Pitkäaikainen SJK-hyökkääjä palaa kotimaahansa – loukkaantumiset tyrehdyttivät maalihanat
SJK tiedottaa kotisivuillaan, että se on purkannut hyökkääjänsä Billy Ionsin pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. 26-vuotias Ions aikoo palata kotimaahansa Englantiin.
Billy Ions pelasi ensimmäisen täyden kautensa Suomessa jo vuonna 2014. Hän teki PS Kemille läjäpäin maaleja ensin Kakkosessa, sitten Ykkösessä ja lopulta kaudella 2016 myös Veikkausliigassa. Tehtyään Kemin paidassa kahdeksan veikkausliigamaalia SJK osti Ionsin elokuussa 2016.
Kausi 2016 toi yhteensä 13 (PS Kemissä ja SJK:ssa) maalia ja ensimmäinen täysi SJK-kausi 12 liigamaalia. Tuolloin hän oli SJK:n kauden paras maalintekijä. Ionsin viimeinen maali on kuitenkin vuodelta 2017.
Loukkaantumiset alkoivat kiusata pahemman kerran ja maalihanatkin ehtyivät. Kaudella 2018 Ions pelasi kahdeksan veikkausliigapeliä, viime vuonna kahdeksan ja tällä kaudella yhdeksän. Näissä 25 ottelussa ei kuitenkaan syntynyt maalin maalia. Ions kokeili tällä kaudella kolmen pelin verran myös Ykkösen vauhtia SJK Akatemiassa, mutta osumia ei syntynyt sielläkään.
– Haluan kiittää kaikkia minulle vuosien varrella tukensa osoittaneita henkilöitä sekä uskollisia SJK:n kannattajia, jotka ovat seisoneet joukkueemme takana niin hyvinä kuin huonoina aikoina, Billy Ions totesi jäähyväisssanoinaan seuran tiedotteessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä