Lähde: Juventus harkitsee Cristiano Ronaldon myymistä – houkuttelevalla hintalapulla
Mestarien liigasta tällä viikolla pudonnut Juventus harkitsee Cristiano Ronaldon myymistä tänä kesänä, kertoo Sportmediaset.
Koronaviruspandemia on jättänyt jälkensä myös Juventuksen talouteen ja seuralla on polttava tarve tasapainottaa sitä. Ronaldo on yksi torinolaisseuran arvokkaimmista pelaajista valtavine palkkakuluineen, joten hänen myyminen olisi tässä mielessä fiksuin ratkaisu.
Sportmediasetin mukaan Juventuksen hallitus on tunnustanut tarpeen tehdä muutoksia kesällä myös siksi, että seura on pelannut heikosti tällä kaudella. Mestarien liiga -pettymyksen lisäksi Juventuksen yhdeksän vuoden mestaruusputki Serie A:ssa on katkeamassa, sillä Internazionale johtaa sarjaa jo kymmenen pisteen erolla torinolaisseuraan
36-vuotiaan Ronaldon hankinta maksoi Juventukselle 117 miljoonaa euroa kesällä 2018. Portugalilaistähden sopimus ulottuu kesään 2022 asti, joten tuleva kesä on seuran viimeinen mahdollisuus saada siirtokorvaus pelaajasta.
Lähteen mukaan Juventus on valmis luopumaan Ronaldosta noin 60 miljoonalla eurolla, jotta seura saa edes jotain takaisin suuresta satsauksestaan. Hintalapun uskotaan houkuttelevan neuvottelupöydän ääreen useita suurseuroja.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”

- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti