Näin kansainvälinen media reagoi Huuhkajien historialliseen voittoon – hurjat tilastot paukkuivat Ranskan kustannuksella

Huuhkajat otti keskiviikkona sensaatiomaisen 2-0-voiton Ranskasta. Ystävyysottelun maalintekijöinä loistivat A-maajoukkuedebytantit Marcus Forss ja Onni Valakari (lue otteluraportti).
Kyseessä oli Suomen jalkapallohistorian ensimmäinen voitto Ranskasta, sekä ensimmäinen voitto hallitsevaa maailmanmestaria vastaan. Ei siis ollut lainkaan yllättävää, että myös kansainväliset mediat reagoivat jo ottelun aikana Huuhkajien taianomaiseen avausjaksoon.
– Suomi on tällä hetkellä FIFA-rankingissa sijalla 55. Joukkue on voittamassa hallitsevan maailmanmestarin Ranskan 2-0-lukemin Pariisissa, B/R Football twiittasi.
They’re beating world champions France 2-0 in Paris
– Suomi johtaa Ranskaa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1960, muistutti Goal.
– Ranska on kahden maalin tappiolla ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun 2019, jolloin se hävisi 0-2-lukemin Turkille, reagoi Squawka Football.
– Ranska ei ole päästänyt kotikentällään kahta maalia avausjakson aikana sitten kesäkuun 2015, kun Belgia johti joukkuetta tauolla 2-0-lukemin, Opta osasi kertoa.
LUE MYÖS: Some meni sekaisin Huuhkajien sensaatiomaisesta Ranska-voitosta – ”Brasilia seuraavaksi!”
Ottelun jälkeen mediahuomio kasvoi entisestään. Maailman suurimmat urheilulehdet hehkuttivat Huuhkajien saavutusta ja tilastosivustot paukkuivat.
– Siniset eivät löydä vastausta Suomea vastaan, twiittasi ranskalaislehti L’Équipe ottelun jälkeen kuvalla aamun lehden kannesta otsikolla ”Reputettu testi”.
– Suomi on ensimmäinen joukkue, joka on voittanut ottelun hallitsevan maailmanmestarin kotona ilman yhtäkään esiintymistä MM-kisojen lopputurnauksessa sitten syyskuun 1956, jolloin Neuvostoliitto voitti Saksan, twiittasi MisterChip.
– Ranska on hävinnyt ensimmäisen ottelunsa kaikki kilpailut mukaan lukien sitten kesäkuun 2019. Hallitseva maailmanmestari on yllätetty Pariisissa, twiittasi Squawka Football uudelleen päätösvihellyksen jälkeen.
The World Cup champions are stunned in Paris.
Myös FIFA nosti Suomen yllätysvoiton esiin omassa twiitissään. Verkkolehtienkään etusivut eivät pettäneet.


Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mestarien liigan välieräparit selvillä
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Mestarien liigan välieräparit selvillä
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- Kylian Mbappén törkyrikkeestä jaettiin pieni rangaistus – tämä tekijä vaikutti
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa