Nähdäänkö Saksan EM-joukkueessa sensaatiomainen paluu? – ”Jotenkin minun pitää asia ratkaista”
Vuoden 2018 MM-kisat olivat Saksan maajoukkueelle katastrofi. Saksa voitti kisoissa Ruotsin Toni Kroosin lisäajan 5. minuutin maalilla. Meksikoa ja Etelä-Koreaa vastaan Saksa kärsi kuitenkin tappiot, ja se jäi jumbosijalle omassa lohkossaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta MM-kisojen historiassa, kun Saksa ei päässyt alkulohkostaan jatkoon.
Putoaminen oli Saksalle suuri järkytys. Hinnan siitä maksoivat ensimmäisinä monivuotiset luottopelaajat Mats Hummels, Jérôme Boateng ja Thomas Müller, sillä valmentaja Joachim Löw pudotti heidät dramaattisesti maajoukkueesta nuorennusleikkauksen varjolla heti kisojen jälkeen. Mesut Özil puolestaan vetäytyi itse perustellen päätöstään häneen kohdistuneella rasismilla.
Koko nelikolla oli suuri rooli niin Venäjällä pelatussa turnauksessa kuin monissa aiemmissakin arvoturnauksissa. Özilin pelillinen panos on viime vuosina jäänyt vaisuksi, mutta Hummels, Boateng ja Müller ovat kuuluneet sen jälkeenkin Bundesliigan ehdottomaan eliittiin. Etenkin Müller on elänyt viime kausina kuin uransa uutta kevättä.
Hummelsin, Boatengin ja Müllerin paluuta on haikailtu viime kausien aikana usein Saksan tulosten ailahdeltua pahemman kerran. Aina Löw on kuitenkin tyrmännyt mahdollisuuden päätöksenä pyörtämisestä. Kunnes nyt, sunnuntaina Kickerissä julkaistussa haastattelussa hän raotti ensimmäisen kerran porttia kokeneen kolmikon sensaatiomaiselle paluulle ensi kesän EM-turnauksessa.
Hätäillä 61-vuotias Löw ei aio, sillä vielä maaliskuun MM-karsintapelit Islantia, Romaniaa ja Pohjois-Makedoniaa vastaan hän aikoo vetää ilman edellämainittua hylättyä kolmikkoa.
– Nyt kaikki keskittyy maaliskuun peliin ja EM-lopputurnaukseen. Meidän kaikkien pitää saavuttaa tuloksia, ehdottomasti myös minun, Löw totesi.
– Nuorennusleikkausta ei pitäisi koskaan keskeyttää mennäkseen täysin toiseen suuntaan.
Päävalmentajan sopimus ulottuu vuoden 2022 MM-kisoihin asti, mutta kritiikki häntä kohtaan yltyi huippuunsa, kun Saksa hävisi Espanjalle syksyllä peräti maalein 0-6. Niinpä Löw yllätti haastattelussa ja sanoi tarpeen vaatiessa olevansa pohtimaan 32-vuotiaiden Hummelsin ja Boatengin, ja ennen kaikkea 31-vuotiaan Müllerin tilannetta EM-kisojen alla uudestaan.
– Erityiset olosuhteet saattavat sittenkin vaatia muutosta. Jotenkin minun pitää tilanne lopulta maaliskuussa ratkaista.
Löwin mukaan silloin on pohdittava tarkkaan, millaisia pelaajatyyppejä joukkueeseen tarvitaan. Müllerin energisyyttä saatetaan sittenkin kaivata. Vaikka kokenut trio onkin ollut sivussa jo liki kaksi ja puoli vuotta, ei valmentaja usko uudelleen sisään ajamisesta tulevan vaikeaa.
– Pelaajat (Müller, Hummels ja Boateng) tietävät tarkalleen, miten maajoukkue toimii. Jos sellaisia pelaajia ottaa mukaan, täytyy heille antaa selkeä tehtävä. Sellaisilta pelaajilta odottaa johtajuutta.
– Thomas Müllerin ja Mats Hummelsin luonteet ovat kuitenkin sellaisia, etteivät he tukahduta muita.
[readmore from=Saksa]
Espanja-peliä seuranneen kritiikkivyöryn Löw on yrittänyt kääntää edukseen.
– Fanien epäilyistä saan erityistä kunnianhimoa ja lisämotivaatiota. Aiomme yhdistää kaikki voimamme EM-kisoja kohti. Meidän täytyy pelata hyvät EM-kisat. Sen olemme faneille ja itsellemme velkaa.
Löw on valmentanut Saksaa jo vuodesta 2006 lähtien. 188 ottelusta Löwin johdolla Saksa on voittanut 120, hävinnyt 31 ja pelannut 37 kertaa tasan. Vuoden 2014 maailmanmestaruuden lisäksi Saksa on saavuttanut Löwin johdolla MM-pronssia vuonna 2010 ja EM-hopeaa vuonna 2008.
Lähde: Transfermarkt
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradeckyn loistava vuosi päättyi suureen merkkipaaluun
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”