Myös PSG:tä esitetty Cristiano Ronaldon uudeksi seuraksi – Juventus-pomo jarruttelee neuvotteluja jatkosta
Kerroimme torstai-iltana, että Juventuksen kerrotaan mediatietojen mukaan harkitsevan portugalilaistähtensä Cristiano Ronaldon myymistä. Asiasta kertonut Sportmediaset uskoo, että torinolaisseura olisi tyytyväinen, jos saisi ”CR7:stä” 60 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Huhumylly pyörähti kunnon kierroksen eteenpäin perjantaiaamuna, kun Josep Pedrerol kertoi El Chiringuito -ohjelmassa, että Cristiano Ronaldon agentti Jorge Mendes olisi keskustellut Real Madridin kanssa mahdollisesta paluusta Espanjan pääkaupunkiin. Chiringuitoa ei yleisesti pidetä kaikkein luotettavimpana lähteenä, mutta huhusta ovat kirjoittaneet sen pohjalta myös Espanjan urheilumedian valtalehdet Marca ja AS.
Ranskalaislehti Le Parisién veivasi myllyyn vain lisää vauhtia, kun se kertoi, että myös PSG on kiinnostunut Cristiano Ronaldon hankkimisesta. Lehden mukaan Mendesin ja PSG-pomo Nasser Al-Khelaïfin väliset keskustelut ”eivät ole koskaan pysähtyneet”.
Mahdollinen PSG-siirto riippuisi kuitenkin täysin siitä, jatkaako Kylian Mbappé pariisilaisseurassa. Jos Mbappé saadaan taivuteltua jatkokontrahtiin, ei megasiirrolle ole tarvetta. Jos taas Mbappé lähtee – esimerkiksi Real Madridiin – haluaa PSG Neymarin rinnalle uuden maailmanluokan supertähden. Esillä olleet vaihtoehdot ovat kaikkein terävintä kärkeä: Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi.
PSG:n uskotaan olevan jokseenkin ainoa seura, joka voisi tarjota Cristiano Ronaldolle nykyisen kaltaista noin 30 miljoonan euron nettovuosipalkkaa. Lisäksi Pariisissa portugalilainen saisi hyvän tilaisuuden taistella jatkossakin Mestarien liigan voitosta, oman uransa viidennestä.
36-vuotiaan Cristiano Ronaldon sopimus Juventuksen kanssa kattaa vielä kauden 2021-2022, eikä vielä muutama viikko sitten jatkosta ensi kaudella ollut mitään epäselvyyttä. Supertähti joutui kuitenkin silmätikuksi, kun Porto järjesti Mestarien liigassa sensaation pudottamalla Juventuksen jatkosta. Otteluparin ratkaissut jatkoaikamaali meni verkkoon vapaapotkumuurissa selkänsä kääntäneen Cristiano Ronaldon jalkojen välistä.
[readmore from=Ronaldo-Cristiano]
Cristiano Ronaldo pelaa Juventuksessa kolmatta kauttaan, eikä joukkue ole selvinnyt yhdelläkään kaudella Mestarien liigan välieriin. Se on pudonnut vuoron perään Ajaxille, Lyonille ja nyt Portolle, vaikka lähti kaikkiin ottelupareihin selvänä suosikkina. Tällä kaudella myös yhdeksän kautta jatkunut mestaruusputki Serie A:ssa on vaarassa katketa, sillä sarjakärki Inter on Juventusta jo kymmenen pistettä karussa. Cristiano Ronaldon myynnistä Juventus saisi lisävaroja joukkueen uudelleenrakentamisen jatkamiseksi.
Jonkinlainen signaali Cristiano Ronaldon mahdollisen lähdön puolesta on ainakin se, ettei Juventuksen urheilujohtaja Fabio Paraticin mielestä megatähden jatkosopimuksen kanssa höntyillä. Jos Cristiano Ronaldo pelaa ensi kaudenkin Vanhan rouvan riveissä, eikä jatkopahvia tehdä, ottaa Juventus riskin hänen menettämisestään kokonaan ilman siirtokorvausta.
– Onneksi hänellä on vielä vuosi sopimusta jäljellä. Meillä on vielä aikaa keskustella hänen kanssaan. Cristianon jatkosopimus ei ole vielä tämän päivän agendalla, Paratici vastasi perjantaina Alessandro del Pieron esittämään kysymykseen Sky Sportsilla.
Lähde: AS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö