Ajax järjesti lauantaina käsittämättömät murskajaiset, kun se löylytti sarjassa ennen viikonlopun kierrosta yhdeksäntenä ollutta VVV-Venloa tämän kotikentällä maalein 0-13. Voittolukemat olivat Hollannin uusi pääsarjaennätys. Myös edellinen ennätys oli Ajaxin nimissä, sillä vuonna 1972 se voitti Vitessen maalein 12-1.

Kolmeatoista maalia ei helposti kääritä lyhyeen koosteeseen, mutta ESPN yritti silti parhaansa. Työn jälki olikin hyvää, sillä jokainen verkonheilutus mahtui 63 sekuntiin. Alta voi katsoa koko napakan jalkapallo-oppitunnin.

Ajax vei, Venlo vikisi. Kotijoukkueen laiha lohtu lienee ollut se, ettei stadionilla ollut koronarajoitusten vuoksi lainkaan katsojia.

ESPN FC

@ESPNFC
VVV-Venlo 0-13 Ajax

Here's proof that it actually happened 😳

Venlon toppari Christiaan Kum sai 51. peliminuutilla suoran punaisen kortin pelin ollessa ”vasta” tilanteessa 0-4. Vaikka viimeiset yhdeksän maalia syntyivätkin yhden miehen ylivoimalla, ei ottelu ollut Ajaxin entisen valmentajan Peter Boszin mielestä alkuunkaan hyvää mainosta hollantilaiselle jalkapalloilulle.

– Minulla ei ole tuollaiselle tulokselle mitään selitystä. Se on huonoa hollantilaiselle jalkapalloilulle, koska kaikki puhuvat siitä, Bayer Leverkusenia nykyisin valmentava Bosz totesi sunnuntaina Transfermarktin mukaan.

– Tulosta ei voi selittää edes punaisella kortilla.

𝔹𝕦𝕛𝕒𝕞𝕚𝕖𝕤 ➉

@Bujamies
Ajax oli villi mutta Infogolin xG-kartta oli vielä villimpi.