Kuopion Palloseuran kausi lässähti niin sanotusti viimeisillä metreillä. Norjalainen päävalmentaja Arne Erlandsen repi joukkueestaan kaiken irti ja sai siinä samassa Kuopion ja suomalaiset hetkeksi raiteiltaan.

KuPS lähti keskiviikkona päättyneeseen kauteen suomenmestarina, joka oli menettänyt päävalmentajansa Jani Honkavaaran Seinäjoelle. Ajatuksena oli tuoda sisään urheilutoimenjohtaja, joka käynnistäisi Kuopiossa pidempiaikaisen prosessin. Jonne Lindblom sai kuitenkin omien sanojensa mukaan hyvin vähän vaikuttaa joukkueeseen tai edes päävalmentajan valitsemiseen. Lopulta Lindblom sai myös lähteä KuPS:sta vähintäänkin erikoisin sanakääntein.

KuPS:n päävalmentajaksi nimitettiin lopulta Arne Erlandsen, joka toi norjalaisen jalkapallokulttuurin Savoon. Oli vain ajan kysymys, milloin äärimmäisen vaativa ja omaperäinen harjoituskulttuuri joutuu törmäyskurssille lupsakan savolaisen elämänasenteen kanssa. MTV Urheilu uutisoi viime tammikuussa jopa pelaajien kapinasta.

Norjassa jalkapallo on hyvin erilaista kuin Suomessa. Norjalaisessa jalkapallossa fyysinen juoksukunto on yksi pelin kulmakivistä. Tämän voi varmasti vahvistaa myös KuPS:n tuore päävalmentaja Simo Valakari, joka joutui Tromsø IL:ssä painimaan samojen, mutta käänteisten kulttuurierojen kanssa kuin Erlandsen Kuopiossa.

Kun Suomessa jalkapalloa on tietyllä tapaa viety espanjalaiseen pallonhallinnan suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana, samaan aikaan Norjassa on turvauduttu brittifutiksen suoraviivaisiin ihanteisiin. Jalkapallo-ottelun voi voittaa niin monella eri tavalla, mutta on tärkeä ymmärtää näiden peli-ihanteiden erot, koska ne vaikuttavat olennaisesti myös harjoituskulttuuriin.

Kauden jälkeen on ollut sanomattakin selvää, etteivät kaikki pelaajat ostaneet Erlandsenin ajatuksia jalkapallosta. Esimerkiksi KuPS:n jättänyt Ats Purje kertoi oman kantansa hyvin selkesti virolaismedialle. Myös Petteri Pennasen kommenteista voi päätellä, ettei kaikki mennyt kuin Strömsössä.

On kuitenkin turhan yksioikoista syyttää vain Erlandsenia. Hänet palkattiin Kuopioon, ja hän teki työnsä loppupeleissä varsin hyvin. KuPS tienasi europelien myötä yli miljoona euroa, ja tie nousi pystyyn vasta Eurooppa-liigan playoff-vaiheessa romanialaiselle Cluj’lle. Pronssi oli varmasti pettymys, mutta lopulta se oli melko lailla maksimisuoritus.

Erlandsenin pelitapa ja esimerkiksi avainpelaajien kuormitus ovat varmasti asioita, joista päävalmentajaa voidaan kritisoida, mutta missään nimessä Erlandsenin aikakautta Kuopiossa ei voida pitää epäonnistumisena. Kokonaan toinen asia on sitten se, oliko Erlandsenin palkkaus ylipäätään onnistunut, mutta siitä ei voi syyttää päävalmentajaa.

Nurkkakuntaisuus kukoistaa

Suomessa Erlandsenin metodeihin suhtauduttiin kriittisesti. Se kertoo myös omaa kieltänsä siitä, miten täällä härmässä suhtaudutaan ylipäätään ulkopuolelta tuleviin vieraisiin ajattelutapoihin. Jos jokin asia poikkeaa merkittävästi meidän tottumuksista, suhtaudumme siihen varauksella.

Sama kävi myös espanjalaisen jalkapallokulttuurin rantauduttua Suomeen. Nyt sitä vaan ei enää muista kukaan, kun lähes jokaisessa suomalaisessa junioriseurassa valmentaa espanjalaisen koulukunnan kasvatti. Ikään kuin espanjalainen Ekkono-metodi olisi aina ollut osa suomalaista jalkapallo-dna:ta. Erlandsen sai kokea tämän, eikä ole yllätys, että miehen pesti jäi vuoden mittaiseksi. Luultavasti toista mahdollisuutta ei Suomesta ihan heti myöskään tule.

Erlandsenin vuoden mittainen ajanjakso Kuopiossa antoi kuitenkin mielestäni vahvan signaalin suomalaisen jalkapallon heikosta oppimiskyvystä. Kuten sanoin, ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa voittaa jalkapallo-otteluita. Tapoja on miljoonia, mutta Suomessa tämän tosiasian tunnistaminen on vaikeaa, koska meiltä puuttuu tietynlainen oma jalkapallon peli-identiteetti, johon nojata. Esimerkiksi jääkiekossa on Meidän peli, mutta jalkapallossa tällaista omintakeista ja suomalaiseen kulttuuriin sidonnaista peli-identiteettiä ei löydy.

Markku Kanerva on rakentanut Huuhkajille hyvin tunnistettavan peli-identiteetin. Se perustuu pitkälti kollektiiviin, kurinalaisuuteen ja sovittujen asioiden toteuttamiseen. Se on siis hyvin suomalainen tapa ajatella jalkapallosta. Itse asiassa Huuhkajissa on paljon samoja elementtejä kuin Erlandsenin KuPS:ssa ja ylipäätään norjalaisessa jalkapallossa. Varsinkin, jos katsoo KuPS:n parhaita euro-otteluita. Niissä oli paljon samoja pelitavallisia asioita kuin Huuhkajien peleissä.

Huuhkajien peli-identiteetti tietysti antaa suuntaa suomalaiselle jalkapallolle, mutta se ei määritä sitä. Koko suunta saattaisi muuttua, jos A-maajoukkueen päävalmentaja vaihtuisi. Siksi A-maajoukkueen tapa pelata ei vielä kerro paljoakaan siitä, mitä suomalainen jalkapallo on tai ei ole. Se on vain yksi heijastuma siitä.

Erlandsenin aika KuPS:ssa ei tule jäämään historian kirjoihin minään erityisenä ajanjaksona. Norjalaisvalmentaja oli välivuoden ratkaisu. Erlandsen kuitenkin osoitti lyhyessä ajassa, että suomalainen nurkkakuntaisuus voi ja elää hyvin yhä 2020-luvulla.

Ensi kaudella Kuopio ja suomalaiset saavat jälleen elää harmoniassa, kun Valakari ottaa KuPS:n johdettavakseen. Tuttu ja turvallinen mies palaa maailmalta Suomeen. Moni ei välttämättä huomaa, että itse asiassa Valakari tuo mukanaan valtavan määrän uusia asioita.

Valakari on erinomainen esimerkki uudesta suomalaisesta valmentajasukupolvesta, joka ei enää ota vastauksia annettuina. Valakari lähti imemään oppia ulkomailta heti, kun se oli mahdollista. Ja mihin Valakari menikään? Norjaan. Nyt hän tulee takaisin reppu täynnä oppia norjalaisesta jalkapallosta.

Ehkä emme olekaan niin kaukana norjalaisesta jalkapalloajattelusta sittenkään. Ehkä voimme jopa oppia norjalaisesta jalkapallosta jotain, jos vain haluamme.

Aiheet Artikkelit Erlandsen Arne KuPS Näkökulmat Valakari Simo Veikkausliiga