Mesut Özilin uran jatko ratkeamassa kahden upporikkaan liikemiehen avulla – ”Hän siirtyy meille 90-prosenttisella varmuudella tammikuussa”
Saksalainen pelintekijä Mesut Özil on edustanut lontoolaista Arsenalia jo syyskuusta 2013 lähtien. Aiemmin Schalkessa, Werder Bremenissä ja Real Madridissa pelannut maailmanmestari kuuluu Gunnersin viime vuosikymmenen suurimpiin pelaajiin.
Viime tapaninpäivänä Arsenalin valmentajana aloittaneen Mikel Artetan alaisuudessa 32-vuotiaalle pelintekijälle ei ole kuitenkaan löytynyt seurassa oikein minkäänlaista roolia. Kevään koronatauon jälkeen Özil ei ole pelannut enää minuutin minuuttia. Häntä ei ole tällä kaudella edes rekisteröity sen paremmin Arsenalin Valioliiga- kuin Mestarien liiga -miehistöihinkään.
Kyseessä on Arsenalin kannalta sikäli kiusallinen tilanne, että Özil kuuluu maailmanlaajuisestikin kovapalkkaisimpiin jalkapalloilijoihin. Hänen kerrotaan ansaitsevan vajaat 20 miljoonaa euroa vuodessa. Arsenal olisi valmis luopumaan Özilistä jota kuinkin välittömästi, mutta ongelmaksi on muodostunut juuri miehen korkea palkka.
Nyt Bild kuitenkin kertoo, että Özilille on mahdollisesti löytymässä ottaja – nimittäin miehen suvun mailta Turkista. Istanbulilainen Fenerbahce haluaa saksalaislehden mukaan Özilin ehdottomasti joukkueeseensa. Mieluiten siirto halutaan toteuttaa jo tammikuun siirtoikkunassa, mutta jos se ei onnistu, niin viimeistään kesällä 2021, kun Özilin sopimus Arsenalin kanssa umpeutuu.
– Özil siirtyy meille talvitauon aikana 90-prosenttisella varmuudella, Fenerbahcen kongressin jäsen Murat Zorlu kommentoi Bildille.
Aiemmin Özilistä oli kiinnostunut myös MLS-seura DC United, mutta se on Bildin mukaan nyt jättäytynyt ulos kilvasta. Fenerbahcen kanssa ollaan kuitenkin tosissaan liikkeellä, sillä Özilin agentin Muzzi Özcanin kerrotaan jo neuvotelleen useaan otteeseen Fenerbahcen urheilujohtaja Emre Belözoglun kanssa.
Joka tapauksessa myös Istanbulissa Öziliä odottaisi tuntuva palkanalennus. Fenerbahcen kerrotaan tarjoavan hänelle korkeintaan kymmenen miljoonan euron vuosiansioita. Sekään ei toki ole seuralle pikkusumma, vaan vaatii luovia ratkaisuja ja varakkaita taustavaikuttajia. Sellaisia on Bildin mukaan jo löytynytkin.
Yksi heistä on Fenerbahcen puheenjohtaja Ali Koc, joka on erittäin varakkaan yrittäjäsuvun jäsen. Koc maksaisi henkilökohtaisesti osan Özilin palkasta, jos Özil suostuu vastavuoroisesti Kocin yritysten mainoskasvoksi.
[readmore from=Özil-Mesut]
Avuksi on tulossa myös entinen urheilutoimittaja Acun Ilıcalı. Hän omistaa nykyisin TV-kanavan. Ilıcalın omaisuuden arvoksi on arvioitu yli sata miljoonaa euroa. Ilıcalılla on hyvät välit Fenerbahceen ja hän on myös Özilin ja tämän vaimon Aminen hyvä ystävä. Pariskunta kutsui Acun Ilıcalın myös häihinsä, ja Özilit ovat vastavuoroisesti vierailleen Ilıcalın huvilalla.
Mesut Özil on pelannut erittäin komean pelaajauran, mutta vuosi 2020 on ollut hänelle surkea. Pitkäaikainen Saksan maajoukkuemies on ollut vaipumassa täyteen unohdukseen, mutta Fenerbahcessa ura voisi herätä vielä joksikin aikaa henkiin. Vaadittavat palkkasponsorit ovat Bildin tietojen mukaan jo olemassa.
Özilin edustajat eivät vastanneet Bildin kommenttipyyntöön. Fenerbahce on Turkin Superliigassa kolmantena 12 pelaamansa ottelun jälkeen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- KuPS nappasi kilpailijan luottopelaajan
- Mestarien liigan pudotuspeleissä heti kahden jalkapallojättiläisen herkkupala – suomalaisen seuralle hurja haaste
- Lähde: Seurat sopimukseen – Glen Kamara siirtyy Saudi-Arabiaan
- Bayer Leverkusen vahvistuu Espanjan maajoukkueessa nähdyllä puolustajalla
- Pikkuhuuhkajien tähden uusi seura vahvistui
- Hollannin maajoukkuepelaaja siirtyy pysyvästi Saksaan 81 miljoonan euron hintaan
- Neymar vahvisti odotetun uutisen videolla – ”En malta odottaa”
- Eurooppa-liigan liigavaihe pelattiin loppuun – näin kävi
- Bayern-hyökkääjä haluaa vaihtaa maisemaa – herättänyt paljon kiinnostusta: ”Emme koskaan saaneet näin paljon puheluita”
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa – tässä Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi luotsikseen
- Joel Pohjanpalon kipparoima Venezia teki uuden hankinnan La Ligasta
- Bayern-hyökkääjä haluaa vaihtaa maisemaa – herättänyt paljon kiinnostusta: ”Emme koskaan saaneet näin paljon puheluita”
- HJK:n uusi hankinta loukkaantui
- Eurooppa-liigan liigavaihe pelattiin loppuun – näin kävi
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa – tässä Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi luotsikseen
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Fabrizio Romano: Glen Kamaran siirtosaagassa tapahtumassa merkittävä käänne
- Virallista: Borussia Dortmund vahvisti uuden päävalmentajan
- Bayer Leverkusenin hyökkääjän saudisiirto kariutui – Al Nassr sijoitti miljoonat valioliigatähteen