AC Milanin huima putki tuli tylyyn päätökseen Eurooppa-liigassa – Lillen sensaatiohyökkääjä nousi harvalukuiseen joukkoon

LOSC Lille tyrmäsi vieraskentällä AC Milanin tylyin 0-3-lukemin. Lillen sankarina toimi hyökkääjä Yusuf Yazici, joka viimeisteli tunnissa hattutempun.
Yazici aloitti maalinteon pilkulta 22. minuutilla. Toinen maali syntyi 55. minuutilla ja hatullisen turkkilainen sai täyteen kolme minuuttia myöhemmin.
Lillen onnistui tehdä Milanin hyökkäyspelaaminen täysin aseettomaksi. Samaan aikaan vierasjoukkue oli alati vaarallinen saadessaan mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin, eikä Milanin topparikaksikko Alessio Romagnoli – Simon Kjær kyennyt parhaimpaansa saadakseen tulikuuman Yazicin aisoihin.
Milan on ollut huimassa lennossa ennen torstai-illan Lille-kohtaamista. Joukkue porskutti 24 ottelun tappiottomassa putkessa, ja edellisen kerran Milan jäi huonommaksi maaliskuussa juuri ennen koronataukoa.
Yazici pelasi eittämättä elämänsä ottelun. Hänestä tuli vasta toinen pelaaja, joka on kyennyt tekemään hattutempun Milanin verkkoon europeleissä. Edellisen ja ainoan kerran häntä aiemmin tempussa oli onnistunut Rivaldo Barcelonan paidassa Mestarien liigan kaudella 2000-2001.
Yazicin kuluneen syksyn vireestä kertoo myös se, että hattutemppu oli hänelle jo toinen tämän kauden Eurooppa-liigassa. Hän iski kolme häkkiä myös lohkovaiheen ensimmäisessä ottelussa Sparta Prahaa vastaan. Hänestä tuli kuudes pelaaja, joka on onnistunut tekemään kaksi hattutemppua yhden kauden aikana Eurooppa-liigassa – ja vain kolmen kierroksen jälkeen.
◎ Radamel Falcao (2010-11)
◎ Klaas-Jan Huntelaar (2011-12)
◎ Edin Dzeko (2016-17)
◎ Manuel Fernandes (2017-18)
◎ Diogo Jota (2019-20)
◉ Yusuf Yazici (2020-21)
Ridiculous.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”

- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”