Huimia summia! KuPS tienannut jo yli miljoona euroa ja summa voi nousta tähtitieteelliseksi – tässä on playoff-vaiheen vastustaja

Kuopion Palloseura vastasi torstain iloisesta suomalaisesta jalkapallouutisesta, kun seura raivasi tiensä Eurooppa-liigan karsintojen playoff-vaiheeseen. Liettualainen Suduva kaatui kotikentällä komeasti 2-0. Euromenestys on jo nyt tuonut KuPS:n kassaan huiman summan.
Playoff-vaiheessa KuPS kohtaa vieraskentällä Romanian mestarin CFR Cluj:n, joka voitti omassa karsintaottelussaan vieraskentällä ruotsalaisen Djurgårdenin torstai-iltana niukasti maalein 1-0. Cluj pelasi viime kaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheessa ja eteni aina jatkopeleihin saakka. Tie nousi pystyyn ensimmäisellä jatkopelikierroksella, kun koko turnauksen lopulta voittanut ja parhaillaan UEFA Super Cupin finaalissa pelaava Sevilla pudotti sen jatkosta vierasmaalisäännön turvin.
KuPS on tienannut UEFA:lta palkintorahoina tähän mennessä viime kauden tulonjaon mukaisesti jo yli 1,12 miljoonaa euroa. Summa on suomalaisessa jalkapallossa valtaisa. Siitä kertoo esimerkiksi se, että KuPS:n kauden alussa ilmoittama arvio pelaajabudjetista oli 850 000 euroa.
Huomionarvoista on myös se, että viime kaudella Veikkausliigan mestaruuden voittanut KuPS teki yli miljoonan euron tappiot. Alla vielä avattuna summat, mitä KuPS on tienannut tämän kauden europeleistä. Summat perustuvat viime vuoden tulonjakoon.
- Mestarien liigan 1. karsintakierros (tappio Moldelle) 280 000 euroa
- Eurooppa-liigan toinen karsintakierros (voitto Slovanista) 260 000 euroa
- Europpa-liigan kolmas karsintakierros (voitto Suduvasta) 280 000 euroa
- Playoff-kierros (jos häviää Clujlle) 300 000 euroa
Mikäli KuPS voittaa Clujn, se etenee Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, josta viime kaudella UEFA jakoi palkintorahana 2,92 miljoonaa euroa. Näin ollen lohkovaihepaikka toisi KuPS:lle kaikkinensa yhteensä 3,74 miljoonaa euroa. Lisäksi lohkovaiheen jokaisesta ottelusta on vielä luvassa palkintorahoja tulosten mukaan. Viime kaudella voitosta sai 570 000 euroa ja tasapelistä 190 000 euroa.
Edellä mainitut summat perustuvat siis viime kauden tulonjakoon. KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kertoi Ylelle, että Slovan-voitto (Eurooppa-liigan toinen karsintakierros) toi seuran kassaan 300 000 euroa. Näin ollen summat ovat voineet jopa nousta viime kaudesta. Joka tapauksessa KuPS on tekemässä erinomaisen tilin euromenestyksen myötä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa