SS: KuPS:n juhlien keskeltä suuri siirtouutinen – tähtipelaaja Ilmari Niskanen lähtee Saksaan ennätyssummalla

Kuopion Palloseuran laitahyökkääjä Ilmari Niskanen siirtyy Saksan 3. Ligassa pelaavaan Ingolstadtiin, kertoo Savon Sanomat.
KuPS kertoo tiedotteessaan, että se saa 22-vuotiaasta Niskasesta seurahistoriansa suurimman siirtokorvauksen, mutta summa pidetään salassa. KuPS on myös neuvotellut jatkosiirtoprosentit, mikäli Niskanen siirtyy urallaan eteenpäin.
Niskanen pelasi toistaiseksi viimeisen ottelunsa KuPS:n paidassa torstaina, kun Veikkausliigan hallitseva mestari jatkoi Eurooppa-liigan kolmannelle karsintakierrokselle kaatamalla slovakialaisen Slovan Bratislavan rangaistuspotkukilpailussa. Niskanen pelasi ottelussa täydet minuutit ja epäonnistui pilkussaan, mutta Otso Virtanen torjui kuopiolaiset jatkoon pysäyttämällä Slovanin kaksi viimeistä vetäjää.
Kiuruveden Palloilijoissa jalkapallo-oppinsa saanut Niskanen siirtyi KuPS:n riveihin vuonna 2013 ja pelasi savolaisseuran paidassa 154 Veikkausliigan ottelua tehden niissä yhteensä 18 maalia ja syöttäen 26. Viime kaudella hän iski KuPS:n voittomaalin, kun joukkue ratkaisi Veikkausliigan mestaruuden ottelussa FC Interiä vastaan.
Niskanen debytoi tässä kuussa Suomen A-maajoukkueessa, kun hän pelasi Nations Leaguen avausottelussa Huuhkajien aloituskentällisessä Walesia vastaan.
Ingolstadt aloittaa kautensa Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla ensi sunnuntaina kotonaan Uerdingeniä vastaan.
#KuPS #veikkausliiga #kuopio
LUE MYÖS:
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon
- Glen Kamara avauksessa – katso Huuhkajien kokoonpano Liettua-peliin
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin