Lukas Hradecky torjui ex-seuransa ulos Saksan cupista – Leverkusen isolla voitolla 16 parhaan joukkoon

Suomalaisvahti Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen voitti tiistai-iltana Eintracht Frankfurtin selkein 4-1-lukemin Saksan cupissa.
Hradecky, joka edusti Frankfurtia vuosina 2015-18, nappasi peräti kuusi torjuntaa entistä seuraansa vastaan.
Jos ylläoleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Frankfurt otti kamppailussa johdon vain kuuden minuutin pelin jälkeen, kun Amin Younes viimeisteli pallon maaliin André Silvan esityöstä.
Puolen tunnin kohdalla Lucas Alarion rangaistuspotku toi Leverkusenin kuitenkin tasoihin, jonka jälkeen kotijoukkue meni menojaan.
Edmond Tapsoba vei Leverkusenin johtoon heti toisen jakson alussa ja 20 minuuttia myöhemmin Moussa Diaby maalasi isäntien kolmannen.
Jonathan Tah sai suoran punaisen kortin kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta se ei Leverkusenia pysäyttänyt, sillä 87. minuutilla Diaby maalasi jo pelin toisensa.
Leverkusen marssi ison 4-1-voittonsa turvin Saksan cupin 16 parhaan joukkoon. Seuraavaksi se kohtaa maan neljännellä sarjaportaalla pelaavan RW Essenin vieraissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa
- Dinamo Zagrebin maalivahti siirtyi Ilvekseen
- Katso: José Mourinho nöyryytti toimittajaa lehdistötilaisuudessa: ”Tämä on liikaa”
- Jani Honkavaaran Djurgården joutui pettymään europelissä
- Näin ennätysmies Lautaro Martínez kommentoi tulevaisuuttaan Interissä
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- Katso: José Mourinho nöyryytti toimittajaa lehdistötilaisuudessa: ”Tämä on liikaa”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- Dinamo Zagrebin maalivahti siirtyi Ilvekseen
- Jani Honkavaaran Djurgården joutui pettymään europelissä
- Lothar Matthäus ei ymmärrä Joshua Kimmichiä: ”Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu”
- Paulo Fonsecalle lätkäistiin yhdeksän kuukauden toimitsijakielto