – näin urheilujohtaja vastasi
Vaisua kautta pelaava Juventus koki sunnuntaina yhden kauden suurimmista järkytyksistään, kun putoamista vastaan taisteleva sarjanousija Benevento haki Torinosta lähes sensaatiomaisen 1-0-voiton. Benevento ei ollut voittanut peliäkään 11 kierrokseen, mutta haki nyt täydet kolme sarjapistettä yhdeksän perättäistä Serie A -mestaruutta voittaneen Juventuksen kotiareenalta.
Pettymys oli Juventus-faneille valtavan suuri – etenkin, kun muistaa Vanhan Rouvan pudonneen viime viikolla Portoa vastaan ulos Mestarien liigan puolivälieristä. Football-Italia -sivuston mukaan useat Juventus-fanit ovat ryöpyttäneet joukkueen esitystä somessa pahanpäiväisesti ja toivoneet muun muassa debyyttikauttaan valmentavan pelaajalegenda Andrea Pirlon lähtöä viimeistään tämän kauden jälkeen.
Pirlo itse kuvaili ottelua ”kaikin tavoin huonoksi päiväksi”. Tunnelmat olivat luonnollisesti synkät Juventus-leirissä kauttaaltaan. Sen myönsi myös joukkueen urheilujohtaja Fabio Paratici. Samaan hengenvetoon Paratici kuitenkin vakuutti seuralla olevan täyden luottamuksen niin Pirloon kuin myös kritiikin polttopisteeseen joutuneeseen tähtipelaajaan Cristiano Ronaldoon.
– Tämä oli odottamaton ottelu. Haluan vain alleviivata, että olemme vuosien saatossa antaneet faneillemme todella paljon iloa, mutta valitettavasti tänään tuotimme heille pettymyksen, Paratici totesi Sky Sport Italian haastattelussa.
– Se oli huono peliesitys, mutta kausi jatkuu. Emme saa antaa päidemme painua, vaan meidän täytyy jatkaa töitä, ymmärtää virheemme ja yrittää olla toistamatta niitä.
– Jos pelaa Juventuksessa, on tottunut paineisiin. Valitettavasti pelasimme huonon pelin. Joskus ei voi edes ymmärtää, miksi tällaista tapahtuu. Meillä oli epäilemättä huono päivä.
Paratici kertoi, että joukkueella on nyt maaottelutauon ansiosta kaksi viikkoa aikaa analysoida, miksi se suoriutui sunnuntaina ”alle oman tasonsa”. Joka tapauksessa hän korosti jo nyt, ettei tappio vaikuta Andrea Pirlon eikä Cristiano Ronaldon asemaan.
– Meillä on viime kaudella alkanut projekti, eikä yksi ottelu muuta kantojamme tai strategiaamme. Tämä linja jatkuu, ja olemme hyvin tyytyväisiä tekemäämme.
– Tämä on Juve, ja meillä on Cristiano Ronaldo, maailman paras pelaaja. Pidämme hänestä tiukasti kiinni.
Juventus on voittanut tällä kaudella Italian Supercupin ja selviytynyt myös Coppa Italian loppuotteluun. Mestarien liigan pettymys oli kuitenkin suuri, ja nyt alkaa olla hyvin lähellä, että kymmenes perättäinen Scudetto jää saamatta. Pirlon edeltäjät Max Allegri ja Maurizio Sarri saivat potkut huomattavasti paremman suoritustasonkin jälkeen, mutta siitä huolimatta Paratici antoi Pirlolle täyden luottamuslauseen.
– Emme olleet tyytymättömiä edellisiin valmentajiin, mutta päätimme hakea muutosta eri syistä. Aivan kuten tappio ei vaikuta seuran projektiin, niin ei voittokaan. Kun lähestymistapa on valittu, katsomme sen kortin, Paratici sanoi.
– En usko, että sanaa ”välikausi” on olemassa Juventuksessa. Pelaamme jokaisen ottelun voittaaksemme. Jotkut sujuvat paremmin kuin toiset, mutta mistään ylimenovaiheesta ei ole kyse. Jokainen vuosi on tärkeä, vaikka tulokset eivät olisikaan samoja kuin aiempina vuosina.
– Ehkä sitä ei ole huomattu jatkuvan voittamisemme takia, mutta olemme jo tehneet useita muutoksia vuosien saatossa, ja nuorentaneet joukkuetta tulevan menestyksen rakentamiseksi.
Juventus on hävinnyt tällä kaudella neljä Serie A -ottelua, ja on kymmenen pistettä sarjakärki Interiä perässä, kun kautta on pelaamatta näiden joukkueiden osalta 11 kierrosta. Sarjassa viidentenä oleva Napoli on nousemassa meneillään olevassa ottelussa jutun kirjoitushetkellä Juventuksesta vain kahden pisteen päähän.
#JuventusBenevento
Juventus ojensi Benevento-ottelun alla Cristiano Ronaldolle erikoispaidan tekstillä G.O.A.T. (Greatest of All Times) ja numerolla 770 tämän noustua Pelén ohi maailman kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi. Tappio kuitenkin pilasi Juventuksen ja Cristiano Ronaldon juhlat täysin.
Cristiano Ronaldon seuranvaihdosta kesällä on alkanut liikkua suuria huhuja, ja etenkin hänen on spekuloitu palaavan takaisin Real Madridiin. Valmentaja Andrea Pirlo kuitenkin toppuutteli näitä puheita jo lauantaina.
– Cristianolla on vielä vuosi sopimusta, ja olemme iloisia, että hän voi jatkaa pelaamista meillä. Emme ajattele vielä sitä, käytämmekö häntä ensi kaudella eri tavalla, vaan nyt keskitymme tähän kauteen. Hän on tehnyt valtavasti maaleja ja hänen asemansa avauskokoonpanossa on kyseenalaistamaton, Pirlo totesi.
Lähteet: Football-Italia ja AS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö