Turkulaisille tuttu hyökkääjätähti Interin painajaisena – HJK otti Suomen Cupin valtikan takaisin

Roope Riski nousi HJK:n sankariksi lauantaina Suomen Cupin loppuottelussa. Klubi-hyökkääjä naulasi kaksi osumaa FC Interin kaaduttua finaalissa 2-0-numeroin.
Riski siirsi HJK:n johtoon, kun peliä oli vain kolme minuuttia takana. Lucas Lingman jakeli matalan keskityksen kulmasta boksin sisään, minkä hyökkääjä viimeisteli varmasti sisäsyrjällä ylänurkkaan.
Riskin toinen osuma syntyi toisen puoliskon alkuun. Henrik Moisander torjui Atom Tanakan laukauksen eteensä ja HJK-tähti sijoitti maalinedustalta Klubin kahden maalin karkumatkalle.
Hattutemppu jäi saavuttamatta Riskin astuttua vaihtoon viimeisellä vartilla HJK-kannattajien taputusten saattelemana. Sen sijaan pettyneet Inter-fanit vihelsivät entiselle TPS-pelaajalle.
Myös Interillä oli lopussa tilaisuus kavennukseen, mutta Timo Furuholm sohaisi avopaikasta ohi maalin.
Suomen Cupin voitto oli HJK:n ensimmäinen kolmeen vuoteen. Klubi hävisi vuoden 2018 loppuottelun juurikin Interille.
Suomen Cupin voittajana HJK saa paikan ensi vuoden UEFA:n uudessa euroturnauksessa Konferenssiliigassa. Kyseessä on Euroopan seurojen kolmannen tason kilpailu.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”