HJK:ssa tuplamestaruutta juhlinut Tim Väyrynen siirtyy Albaniaan

Huuhkajissa 12 ottelua pelannut hyökkääjä Tim Väyrynen on solminut 1,5 vuoden sopimuksen Albanian pääsarjaseuran KF Tiranan kanssa.
Väyrynen, 27, edusti kahdella edellisellä kaudella Helsingin Jalkapalloklubia, jonka kanssa hän voitti viime vuonna tuplamestaruuden. Kaikkiaan hän pelasi Klubissa 45 ottelua tehden niissä yhteensä 17 maalia.
Ammattilaisuransa Väyrynen aloitti kasvattajaseurassaan FC Hongassa, jolle hän iski 97 pelissä yhteensä 40 osumaa. Kaudella 2013 hän voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden 17 maalilla ja hänet valittiin sarjan parhaaksi pelaajaksi.
Hongasta lähdettyään Väyrynen pelasi ulkomailla saksalaisissa Borussia Dortmundin kakkosjoukkueessa, Viktoria Kolnissä, Dynamo Dresdenissä ja Hansa Rostockissa sekä hollantilaisessa Roda JC:ssä ennen siirtoaan HJK:hon kesällä 2019.
KF Tirana on Albanian pääsarjahistorian menestynein joukkue 25 mestaruudellaan, joista viimeisin tuli viime kaudella. Tällä hetkellä joukkue on sarjassa viidentenä, 12 pistettä perässä kärkijoukkue KF Vllaznia Shkodëriä. Albanian liigan voittaja pääsee Mestarien liigan karsintoihin ja muut mitalisijoille tulleet Euroopan Konferenssiliigan karsintoihin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin ennätysmies Lautaro Martínez kommentoi tulevaisuuttaan Interissä
- Neymar kutsuttiin takaisin maajoukkueeseen – pitkä odotus päättyi
- Manuel Neuer loukkaantui Mestarien liigassa – Bayernilta tiedote
- Lothar Matthäus ei ymmärrä Joshua Kimmichiä: ”Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu”
- Paulo Fonsecalle lätkäistiin yhdeksän kuukauden toimitsijakielto
- Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista
- Interin supertähti teki seurahistoriaa Mestarien liigassa
- Sky: Bayernin tähti sai tarjouksen PSG:ltä
- Tilipäivä! Seurajoukkueiden MM-kisoissa jaossa historiallinen määrä rahaa
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- José Mourinho tunnusti kiinnostuksen valmentamisesta yllättävässä sarjassa – ”Se liiga on täynnä intohimoa”
- Paulo Fonsecalle lätkäistiin yhdeksän kuukauden toimitsijakielto
- Virallista: Jasse Tuominen palaa Veikkausliigaan