Deadline day on täällä – mitä isoja siirtoja voimme vielä odottaa?
Tammikuu on vaihtunut helmikuuksi. Se merkitsee sitä, että siirtoikkuna menee tänään kiinni useimmissa Euroopan sarjoissa – mukaan lukien TOP 5 -sarjat Valioliiga, La Liga, Serie A, Bundesliiga ja Ligue 1. Ranskassa ja Saksassa siirtoikkuna sulkeutuu Suomen aikaa kello 19, Italiassa kello 21, ja Englannissa ja Espanjassa kello 1 yöllä.
Pitkälti koronapandemiastakin johtuen siirtoikkuna on ollut poikkeuksellisen hiljainen – ja rahassa mitattuna vaatimaton. Talven aikana on nähty vain viisi pelaajahankintaa, joista on maksettu 20 miljoonaa euroa tai enemmän.
Siirtoikkunan kallein hankinta globaalisti on ollut algerialaislaituri Saïd Benrahma. 25-vuotias Benrahma pelasi jo syyskauden West Hamissa lainalla Brentfordista, mutta Hammers hankki perjantaina miehen pelaajaoikeudet pysyvästi 23,1 miljoonan euron summalla. Benrahma on pelannut debyyttikaudellaan Valioliigassa 13 ottelua. Maaleja hän ei ole vielä tehnyt, mutta maalisyöttöjä on kuitenkin kertynyt kaksi.
Siirtoikkunan tähän saakka viisi kalleinta hankintaa:
- Saïd Benrahma, Brentford -> West Ham (23,1 milj. €)
- Sébastien Haller, West Ham -> Ajax (22,5 milj. €)
- Amad Diallo, Atalanta -> Manchester United (21 milj. €)
- Dominik Szoboszlai, RB Salzburg -> RB Leipzig (20 milj. €)
- Krépin Diatta, Club Brugge -> AS Monaco (20 mil. €)
Transfermarktin markkina-arvoissa mitattuna merkittäviä siirtoja ovat olleet myös muun muassa Martin Ødegaardin siirto Real Madridista Arsenaliin ja Moussa Dembélén siirto Lyonista Atlético Madridiin. Nämä molemmat olivat kuitenkin lainasiirtoja, joista maksettiin vain muutaman miljoonan euron korvaus.
Mitään kovin merkittäviä huhuja siirtoikkunan päätöspäivän siirroista ei ole liikkeellä. Esimerkiksi La Liga -jätit Barcelona ja Real Madrid tuskin tekevät talven ensimmäistä hankintaansa tänäänkään. Espanjassa suurimmalla mielenkiinnolla seurataan luultavasti sitä, siirtyisikö Vitolo Atlético Madridista Villarrealiin.
Bundesliigassa seurataan sitä, palaako vuoden 2014 maailmanmestari Sami Khedira takaisin kotimaahansa Saksaan yli kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Juventuksessa koko kaudeksi katsomoon jumittuneen Khediran sopimusta ollaan purkamassa ja hän on lähellä liittyä Hertha Berlinin vahvuuteen.
Esillä on ollut myös huhu, siirtyisikö Jules Koundé Sevillasta Manchester Unitedin vahvuuteen. Mirror on väittänyt Unitedin valmistelevan ranskalaistopparista peräti 68 miljoonan euron tarjousta. Talven siirtoikkuna tulee kuitenkin lähes varmasti liian aikaisin, ja mahdollinen siirto toteutuisi vasta kesällä.
Liverpool kaipaa kuumeisesti keskuspuolustajaa pahan loukkaantumissumansa takia. Kovin isoja nimiä ei huhuissa silti liiku, vaan haaviin uskotaan uivan Prestonista Ben Daviesin.
Valioliigahuhuissa on vahvasti myös Arsenalin Ainsley Maitland-Niles, josta käydään jopa kisaa. Maitland-Niles havittelevat tiettävästi niin West Bromwich, Southampton kuin Leicesterkin – lainalle totta kai.
Bayern Münchenin Joshua Zirkzee on siirtymässä maanantaina lainasopimuksella Serie A:n Parmaan.
Lähteet: Transfermarkt, Mundo Deportivo ja Sky Sports
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä